Joulupöydässä Pee-korven Korpelassa vasemmalta Pirkko, Raili, perheen moninainen tuki Pirkko Partanen, isä Urpo ja hänen äitinsä Ida Helander, kulmassa vastapäätä äiti Jenny (os Lindqvist) sekä Hilkka, Pertti ja Hannu.

Tämän  jutun  pääkuvassa  säynätsalolainen toimihenkilöperhe  on  kokoontunut  joulupöytään   50-luvun lopulla.  Paikkana  on ”Korpela”, yksi nykyisen  Kaivotien  länsireunan taloista. Silloin se oli  työnjohtaja ja palopäällikkö  Urpo Helakorven perheen  koti.  

Tämä  juttu on ilmestynyt Säynätsalon Sanomat  -lehdessä joulukuussa  2014. Olin syksyllä 2014 käynyt tapaamassa Pertti ja Marja-Leena Helakorpea Jyväskylän Tuohimutkassa. Illan keskiössä olivat ”Korpela” Pee-korvessa ja ”Arava” eli As Oy Selkälahti sekä vaneritehdas. Juttu on tässä alkuperäisessä muodossaan.

Nykyisessä  työelämässä, kai  perheyrityksiä lukuunottamatta, pitkät  urat toisessa polvessa ovat harvinaisia, saati saman talon työnjohtotehtävät.  Säynätsalon vanerilta tammikuussa 2015 eläkkeelle  jäänyt  Pertti Helakorpi  kuului  siihen jo pieneen  joukkoon, jolla vielä  oli yritysmuistia talossa omaa uraa etäämmällekin.  Hänen isänsä  Urpo  Helakorpi (1912-1990)  aloitti  työnjohtajana  1936  ja jatkoi  60-luvun loppuun.

Toisen polven työnjohtajina Säynätsalon  tehtailla ovat muutaman sukupolven takaa tiedossa  ainakin Auvisen veljekset  Esko ja Timo.  Heidän isänsä Jukka Auvinen oli saapunut saarille työnjohtajaksi jo 1920-luvulla.  Esko ja Jukka olivat kunnallisvaikuttajiakin,  Timo muutti 50-luvun lopulla Pohjois-Amerikkaan.

Pertti Helakorpi tuli muiden  lutakkolaisten  mukana  Säynätsaloon vanerille  1995.   Mutta  Säynätsalon  tehdasalue oli tullut  työpaikkana tutuksi jo 1967, kesätöissä silloisen kuorimon uittoaltaalla.

Pertti Helakorven  työalaa on ollut  puunjalostuksen  ”mekaaninen puu”. Pitkään se oli lähes toissijaista, kun paperi teki tulosta – niin työnantajalle  kuin  palkollisilleenkin. Pertti Helakorpi kuvailee  ansiotasoeroja, mutta  hillitysti. – Nythän tilanne on ainakin tasoittunut, ellei kääntynytkin. –Mekaaninen  puu on ollut hyvin aliarvostettu ala, varsinkin  sahapuoli,  Helakorpi muotoilee.

”UPM on ollut hyvä työnantaja”, summaa  Helakorpi. Ja  joka tapauksessa  ura päättyy nyt tammikuussa 2015 oikeasti eläkkeeseen, aivan perinteiseen  ja vieläpä  nykyisin harvinaiseksikin käyneeseen, normaaliin  tapaan. Arvostus on siten ollut ilmeisen monipuolista.

Haastattelija  arveli vanerinteon paljonkin  muuttuneen sitten isä-Helakorven  päivien  silloisilla  Parviaisella  ja  Ensolla. –  Periaate on  sama, oikaisee Pertti. –  Ensin sorvataan, sitten viiluja, niitä paikataan ja liitetään..  Käsite mekaanisesta puusta on edelleen voimassa, vaikka levyihin liittyykin  kemiaa  ja  uutta  käsittelyä.  Säynätsalopäivien  aikanahan esiteltiin myös  saarelaisilla  uutta taipuisaa vaneria, joka kelpaa autoteollisuudellekin.

Juttuihin  säynätsalolaisuudesta  liittyy  yleensä  pohdintaa  saarten  silloisesta  yhteiskunnallisesta jakautumisesta.  Mutta  Pertti  Helakorvelle  ei  50- ja 60-lukujen Säynätsalo  näytä jättäneen  paljonkaan traumoja.  P-korpi oli  selkeästi  toimihenkilöaluetta, kun taas lähellä sijainneet  Laivarannan rivitalot  jo  työntekijöillä asutettuja.  – Olen kyllä  kärsinyt siitä  ”herrojen pennut” –asenteesta, Pertti sanoo sanoo, mutta antaa ymmärtää, ettei  sellaista paljon itse kohdannut.

Jako koski  näkyvästi  urheilua.  SSP eli Saarenpojat  oli Pertille  tärkeä, myös  illat jäsenille  vanhalla  Seurantalolla, joskus elokuvineen ja tarjoiluineen.  – Mutta  kaikki kunnia  Riennolle myös, hän  lisää.

Palopäällikkö  otti   roolinsa

Urpo Helakorpi  oli palopäällikkönä saarten julkisuuden henkilö,  etenkin  palokuntajuhlien  suoraselkäinen ja näyttävä hahmo.   Pertti sanoo isänsä  olleen kotonakin  jämäkkä.  – Mutta kyllä  kotoa  hyvin ulos pääsi, harrastamaan.   – Meillä oli vain yksi  polkupyörä  ja  sillä  veljeni Hannun kanssa ajelimme. – Mutta jos palopilli  soi, pyörä oli äkkiä vietävä kotiin, jos  isä  ei ollut työssä. – Pyörällä hän sitten lähti  sammutustehtäviin.

Urpo Helakorpi ja seuraajansa Aimo Erkko vahdinvaihdon aikaan 1968

Silloisessa julkisuudessa  muodostui kuva  tiukan  sotilaallisestikin  palosotilaitaan  johtavasta päälliköstä. Hänen vastapainonaan oli sitten palokalustonhoitaja  ”Allu” Harju, joka oli enemmänkin myhäilevä vääpeli.

Urpo Helakorpi  oli Keski-Suomen  Palokuntaliiton  perustajajäseniä  ja  sen ensimmäinen sihteeri  1953-1967. – Minä kirjoitin käsin jäsenpostin  kirjekuorien osoitteita ja listoja,  muistelee  Pertti.

Urpo Helakorpi oli Säynätsalon  puitteissa  tyylikäs  herra.  Pertti muistaa, että  lapsuuden ajan sunnuntairituaali  oli  mennä  silloiseen SOK:n ravintolaan, joka sijaitsi suunnilleen nykyisen tehtaan parkkipaikan seutuvilla.  – Ja  mentiin sinne pienemmälle  ja  paremmalle  puolelle,  jäätelölle,  Pertti kuvaa.   Marja-Leena Helakorpi kertoo, kuinka hän vaikuttui Urpon  hyvästä  vaatevalikoimasta  tullessaan   Pertin  puolisona   perheen  elämään. Kaapeissa oli takkeja joka lähtöön.

Tuon ajan  kaksi  suurta  paloa  Säynätsalossa olivat  lautatarhan palo  sotavuosina  ja  kansakoulun palo 50-luvun alussa.   Odotin Pertillä  olevan jotain kerrottavaa  koulun paljon jälkeisistä tunnelmista kotona, mutta  sellaista  ei ollut jäänyt  mieleen.  Ilmeisesti Urpo ei tuonut  mahdollisten  tappioiden taakkaa  kotiin.

Perheen ulkojäsen Pirkko Partanen

Nimittäin taakkaa oli siellä muutoinkin.   Urpo Helakorven vaimo  Jenny ( os Lindqvist)  oli  sairastunut vakavasti   ja  kuoli jo  60-luvun alussa.  –  Isä  jäi  sitten yksin  ja  joutui  viemään meitä lapsia  eteenpäin, Pertti kuvaa.

Tässä tilanteessa  perhettä jo äidin sairauden aikana  auttaneesta  Pirkko Partasesta  (1931-2001)  tuli kodin tuki.  –  Pirkko oli sydämellinen ja ystävällinen,  kuvaa  Pertti.  Pirkko Partasen  päätyö oli tehtaalla, mm  pitkään rispan ääressä.  Kaksivuorotyön  vapaa-aikoina hän oli melkeinpä vain  Helakorvilla, oma koti kyllä Asuntolassa lähellä Isoa saunaa. Pirkon apu Helakorville jatkui Urpo Helakorven vanhuuden tukena Säästölässä.

– Niin kauan kuin Pirkko eli meillä oli tapana  mennä aina jouluaattona  hänen luokseen samalla  kun kävimme  hautausmaalla,  kertoo Pertti.

– Pirkko oli  ehkä vielä tärkeämpi  veljelleni  Hannulle,  kuvaa  Pertti ja kertoo  itse   olleensa  paljon Muuratsalossa  tätinsä Taimi Tupin luona.  Toinen  Pertin täti  oli  Vieno Hokkanen, joka piti kemikaalikauppaa ja huolehti makeismyynnistä saaren elokuvateatterissa.

Pertti Helakorpi Muuratsalossa tätinsä Taimi Tupin luona.

Ennen Helakorpien  raskaimpia vuosia  Pirkko Partainen  oli usein auttamassa  myös  Niinistöillä,  tilapäisenä  apulaisena.   Tilanne oli samansuuntainen kuin Helakorvilla,  Aune Niinistö oli  sairas ja joutuikin sitten  sairaalaan  1954 eikä palannut.  Niinistöillä  keskeisin  kodin auttaja oli  ollut  Pirkon  sisar  Helga  ja  sitä ennen Anja Korpela, monien muiden lisäksi.

”Ihailen, mutten siellä asuisi”  – Vaimo

Pertti Helakorpi  puhuu  Säynätsalosta  myönteisesti ja kunnioituksella. – Kun veljeni Hannun lapsia on käynyt  meillä, olemme saarta kiertäneet ja olen esitellyt  nuo kaikki tärkeät paikat.   Marja-Leena  Helakorpi   sanoi  ihmettelevänsä  ja ihailevansa säynätsalolaisuuden  piirteitä.  Mutta  lisää, ettei kyllä haluaisi  asua siellä  saarella.

”Aravatalon” eli As Oy Selkälahden kaveruksia 60-luvulta muodin mukaisissa ykkösvaatteissa,
oikealta Pertti Helakorpi, Pekka Ratinen, Kari Valtonen ja Kalevi Rantanen.

P-korven urheilullisia poikia. Hannu Helakorpi (vas), Kari Hanski ja Pertti Helakorpi.

Lapsia nykyisellä Kaivotiellä 50-luvun alkupuolella. Pertti Helakorpi edessä toinen vasemmalta,
Hannu oikealla, välissään Laineen Tiina. Takana Kuuselan veljekset ja vasemmalla Laineita.