Kuntavaalien siirtyminen kesäkuulle antaa lisäaikaa keskustelulle tämän alueen teemoista.
Säynätsalon julkisiin palveluihin kohdistuneet, tai niitä uhkaavat, supistukset ovat tänä talvena suunnanneet kysymyksenasettelun myös siihen, mikä on tällaisen reuna-alueen ihmisiltä lopulta järkevää vaatia. Kun palvelukeskustelu on aiemmin ryöpsähtänyt, teemana on ollut vielä se, ettei kaupunki yksinkertaisesti ””voi ottaa pois”. Voihan se.
Säynätsalo-Seuran puheenjohtaja Ilkka Pernu totesi tämän lehden haastattelussa (11.2.21), että kuntapäättäjän pysyvä haaste on ”säilyttää suhteellisuudentajunsa” harkitessaan oman asuinalueensa edun suhdetta koko kaupungin kehittämiseen. ”Tämä tosiasia on päättäjän hyvä muistaa myös kuntavaaleja kampanjoidessaan”. Pernu tavallaan varoitti paikallispopulismista täällä.
Säynätsalon palvelut kuuluvat suurempaan kysymykseen siitä, mitä kaupunki reuna-alueilleen tarjoaa ja mitä niiden asukkaiden toisaalta tulisi olla valmiita käymään hyödyntämässä suurissa aluekeskuksissa tai kaupungin keskustassa.
Lupaisivat ehdolla olevat mitä tahansa, tulevaisuuden suunta riippuu valtuutettujen vaikuttavuudesta ryhmissään ja koko kaupungin linjauksista. ”Säykki-puoluetta” valtuustossa ei ole, reuna-aluepuolue ehkä rajoitetusti.
Saarilla on paljon eläkeikäisiä, pääasiassa tänne entiselle työpaikkasaarelleen asumaan jääneitä. Terveyspalvelujen loitontuminen keskustaan tai muuten etäälle iskisi ehkä juuri ajankohtana, kun sosiaali- ja terveyspalvelujen kysyntä iän myötä kasvaisi. Kaupunki voi ainakin tehdä laskemia ikärakenteen kehityksestä ja palvelutarpeista, jotta alasajo viivästyisi, olisi hallittua ja eikä asukkaille kovin traumaattista. Yksityinen terveyspalvelusektori on laskenut puhtaasti kaupallisten terveyspalvelujen saavan lisää asiakkaita eläkeläisistä. Mutta Säynätsaloon se visio ei ehkä sovi.
Tänne nyt muuttavien on helpompi sisäistää ajatus, että Säynätsalo on erityisalue, jossa asukas saa esimerkiksi luonnonläheisyyttä, mutta joutuu sitten hyväksymään suppeat paikallispalvelut. Eli Säynätsaloon sijoitutaan jo sillä mielellä, että ei olla aivan tavallisella alueella. Matkailuteollisuus voi tarjota lisäviihtyvyyttä myös paikallisille.