Hyvät lukijat. Näillä sivuilla pääasiassa vanhoja juttujani silloin vähälevikkisessä aluelehdessä, mutta paria tähdellistä aihetta päivitän tänne.

Säynätsalon kirkko täyttää sata vuotta tammikuussa 2027. Vuoden lopulla tulee sata vuotta ensimmäisen paikallisen lehden perustamisesta.

Sekä kirkkoon että lehtiperinteeseen liittyy kiehtovia ja hauskoja aikoja, mutta viimeisimmät vaiheet molemmissa vähemmän kunniallisia – etenkin Säynätsalon aatetaustaa vasten.

Miten kirkolle näin kävi?

Kuinka ihmeessä varsin arvoliberaalin Säynätsalon kirkonmäellä on korostunut äärikonservatiivinen julistus?

Kyllähän arvokonservatiiveille ja naispappeuden vastustajille on esiintymisaikaa kirkoissa annettava, mutta miksi ihmeessä Jyväskylän evl-seurakunta valitsi paikaksi juuri Säynätsalon? Tuotantoratkaisu istuu tänne historiallisesti ja yhteisöllisesti kaikkein huonoimmin koko Jyväskylän alueellla. Kirkonmäen linja lienee Säynätsalon merkittävin ajankohtainen arvokysymys.

Kirkon vihkiäisissä 6.1.1927 Hanna Parviainen ja Wivi Lönn olivat aikalaistiedon mukaan etupenkissä oikealla.

Säynätsalon kirkolla lienee Suomen kirkkorakennuksista eniten tasa-arvohistoriaa. Rakennuttaja Hanna Parviaisen elämäntarinan ohella kirkkoon liittyy myös Ilmari Hannikaisen musiikki. Mutta Säynätsalon kirkolta on viime vuosina toistuvana teemana varoitettu ”moniarvoisuuden vaarasta”, ”sisäisenä uhkana yhteiskunnalle”, mm itsenäisyyspäivien saarnoissa.

Kirkon vanhoillisiin kuuluva ja naispappeutta vastustava Kansanlähetys on keskittänyt Keski-Suomen toimintaansa Säynätsalon kirkonmäelle, ilmeisesti Jyväskylän seurakunnan kanssa tehdyn järjestelyn puitteissa. Tämän tekstin viittaukset saarnoihin perustuvat kuitenkin Jyväskylän seurakunnan oman tuotannon seuraamiseen.

Jyväskylän seurakunta toteutti äskettäin kirkon keskushallinnon tuella mittavan entisöinnin Säynätsalon kirkossa- Kirkkosalin länsipääty palautettiin alkuoperäiseen asuunsa ja kirkkoon hankittiin alkuperäisten urkujen romanttisen äänimaailman mukaiset urut. Seurakunta siis osoitti kunnioitusta talon rakennustaiteelliselle historialle ja musiikkiperinteelle, toisin kuin saaren aatehistorialle ja arvomaailmalle.

Paikallislehden alho lienee ohi?

Tilauspohjainen kaupunginosalehti ”Säynätsalon Sanomat” palasi 2024 paikalliseen omistukseen. Vuodet ilmaisjakelulehtiin keskittyneen jyväskyläläisen kustantajan tallissa vaaransivat koko paikallislehtiperinteen täällä.

Tilauspohjainen Säynätsalon Sanomat sopi huonosti ilmaisjakelutalon lehtivalikoimaan. Säykki kärsi etenkin talon ilmoitusmyynnin jälkimarkkinointiroolista, kun Säykin sivut täyttyivät suurista ilmoituksista.. Ne veivät tilaa journalismilta, johon kustantaja ei muutoinkaan paljon resursseja suunnannut. Ilmaisjakelutalon normaalikäytäntöön kuulunut tekstin ja mainoksen rajan häilyvyys heikenti lehden uskottavuutta.

Säynätsalolla on kunnioitettava paikallislehtihistoria. Tehtaan virkailijakerhon kustantama ”Säynätsalo” 1927-1991 oli vahva paikallismedia ja silloisen Paikallislehtien liiton kautta myös Julkisen Sanan Neuvoston (JSN) laatunormien piirissä.

Sitä seurannut ”Säynätsalon Sanomat” jatkoi viikottaisena vuoteen 2008. Lehti oli aluksi säynätsalolaisessa yksityisomistuksessa, mutta myytiin 1996 jyväskyläläiselle kustantajalle. 2008 lehti supistui ilmestymään joka toinen viikko. Ilmaisjakelulehtiin keskittyneen kustantajan ainoana tilauslehtenä  lehti alkoi kärsiä vähäisestä panostuksesta toimitusresursseihin ja ilmoitusmyynnin vaikutuksesta toimitukselliseen sisältöön. Koska kustantaja ei ollut JSN:n jäsen ilmoitusmyyntiin liittyvälle kytkysisällölle ei ollut rajoitteita.  

2025 lehti siirtyi paikalliseen omistukseen, ensi kerran sitten vuoden 1996. Omistaja toimittaa lehteä itse.

Säynätsalon lehtikehitys on kansallisen tason esimerkki tilauslehden sinnittelystä talossa, jonka toiminnot keskittyvät ilmaisjakelulehtien tarpeisiin. Lähialueet Korpilahti ja Toivakka pystyivät säilyttämään viikottain ilmestyneet lehtensä, toisin kuin Säynätsalo.

Mallikunnasta palvelupuuttoiseksi lähiöksi

Säynätsalon historia ”Suomen punaisimpana” kuntana näkyy yhä saarten aatteellisissa voimasuhteissa.  Vaaleissa 2025 ja 2023 demarit palasivat suurimmaksi, vuoden 2022 aluevaaleissa johdossa oli ollut vasemmistoliitto. Yhteiskuntarakenteen alamäki, ”Keski-Suomen mallikunnasta” lähiöksi,  alkoi todella vasta 2006, kun kaupunki oli lakkauttanut  saarten etuja kuntaliitoksen jälkeen puolustaneen aluelautakunnan.  Siihen saakka Säynätsalon paikallishallintoa ja palveluja vuoden 1993 kuntaliitoksen  jälkeen oli pidetty koko maan tasolla esimerkillisen onnistuneina.  Hyvistä vuosista tehtiin myös akateemisia töitä, taantumisen ajasta ei ilmeisesti vielä?

Alvar Aalto olisi tehnyt enemmänkin, mutta osa asukkaista vastusti

Saaren teollisuutta Parviaisten jälkeen johtanut Hilmer Brommels toi saarelle arkkitehti Alvar Aallon ja junaili Aallon suunnittelemaan kunnantalon. Säynätsalolaisten suhde Aaltoon oli aikanaan kaksijakoinen, porvarit ja demarit arvostivat, kommunistit häntä vierastivat.   Osa Aallon suunnitelmista, mm Akropolis-kulttuurikeskittymä, jäi toteutumatta, kun tehdasyhtiö ei enää halunnut rahoittaa ja punainen kunta karttoi kilpailijaa saarten kukoistaville työväentaloille.

Hanna Parviainen oli myös tiukka työnantaja

Parviaisen teollisuussuvusta viimeisenä tehdasta johtanut kauppaneuvos Hanna Parviainen muistetaan hyväntekeväisyydestään. Sosiaalisesta asenteestaan huolimatta Hanna toisaalta kohteli työväkeä huonosti, käytti lakkotilanteissa rikkureita¹eikä sallinut sillan tekemistä Juurikan työväentalosaarelle. Silta saatiin vasta Suomen Pankin omistusaikana 1940-luvun alussa.

Hannan veljen Walterin muistomerkin sanat ”Rauha työlle” viittaavat kielteiseen suhtautumiseen työntekijäin järjestäytymiseen.

 SISÄLLYSLUETTELOON tästä  

Säynätsalo lännen suunnalta kesällä 1958. Tehtaan piipusta oikealle näkyy kaapelinosturin länsipään masto. Kaapelinosturi hallitsi saarten teollista maisemaprofiilia 1952-1966. Kuva: Jarmo Niinistö.

.