Hokkasen veljesten yrittäjätarina

Potkut tehtaalta tekivät huikean yrittäjäuran

Säynätsalon asiakaspalveluyrittäjyyden suurta esihistoriaa on  Harry Arikan ja hänen kahden veljensä, Heikin ja Hermannin,  liikekeskus Pellonpäässä, nykyisen Parviaisentie 3:n paikalla. Sen lisäsiivessä aloitti 1952 saaren oloihin suuri ja hieno elokuvateatteri ”Kino”. Jo aiemmin toimivat elintarvikekauppa Ruoka-Aitta, kahvila Salon-Seura, kemikaliokauppa ja urheiluasuste- ja tarvikeliikeliike. 

Tämä juttu perustuu lehden arkistotietoihin ja Epe Arikan, 75, haastatteluun. Hän ehti vielä alaikäisenä olla Ruoka-Aitan omistaja, kunnes Pellonpää purettiin Kassatalon tieltä 1965.

Elokuvateatteri ”Kino” vasemmalla ja sen edessä Pellonpään liikerakennus. Takana Perälä.

Harry Hokkanen (myöh Arikka, 1906-1953, Epen isä) joutui yrittäjäksi, kun Parviaisen tehtaat oli antanut hänelle potkut poliittisista syistä. ”Harry oli 30-luvulla kova demari”, muistutti Epe, vaan sodan jälkeen vaihtoi kansandemokraatiksi. 

Aluksi Harry oli myynyt torilla Säynätsalossa ja pitänyt kauppaa Kinkomaalla, yhdessä niistä lossirannan punaisista taloista, jotka ovat siellä vielä (2022) paikallaan. Elokuvatoiminnan hän aloitti jo 1943 Seurantalolla.

Ostettuaan Peellonpään 1947 Harry otti mukaan molemmat veljensä. Heikki perusti urheiluliikkeen Urheiluala  ja avasi kahvila Salon-Seuran Pellonpään toiseen päähän. Se oli kilpailija SOK:n kahvilalle. Herman perusti kemikaliokaupan. Sitä jatkoi  pitkään hänen leskensä Vieno, Säästölässä (Parviaisentie 5). 

Tässä yrittäjäjutussa on nykypäivän lukijalle ehkä erikoista se, että taitavilla yrittäjillä oli vasemmistolainen vakaumus. Tämä näkyi myös suhtautumisessa sotaan. Talvisotaan kolme veljestä olivat osallistuneet, mutta jatkosodan alkaessa totesivat, ”että tämä nyt ei ole meidän sotamme”.  Harrysta tuli jatkosodan alkaessa Säynätsalon kansanhuoltojohtaja, Heikki hankki vamman oma-aloitteisesti ja Herman meni ”yhteisön katveeseen”, kuten  monet muutkin saarelaiset jatkosodan aikana. 

50-luvun poliittinen nuoriso

Ape Arikka maalaa Säynätsalon 50- ja 60-luvun taitteen nuorisoscenen, jossa politiikka oli keskeisesti esillä.  Juurikan ja Salorinteen toiminnoissa oltiin erikseen, mutta urheiluseura  Riennossa vasemmisto oli yhdessä.  1950-luvun TUL:n liittojuhlille meni Säynätsalosta kolmekin linja-autollista nuorisoa. 

Myös Säynätsalon vähittäiskauppa oli aikanaan poliittista. Jos mahdollista, asiakkaat valitsivat oman värinsä mukaisen kaupan. Tosin ”porvarien” SOK:n laajempi valikoima joskus pakotti kaikki asioimaan siellä. Vasta 50-luvulla saarelle tullut K-kauppa oli porvarien suosiossa, Perälässä kävi laajempi asiakaskunta.  Lihaan erikoistunut Itikka (Pellonpäätä vastapäätä) oli lopettanut K-kaupan saapuessa.

Mutta miten toimi rajankäynti OTK-laisen (E-liike) Mäki-Matin ja Ruoka-Aitan välillä?  Epe kuvaa kilpailutekijäksi Ruoka-Aitan ”mustaa vihkoa”, johon merkittiin velaksi ostamiset. ”Tilipäivänä maksettiin aina osa, mutta lopun saattoi jättää pohjaksi, jota ei ehkä koskaan maksettu.  Vuoden 1956 suurlakon aikana saatiin paljon uusia asiakkaita, jotka sitten pysyivät meillä”.  

Kun Harry Arikka oli menehtymässä syöpään, hän oli pyytänyt Riennon vaikuttajia, Muisto Rajalandemareista ja Paavo Merikosken SKDL:stä luokseen, ja vedonnut Riennon pitämiseksi vasemmiston sisäisen politikoinnin ulkopuolella.  (Saarella oli erikseen porvaripuolen seura Säynätsalon Saarenpojat. Sen suuntaan suhteet pysyivät pitkään kireinä). 

Harry Hokkanen muutti nimensä Arikaksi, jottei tulisi sekoitetuksi veljeensä Heikkiin, molemmat kun olivat johtaja Hokkasia. ”Heikille tarkoitettu kalakukko oli kerran tullut meille, ja erehdyimme sen syömään, ennen kuin virhe huomattiin. Sillloin Harry päätti, että nimi on muutettava”.

Hokkasten suvusta ei ole puuttunut vaikeuksia.  Harryn ensimmäinen vaimo Sylvi (os Salonen) kuoli keuhkovikaan ja Harry jäi tyttäriensä Raijan (myöh Lind) ja Tertun (myöh Liimatainen) yksinhuoltajaksi.  Harryn toinen puoliso Tyyne (os Liikola) on Epe Arikan äiti.  

Elokuvateatteriyhtiö joutui konkurssiin 1958, ei vielä kysynnän puutteesta, vaan muista syistä.  Tyyne Arikka jatkoi sen pitämistä uuden aviomiehensä kanssa. Tämä kuitenkin kuoli ja elokuvateatteri siirtyi jyväskyläläiselle yrittäjälle. Televisio oli saapunut Keski-Suomeenkin eikä yleisöä enää ollut ja teatteri suljettiin.

Äidin muutettua paikkakunnalta, Ruoka-Aitta jäi vasta 17-vuotiaan Epen vastuulle. Kaupanhoitajaksi palkattiin Aino Ruusulaakso.  Hankinnoissa oli ollut jotain epäselvyyttä, jota oltiin panemassa Epen syyksi ja niin hän katsoi parhaaksi häipyä.  Junassa Tampereen asemalla vaihtoi suunnan Helsingistä Turuksi, maaliskuussa 1964.  Ruoka-Aitta palveli Pellonpään purkamiseen saakka 1965. Hokkasten liikeperinne jatkui Vieno Hokkasen kemikaalikaupan kohteliaana palveluna sitten vielä vuosikymmeniä.

Yrittäjän vasemmistoväri ei haitannut liiketoimintaa

Harry Arikan poliittinen vakaumus ei haitannut hänen liiketoimintaansa.  Tasokas elokuvateatteri oli mieluisa paikka nauttia hetken unelmista myös saaren toimihenkilöperheille.   Arikan hautajaiset 1953 lienevät yleisömäärältään suurimmat Säynätsalon kirkkomaalla.   Hautajaissaattue aloitti matkansa Salorinteen työväentalolta, jonka rakentamisponnistuksiin Arikka oli osallistunut.   Epe Arikka muistutti isänsä nauttimasta lempinimestä saarilla, ”lompakkokommunisti”. 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s