Säynätsaloa ei saa ”äänestämällä takaisin”


Otsikon viittaus tarkoittaa sitä liki parikymmentä vuotta kuntaliitoksen jälkeen jatkunutta
tilannetta, jolloin julkisen palvelun koko kirjo oli täällä lähietäisyydellä, ja useat vähittäisliikkeet pitivät läsnäoloa Säynätsalossa taloudellisesti järkevänä ja tuottoisana. Ei siihen ole paluuta.


Mutta äänestämällä kuntavaaleissa voi ainakin jonkin verran vaikuttaa siihen, pysyykö Jyväskylän kaupungin täällä tarjoama palvelu kohtuullisella lähiötasolla. Täältä äskettäinkin lopetettujen palvelujen palauttaminen on ilmeisen epärealistista, mutta esimerkiksi kaikkeen vaikuttavaa asukasmäärän putoamista voidaan jarruttaa.


Valtuutettujen ja lautakuntapaikkoihin sijoittuvien työ olisi saarilta katsoen ehkä tuloksellisempaa (heidän kannaltaan helpompaa tai hankalampaa), jos olisi olemassa jonkinlaista säynätsalolaista edunvalvontaa ja seurantaa. Tämä voisi tapahtua myös yhteistyössä muiden vastaavissa oloissa sinnittelevien kaupunginosien kanssa. Julkaisemme tässä numerossa korpilahtelaisen ehdokkaan kirjoituksen aiheesta.


Yksittäisten valtuutettujen vaikuttavuudelle on oleellista, onko oma ryhmä, tai useamman
samanmielisen joukko yli puoluerajojen, tukemassa. Ajamalla reuna-alueitten (ja etenkin omansa) etuja – valtuutettu voi vain saada harmia, ja joutua huonosti verkostoituneen osaan
kunnallisvaikuttajien kentässä. Säynätsalon etua mahdollisesti ajetaan parhaiten yhteistyössä
kaupungin muiden laitakylien kanssa.


Kuntavaalikeskustelu voisi jäädä tällä kertaa elämään edunvalvonnallisena keskusteluna ja
silmälläpitona. Kotiseutujärjestöksi profiloitunut Säynätsalo-Seura ei ole ottanut roolikseen seurata ja vaikuttaa, mitä tänne kaupungin suunnalta on tulossa. Kuten lehti on aiemmin todennut, seura on asukasyhdistysten loputtua kuitenkin ainoa edes jotenkin puhevaltainen taho, jota kaupungin voisi olettaa kuuntelevan. Tietenkään kaikki vaikuttaminen ei ole ollut julkista.


Nyt päättyvällä valtuustokaudella kaupungin täältä vetäytymisen vauhti kiihtyi loppua kohden. Nuorisotilan ja vanhusten päiväkeskuksen lopettaminen tulivat säynätsalolaiselle yleisölle yllätyksenä. Ennakkokeskustelua saarilla ei syntynyt, koska mahdollisesta päätöksestä ei täällä tietoa levinnyt. Lehtisaaren koulun sulkeminen toki perustuu kouluverkkosuunnitelmaan, jota alettiin valmistella jo edellisellä valtuustokaudella. Linja-autojen harvennushanke olisi myös edennyt varsin todennäköisesti huomaamatta, ellei tämä lehti olisi sattumoisin nostanut asiaa esille.

(Pääkirjoitus Säynätsalon Sanomissa 27.5.21)

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s