Mediahistoriallisesti ainutlaatuinen lehtitarina – monella tapaa

Saarella1927 aloittanut Säynätsalo ilmestyi vuoteen 1991. Sen syrjäytti lehtisodassa Säynätsalon Sanomat.

Lehtiperinne on mediahistoriallisesti mielenkiintoinen: Suomen punaisimmassa kunnassa pysyi pitkään ainoana paikallisvaihtoehtona varsin porvarillinen, yhtiön virkailijakerhon tuottama, paikallislehti Säynätsalo. Vasemmisto ei noussut kapinaan lehteä vastaan, mutta lehden tuhoksi koitui joutuminen muuramelaisomistukseen. Sitä eivät lukijat ja kunta hyväksyneet.

Yksityisomisteinen Säynätsalon Sanomat (1990-) jatkoi ”hyvän lehtimiestavan” tuotteena eikä siirtyminen jyväskyläläiselle yritykselle 1996 aluksi muuttanut toimitustapaa. Kustantajan laajennettua ilmaisjakelutoimintaansa 2010-luvulla Säynätsalon Sanomat tilauspohjaisena lehteä alkoi olla oudossa seurassa. Koska kustantaja ei ollut Julkisen Sanan Neuvoston piirissä, mitään velvoitetta sen määrittämään hyvään lehtimiestapaan ei ollut.

2024 omistajat möivät lehden säynätsalolaiseen yksityisomistukseen.

Näillä sivuilla lehtihistoriaa ja entisten päätoimittajien esittelyjä.

Hidas joukkoliikenne kaupunkiin korostaa palvelutason eroa Muurameen

Pari vuotta sitten linjalla 14M nopeutettu joukkoliikenne toi Muuramen vartin päähän Jyväskylän keskustasta. Säynätsalosta saa istua reilusti yli puoli tuntia, kun bussit matelevat Kinkomaan ja Keljonkankaan kautta. Muuramen ja 9-tien kautta joukkoliikenteen palvelutaso vastaisi paremmin useimpien säynätsalolaisten tarpeita. Muurame sai parannetun palvelutason Muuramen kunnan aloitteesta. Parannuksia Säynätsaloon ei liene esitetty. Taustoitus aiheesta.

Kirkonmäen vanhoillistuminen tuli mantereelta 2010-luvulla

Runsaat kymmenen vuotta sitten alkanut kirkonmäen vanhoillistuminen ei ollut paikallislähtöistä, vaan seurausta Jyväskylän seurakunnan henkilöstövalinnoista ja Säynätsalon ja Keljonkankaan vaiheesta yhteisenä kirkkoalueena. Muutos sopi huonosti Säynätsalon liberaaliin aatemaisemaan, yhtenä Jyväskylän punaisimmista alueista ja oli kaukana kirkkoherrojen Vuoristo (1964-1975) ja Jaatinen (1979-1990) ajoista, jolloin kirkonmäen tavoittavuus oli suurimmillaan. Ja muutos oli ristiriidassa kirkonmäen tasa-arvohistorian kanssa: Onhan kauppaneuvos Hanna Parviaisesta ja elämäntoveristaan arkkitehti Wivi Lönnistä sittemmin tullut tasa-arvon ikoneita, ja pihassa on patsaskin.

Kuvassa kirkonmäkeä alkuperäisessä asussaan, Armas Lindgrenin pihasuunnitelma korkeine portinpylväineen korvattiin 40- ja 50-luvuilla Aulis Blomstedtin ratkaisuilla. Kaksi 20-luvun portinpylvöstä on jäljellä kirkon takana. Niiden kautta olisivat tulleet laivarannan suunnan portaita nousseet. Porrassuunnitelma oli yhtiöllä vielä esillä 40-luvun puolivälissä, mutta jäi kun yhtiö joutui Enso-Gutzeitille. Kuva: Aune Siven, 1938.

UUTTA. Kooste Ilmari Hannikaisesta, Säynätsalon säveltäjästä. Hän oli Hannan ja Wivin läheinen ystävä. Yhteyden saarille välillä katkettua, Hannikaisesta tuli Hilmer Brommelsin aloitteesta 40-luvun lopulla uudelleen ”säynätsalolainen”.

Säynätsalotaustainen Leila Toivola-Junttila (1931-2021) teki elämäntyönsä lausuntataiteilijana ja lehtorina Espoossa. Suuret ikäluokat muistavat hänet Kunnantalon tyylikkään kukkakaupan myyjänä. Eino ja Hilma Toivola pitivät puutarhaa Haikassa.

Oheinen henkilökuva julkaistiin Säynätsalon Sanomissa 15.12.2021 mustokirjoituksena.

Leila Toivola äitinsä Hilman kanssa kasvihuoneella 1950-luvun alussa. Kuva: Leila Toivola-Junttilan arkisto. Julkaistu Säynätsalon Sanomissa 2021.

Toivolat avasivat kukkakaupan 1952 Säynätsalon vastavalmistuneeseen Kunnantaloon. Kauppa oli tyylikkäästi sisustettu. Leila Toivola myyjänä osasi virittäytyä asiakkaiden ajatusmaailmaan, olipa kukkia ostamassa joku keskijohdon puoliso, eli ”Virkalan rouva”, tai tavallinen tehtaan työläinen. Kukkien hankkiminen Kunnantalolta oli enemmänkin esteettinen kokemus kuin arjen ostos.

Suurille ikäluokille on kukkakaupasta jäänyt mieleen etenkin ikkunan valkoinen porsliininorsu. Leila Toivola-Junttila kertoi lehdelle 2005, että se oli hankittu aika arkipäiväisesti rautakaupasta, Jyväskylän Orolta. Hän kuitenkin sanoi ostaneensa sen nimenomaan ”kaupan onnen norsuksi”. Norsun myöhemmistä vaiheista ei ainakaan 2005 ollut tietoa ja norsun arveltiin rikkoutuneen.

Kukkakaupan jouluikkuna 1952. Oikealla pässi, vasemmalla ”onnen norsu”. Kukkakauppa sijaitsi Kunnantalon koilliskulman toiseksi kauimmaisessa liiketilassa. Kuvalähde: Leila Toivola-Junttilan arkisto.

Joulun alla 1952 otetussa kuvassa ikkunassa on myös olkireki. Siinä istui tonttu ja rekeä veti kippurasarvinen pässi. Joulueläimen oli valmistanut Eino Toivola. Laila Toivola-Junttila kertoi EInon halunneen valmistaa nimeomaan pässin eikä pukkia, koska palleroinen poronjäkälä soveltui paremmin pässin turkiksi, ja lammashan on joulueläin. Kuvan vasemmassa alalaidassa näkyy myös ikkunaa ympärivuotisesti korstanut valkoinen norsu.

Elämäntyönsä Laila Toivola-Junttila teki lausuntataiteilijana ja lehtorina Espoossa. Hän oli ilmaisukasvatuksen uranuurtaja Suomessa.

Leila toimi pitkään Suomen draama- ja teatteriopetuksen liitossa Fideassa. Hän muisteli yhdistyksen 30-vuotisjulkaisussa mm tapahtumaa Muuratsalossa. ”1940-luvun loppu oli merkillistä aikaa. Ihmisillä oli suunnaton kulttuurin nälkä. Mieleeni muistuu tapaus vuonna 1947. Olin äitini kanssa kasvihuoneessa sitomassa kukkakimppuja. Sisään ryntäsi naapurimme peltiseppä Reino ja julisti: ”Nyt on kuulkaa Suomeen syntynyt runoilija”, Samassa hän esitti meille Lauri Viidan runon ”Betonimylläri”.

Leila Toivola muutti Säynätsalosta Helsinkiin 1957. Hän oli jo täällä opiskellut puhetaitoa ja lausuntaa Terttu Pajunen-Kivekkään oppilaanaja pitänyt ensi-lausuntaillan 18.5.1954 Jyväskylässä. Hän jatkoi töitä liikealalla ja vapaa-aikoina opiskeli laulua Jolanda di Maria Petrisin oppilaana ja lausuntaa Helina Svensson-Timarin ja Kaarlo Marjasen oppilaana. Äänenkäytön harjoituksia hän teki prof Antti Sovijärven kanssa.

Kerran kevättalvella 1959 tuli harjoitusten lomassa puheeksi opintoasiat. Leila sanoi, että aikoo syksyllä Suomen Puheopistoon, Siihen prof Sovijärvi vain totesi, että siitähän tulee syksyllä korkeakoulu ”Miten tässä nyt niin kävi. Onhan sinne tähän asti päässyt keskikoulutodistuksella” Leila oli käynyt keskikoulun Jyväskylän tyttölyseossa. Prof Sovijärvi tokaisi, että ”no pianhan te ylioppilastutkinnon suoritatte”. Leila kertoi kirjoituksessa pari päivää itkeä tuhistelleensa ja sitten äkkiä oppikouluun yksityisoppilaaksi”. ”Lukea paukutin lukioluokat 10 kuukaudessa ja kirhoitin 1960 laudaturit. Syksyllä aloitin Helsingin yliopistossa pääaineena suomen kieli ja sivuaineena mm fonetiikkka. Prof Sovijärvi nauroi ja sanoi: ”Olipa hyvä että yllytin”.

Leilasta tuli sekä äidinkielen opettaja että puheterapeutti. Vuodesta 1969 hän opetti ilmaisukasvatusta ja äidinkieltä Tapiola yhteiskoulussa. Eläkkeelle lähtöä hän muisteli näin: ”Viimeisellä työviikollani ostin viisi kiloa Fazerin Kiss Kiss -karkkeja, joita tarjosin kaikille koulussa. Oppilailleni sanoin: ”Ottakaa kummallekin silmälle, jotta silmänne ovat yhtä pyöreät kuin kissan silmät näkemään ja ihmettelemään elämää, ja jotta teistä tulee avarakatseisia ihmisiä”.

Avarakatseisuus oli Leila Toivola-Junttilalla jo Muuratsalon perua. Hilma ja Eino Toivola kuuluivat Säynätsalon vasemmistohenkisiin yrittäjiin ja Salorinteen perustajiin.

Leilan häät järjestettiin Muuratsalon työväentalo ”Salorinteellä”. Hilma ja Eino Toivola kuuluivat Salorinteen perustajapolvea.

Lehti kiitti Leila Toivola-Junttilan tyttäriä Ulla Kommosta ja Päivi Tiusasta aineistosta.

ETUSIVULLE

Säynätsalon kirkkoherrat ja vielä pitkään aluekappalaisetkin pitivät palstoja Säynätsalon Sanomissa. Risto Krogeruksen aikaan palstan otsikkona oli ”Kirkonmäeltä katsottuna”. Tammikuun lopulla 2005 julkaistulla palstallaan Krogerus katsoi, että näyttävän lopettamisjuhlan järjestäminen oli perusteltua.

Kirkkoherrana juuri lopettaneen Risto Krogeruksen lehtipalsta tammikuun 2005 lopulla.

JAA TÄMÄ:

KOOSTESIVULLE SEURAKUNTAA KOSKENEISTA UUTISISTA

Teollisuustyöväen seurakunta poistui

”Kun Säynätsalon kunta liitettiin Jyväskylään 1993, Säynätsalon seurakunnan itsenäisyys kyettiin turvaamaan. Ratkaisu näytti pysyvältä.  Toisin kuitenkin kävi”, sanoi kirkkoherra Risto Krogerus  Säynätsalon kirkossa 29.12.2004.

”Nyt olemme viettämässä itsenäisen seurakunnan päättämisjuhlaa. Näin nopeasti tänä aikana (12 vuotta) toimintaympäristö muuttui.”

Lopettamisjuhlan osallistujia 29.12.2004. Seurakuntasalista otetussa kuvassa lähinnä vuosien 1964-1975 kirkkoherra Armas Vuoriston tyttäret Mirja (oik) ja Sirkku. Sivun pääotsikko kertoi teollisuustyöväen seurakunnan poistuneen.

Lopettamisjuhlassa puhuivat  Lapuan aiempi piispa Yrjö Sariola, kirkkoherra Risto Krogerus ja  Säynätsalon ensimmäisen vakituisen kirkkoherran poika, professori Mauno Jokipii. Vuosikymmeniä vietettyjen kirkkojuhlien perinteen mukaisesti  Ilmari Hannikaisen  Säynätsalon kirkon vihkiäiskantaatti esitettiin kanttori Petri Tiusasen johdolla, solistina Terhi Mattila, säestäjänä Esa Toivola.  Kantaatti-kuoro koostui ilmeisesti viimeisen kerran säynätsalolaisista.

Krogerus selitti puheessaan, että kirkkolaki ei enää vuoden 2005 alusta tunnustaisi osittaista yhteistaloutta, mikä olisi  turvannut Jyväskylän seurakunnalle suotuisan vaihtoehdon toteuttaa yhtymävaihtoehtoa.

”Pyrimme säilyttämään säynätsalolaisen identiteettimme”

”Meillä on kymmenen vuoden kokemus kunnallisesta kuulumisesta Jyväskylään. Kokemukset ovat ehkä ristiriitaisia.  Mitään varmoja ennustuksia seurakunnan osalta ei ehkä pidä mennä tekemään”, kirkkoherra  sanoi.

Kirkkoherra Risto Krogerus saarnatuolissa lopettamisjuhlassa 29.12.2004. Krogerus rohkeni epäillä, ettei Säynätsalon seurakuntatoiminnan statuksen muutokset jäisi siihen.

”Pyrimme voimiemme mukaan säilyttämään säynätsalolaisen identiteettimme.  Itsenäisyyden ja oman toimintakulttuurin menettämisen ohella  suuri yhteisö (Jyväskylä)  tarjonnee joihinkin asioihin myös  aikaisempaa vahvemmat resurssit.  Se on avoimesti myönnettävä.”

Krogeruksen ennuste silloin alkaneen vaiheen kestosta osoittautui optimistiseksi:

”Vaikea on uskoa, että muutokset päättyisivät tähän. Jos jotain rohkenen ennustaa, tämä nyt alkava vaihe  tuskin kestää puoliakaan siitä, mitä itsenäisen Säynätsalon seurakunnan vaihe oli”  Krogerus sanoi.   Hän lisäsi sitten, että  Kristuksen kirkko ja evankeliumi säilyvät rakenteiden muuttuessa.  ”Se on meille uskon todellisuutta”, sanoi Krogerus.

”Parviainen järjesti, Gummerus visioi…”

Kirkkoherra Krogerus  käsitteli myös seurakunnan teologista historiaa ja nosti esille alkuvuosikymmenten suhteen setlementti-liikkeen aatepohjaan.

Krogerus kertasi, että Walter Parviaisen ystävällä, piispa Jaakko Gummeruksella oli ollut keskeinen vaikutus Säynätsalon seurakunnan luonteeseen.  Gummerus oli nuorkirkollisen liikkeen mies.  Liikkeen piirissä oli syntynyt ajatus perustaa seurakuntia kaukana kirkonkylistä sijainneisiin teollisuusyhteisöihin.  ”Tämä ohjelma sopi hyvin yhteen Parviaisten idealismin kanssa”, Krogerus totesi.

Teollisuusseutujen evankelioimisseuran vaikutus tuntui Säynätsalossa pitkään. Säynätsalon ensimmäinen vakituinen kirkkoherra Aapeli Jokipii oli liikkeen entinen työntekijä.

Liike näkyi myös Riihimäen, Kuusankosken, Simpeleen ja Mäntän seurakuntien synnyssä.

Krogerus kertoi seurakunnan elämää on leimanneen läpi vuosikymmenten kirkon ja teollisuustyöväestön yhteyden hoitaminen.  ”Papeista syvän vaon tällä saralla ovat kyntäneet Robert Valpio, Armas Vuoristo ja Jaakko Jaatinen”, Krogerus kertasi.

Krogerus totesi, että työntekijöistä  kirkkoherra Valpio ja kanttori Erkki Niinistö olivat myös yhtiön palveluksessa koko saarella olon ajan.

Lisäksi seurakunnan taloudenhoitajina oli vuosikymmenten ajan joku yhtiön toimihenkilöistä.

Seurakunnan luottamuselimissä oli vahva yhteys niin tehtaan toimihenkilöihin kuin työntekijöihinkin.

Vuonna 1980 opetusministeri Kalevi Kivistön päätöksella Enso-Gutzeit Oy:n velvoitteet seurakuntaa kohtaan katsottiin loppuun suoritetuiksi.

Krogerus totesi, että kuntaliitoksen myötä ja teollisuuden rakenneratkaisujen seurauksena myös paikkakunnan teollisuuden ja kunnan yhteys oli  viime vuosina selvästi ohentunut.

Piispa varoitti eristäytymisestä

Entinen Lapuan piispa Yrjö Sariola valoi loppuhartaudessaan uskoa tulevaisuuteen.  Sariolan näkökulma oli teologinen. Hän viittasi  Paavalin tervehdykseen Korinttiin.  Paavali ei tervehtinyt Korintin seurakuntaa, vaan Jumalan seurakuntaa Korintissa.

Eikö tämä merkitse  teihin sovellettuna, että hallinnollisesti itsenäisen Säynätsalon seurakunnan elämä tosin päättyy, mutta Jumalan seurakunnan elämä  jatkuu.   Ja kun näin on,  päättäjäisjuhlanne muuttuu juhlaksi. Siinä tähytään eteenpäin, Malmivaaran virren (174) sanoin Vielä Herra kutsuu meitä. Piispan kehotuksesta virsi laulettiin loppuhartaudessa.

Entinen Lapuan piispa Yrjö Sariola Säynätsalon alttarilla 29.12.2004. Lopettamisjuhlan johdosta käyttöön oli tuotu vuoden 1927 alkuperäinen punasävyinen alttarivaate.

Sariola päätti loppuhartauden  ”vanhan piispanne vetoomukseen”  säynätsalolaisille: Säilyttäkää terve itsetunto, mutta älkää eristäytykö.

Lapsuus Pappilassa  1920-luvulla

Ensimmäisen vakituisen kirkkoherran  Aapeli Jokipiin poika professori Mauno Jokipii muisteli lapsuuttaan Pappilassa.  Muuttaessaan saarelta  1932 hän oli 8-vuotias.

Värikkäässä  esityksessään Jokipii kuvasi elämää keltaiseksi maalatussa Pappilassa.

Aapeli Jokipiin saarnavirsi oli aina ruotsalaisperäinen Kuinka ihana on huoneesi Jumala.Mauno Jokipii sanoi osaavansa sen ulkoa ja lauloi virren saarnatuolista seurakunnalle.   Harvoin ilmeisesti  kirkon saarnatuolista on laulettu.

Teksti perustuu Säynätsalon Sanomien numeron 1/2005 selostukseen.

KOOSTESIVULLE SEURAKUNTAA KÄSITELLEISTÄ UUTISISTA

Maallisen äänestyskäyttäytymisen perusteella varsin arvoliberaalin Säynätsalon kirkonmäellä alkoi 2010-luvulla korostua konservatiivinen julistus.

Toimittajan kommentti 2025

Kyllähän arvokonservatiiveille ja naispappeuden vastustajille on esiintymisaikaa kirkoissa annettava, mutta miksi ihmeessä Jyväskylän evl-seurakunta valitsi paikaksi juuri Säynätsalon? Ratkaisu istui tänne historiallisesti ja yhteisöllisesti kaikkein huonoimmin koko Jyväskylän alueella. Kirkonmäen linja lienee Säynätsalon merkittävin ajankohtainen arvokysymys.

Kirkon vanhoillisiin kuuluva ja naispappeutta vastustava Suomen evankelis-luterilainen kansanlähetys on keskittänyt Keski-Suomen toimintaansa Säynätsalon kirkonmäelle, Jyväskylän seurakunnan kanssa tehdyn järjestelyn puitteissa. Tämän tekstin viittaukset saarnoihin perustuvat Jyväskylän seurakunnan oman tuotannon äänityksiin Säynätsalon Sanomien toimesta 2021-2024,

Saaren valtaenemmistölle on tietenkin aika yhdentekevää, mitä kirkonmäellä muutamalle kymmenelle ihmiselle saarnataan. Kirkonmäen linja kuitenkin toisaalta edustaa Säynätsaloa – ja päätökset ristiriidassa sekä saarten historian että ainakin maallisissa vaaleissa heijastuvan nykyisen arvomaailman kanssa.

Kirkon vihkiäisissä 6.1.1927 Hanna Parviainen ja Wivi Lönn olivat aikalaistiedon mukaan etupenkissä oikealla.

Säynätsalon kirkolla lienee Suomen kirkkorakennuksista eniten tasa-arvohistoriaa. Rakennuttaja Hanna Parviaisen elämäntarinan ohella kirkkoon liittyy myös Ilmari Hannikaisen musiikki. Mutta Säynätsalon kirkolta on viime vuosina toistuvana teemana varoitettu ”moniarvoisuuden vaarasta”, ”sisäisenä uhkana yhteiskunnalle”, mm itsenäisyyspäivien saarnoissa.

Jyväskylän seurakunta toteutti äskettäin kirkon keskushallinnon tuella mittavan entisöinnin Säynätsalon kirkossa. Kirkkosalin länsipääty palautettiin alkuperäiseen asuunsa ja kirkkoon hankittiin ensimmäisten urkujen romanttisen äänimaailman mukaiset urut. Seurakunta siis osoitti kunnioitusta talon rakennustaiteelliselle historialle ja musiikkiperinteelle, toisin kuin saaren aatehistorialle ja arvomaailmalle.

Tilauspohjainen kaupunginosalehti ”Säynätsalon Sanomat” palasi 2025 paikalliseen omistukseen. Vuodet ilmaisjakelulehtiin keskittyneen jyväskyläläisen kustantajan tallissa olivat lopulta vaarantaneet koko paikallislehtiperinteen täällä. Uusi omistaja toimittaa lehteä itse.

Tilauspohjainen Säynätsalon Sanomat sopi huonosti iehteä vuoteen 2024 kustantaneen lmaisjakelutalon tuotantovalikoimaan. Säykki kärsi etenkin talon muiden lehtien ilmoitusmyynnin jälkimarkkinointiroolista, kun Säykin sivut täyttyivät suurista ilmoituksista.. Ne veivät tilaa journalismilta, jota kustantajalla ei muutoinkaan ollut paljon mahdollisuutta rerurssoida. Ilmaisjakelutalon normaalikäytäntöön kuulunut tekstin ja mainoksen rajan häilyvyys heikenti lehden uskottavuutta tilaustuotteena.

Säynätsalolla on kunnioitettava paikallislehtihistoria. Tehtaan virkailijakerhon kustantama ”Säynätsalo” 1927-1991 oli vahva paikallismedia ja silloisen Paikallislehtien liiton kautta myös vuodesta 1969 Julkisen Sanan Neuvoston (JSN) laatunormien piirissä.

Sitä seurannut ”Säynätsalon Sanomat” jatkoi viikoittaisena vuoteen 2008. Lehti oli aluksi säynätsalolaisessa yksityisomistuksessa, mutta myytiin 1996 jyväskyläläiselle kustantajalle. Säynätsalon paikallislehtiperinne jatkui uuden omistajan aikana varsin entisellään toistakymmentä vuotta.

Kuitenkin 2008 lehti supistui ilmestymään joka toinen viikko. Omistajan aloitettua ilmaisjakelulehtien kustantamisen Säynätsalon Sanomat alkoi kärsiä vähäisestä panostuksesta toimitusresursseihin ja ilmoitusmyynnin vaikutuksesta toimitukselliseen sisältöön. Koska kustantaja ei ollut JSN:n jäsen ilmoitusmyyntiin liittyvälle kytkysisällölle ei ollut rajoitteita.  

2025 lehti siirtyi paikalliseen omistukseen, ensi kerran sitten vuoden 1996. Omistaja toimittaa lehteä itse.

Säynätsalon lehtikehitys on kansallisen tason esimerkki paikallisen tilauslehden sinnittelystä kustannustalossa, jonka toiminnot keskittyvät ilmaisjakelulehtien tarpeisiin. Lähialueet Korpilahti ja Toivakka pystyivät säilyttämään tilauspohjaiset lehtensä viikottain ilmestyvinä, toisin kuin Säynätsalo.

Voitto Mäkelä  opetti Säynätsalon koululla 1957-1966. Haastattelussa 2005 hän sanoi herravihan olleen suurin yllätys saarille tullessa, vaikka Säynätsalon yhteiskunnallinen ilmapiiri olikin tiedossa. 

Tapasin Säynätsalon Sanomien toimittajana Voitto Mäkelän Palokassa 2005. Säynätsalosta lähdettyään hän teki pitkän päivätyön Keski-Palokan koulussa. Juttu oli lehdessä 15.9.2005.

1957 Säynätsalon koululle tuli kaksi uutta opettajaa, kesäkuussa Marita Mäkelä ja heinäkuussa Voitto Mäkelä– He eivät olleet aviopari, mutta opettajapariskuntiin tottuneessa yhteisössä väärinymmärryksiä sattui. ”Kun menin kuittaamaan palkkaa Kunnantaolta, kunnansihteeri Reino Malinen kysyi, otatteko vaimon palkan myös. Kysyin, että maksetaanko täällä vaimollekin”.

Voitto Mäkelä oli ennen Säynätsaloa opettanut Kuhmon Tervasalmessa.  Saarijärveltä lähtöisenä hän halusi kuitenkin takaisin Keski-Suomeen.

Mikä yllätti Säynätsalossa?   ”Herraviha. Tiesin yhteiskunnallisista oloista, mutta en arvannut, että niin tiukasti ollaan vastakkain.  Vasemmisto-oikeisto -linjan ohella oli sitten vasemmiston sisäinen jako”

Voitto Mäkelä esitti  haastattelussa ajatuksen siitä, että saari olisi hyötynyt siitä, jos porvaripuoli olisi lähtenyt enemmän väittelyyn.

Mäkelälle on jäänyt harmillinen muisto kunnan suhtautumisesta opettajien asumiseen.  Heikki Salama oli esittänyt, että opettajien asuinrakennusten porrastilat olisivat yhteistä aluetta ja kuuluisivat kunnan siivoukseen.  Ei mennyt läpi ja kunnansihteeri laittoi Säynätsalo-lehden kokousselostukseen, että ”opettajien asuntoloiden eteisten siivousta ei hyväksytty”.  Päätoimittaja Uuno Lakkinen oli sitten pahoitellut opettajille. 

Mäkelät saivat asunnokseen Erkki ja Olga Lehtiöltä vapautuneen asunnon. opettajasiiven toisesta kerroksesta, järven puolelta.  ”Pidimme Lehtiöihin yhteyttä ja kävimme heidän luonaan usein”.

Kysymykseen Lehtiöiden elämästä Voitto Mäkelä sanoi huomanneensa, että Olga määräsi kotona. 

Voitto Mäkelä huomautti, että Säynätsalossa kouluolot olivat jo varhain hyvällä mallilla, paremmin kuin monessa muussa kunnassa. Tämän Mäkelä katsoi olevan Lehtiön ansiota: Hän pystyi yhteistyöhön Parviaisten kanssa.

Voitto Mäkelä joutui lähtemään Säynätsalosta oppilasmäärän vähennyttyä. Uudeksi paikaksi tuli Palokka, tosin Kangasalakin oli tarjolla.  Säynätsalosta lähtö oli sikäli ikävää, että olin kotiutunut koulunrantaan. Mutta Palokassa oli suurempi asunto.  ”Säynätsalossa kaikki opettajien asunnot olivat kaksioita.  Meillä oli jo silloin kolme lasta ja vanhin nukkui  keittiössä”.

Voitto Mäkelä muisteli oppilaiden olleen ”hyvää porukkaa” ja mainitsee Hannu Niittykankaan ja Mikko Lyytikäisen.  Musiikkiharrastuksen saralla Mäkelä muisteli Jukka-Pekka Auvisen ilmiömäisenä laulajana. Mäkelän esittelemässä kuva-albumissa soitti toisella kymmenellä oleva Teppo Koski. 

Mäkelä muisteli koulun opettajien hyvää henkeä. Naapurina oli aluksi Aini Kivistöja sitten Marita Rinne (Mäkelä). 

Koulu maksoi oppilaan paidan..

Aikanaan harmilliset asiat olivat vuosien jälkeen hauskojakin.  Tenho ja Teuvo Göös olivat pihalla joutuneen pahaan tappelunnujakkaan. Valvojana ollut Mäkelä tarttui toimeen ja erotti pojat. Mutta toisen pojan paidan kaulus jäi opettajan käteen.

”Vein kauluksen kotiin ja Mirjami kävi ostamassa uuden paidan.  Ja iltapäivällä toinen Göösin veljeksistä  lähtikin sitten kotiin uudessa paidassa”, Mäkelä kertoi 2005..

ETUSIVULLE

Säynätsalon opettajakunta lähes kokonaisuudessaan helmikuussa 1963. Ylärivissä vasemmalla Anja Ruohtula, Marita Rinne. Kaarina Koskimäki, Eila Minkkinen, Voitto Mäkelä, Sinikka Moijanen, Kaarlo Kaltiala, Heikki Salama, kirkkoherra Teo Nuottamo sekä Antti Koskimäki. Alarivissä Aini Kivistö, Olga Lehtiö, Toini Gröndahl, Annikki Tuominen, Aune Salama ja Astrid Vuori. – Kuvasta puuttuu kuusi opettajaa.

ETUSIVULLE