Peekorpi  tarjosi  asumista
työsuhteen mitalla

Säynätsalon 1940-luvun suuren rakennusvaiheen aikana nousi pääsaaren itärannalle toimihenkilöiden asuinalue. Sinne valmistui 28 taloa, jotka perustuivat arkkitehti Karl-Gustaf Stigzeliuksen yleissuunniteluun.  Talot olivat pääasiassa yhden perheen työsuhdeasuntoja. Peekorpeen yhtiö sijoitti pääasiassa työnjohtajia, mestareita ja asiantuntijoita.  Peekorven talot ovat Säynätsalon talotehtaan tuotantoa.

Peekorpi ja keskustan reunaa 1940-luvun lopun tilanteessa. Säynätsalon pohjoisranta oli asuttamatta. Tie Säynätsalon koululle meni Virkalan rannan kautta. Kirkolta meni kyllä polku, joka päättyi puisiin portaisiin alas koulun mäkeä. Kerrostalo Selkälahti valmistui 1953.  Kartta on julkaistu Säynätsalon Sanomissa No 29/2005, 11.8.05, sekä aiemmin Säynätsalo Seuran nettisivuilla. Kartan on piirtänyt Matti Virkajärvi. 

Yhden perheen käytössä ollessaan taloissa oli yleensä keittiö ja kolme huonetta. Sijoitukset kuitenkin vaihtelivat.  Uloskäynnit  olivat yleensä molemmilla pitkillä sivuilla, mutta osassa päädyssä ja toisella pitkällä sivulla.

Taloissa ei ollut aluksi vesijohtoja, viemärit kyllä. Yhtiön vesiauto toi arkisin vettä saaveihin portinpielissä.  Lisää sai hakea sähkökäyttöisestä kaivosta, sittemmin Kaivotieksi nimetyn tien päästä.   Talojen varustetaso ja asumismukavuus olivat heikompia kuin ylemmäksi rinteeseen rakennetuissa ns kiinalaistaloissa. Ne olivat pääasiassa ylempien toimihenkilöiden koteja.  Korttelien keskiosissa oli talousrakennuksia, joissa oli varastoja ja ulkohuoneita, joitakin autotallejakin.

Peekorpea ei ollut tontitettu. Korttelit oli kuitenkin aidattu.  Sekä talot että maapohja olivat yhtiön omaisuutta.  Kun Enso-Gutzeit muutti työsuhdeasunto- ja kiinteistöpolitiikkaansa 70-luvun alussa, Peekorven taloja alettiin myydä niiden asukkaille. Tässä vaiheessa monet vaihtoivat taloa, osa pysyi entisissään ja monet myös poistuivat jo eläkkeelle.

Kaikkiin Peekorven taloihin ei ollut tehty kellareita, ja sauna oli aluksi vain nykyisessä Parviaisentie 25:ssä (Puustelli).

Alueen pohjoisreunalla oli yhtiön tarjoama yhteiskellari, jota pitivät kylmänä sahanpurujen seassa jäät.  Osittain siirtolapuutarhakäytössä olleen rakentamattoman rantanummen toisella puolella, sijaitsi yhtiön ns Pikku-Sauna, josta peekorpelaiset saattoivat varata vuoroja.  Isolle Saunalle ei siten tarvinnut mennä.

Läpikulkuliikennettä ei ollut. Nykyinen rengaskatu, Parviaisentie, avattiin vasta 90-luvulla. Kaupunkiin tai Lehtisaareen sekä Muuratsaloon vievät bussit lähtivät 50-luvulta Kunnantalon edestä.

Säynätsalon Työväenyhdistyksen talolle Juurikkaan kuitenkin mentiin Peekorven kautta ja Juurikan eri tilaisuuksissa kävi joskus satojakin ihmisiä. Puista siltaa pitkin saattoi mennä jalan ja pyörällä. Laivarannasta oli kesäisin yhteys iltaisin Jyväskylään ja aamuisin Lahden suuntaan.

Teillä ei ollut nimiä, vaan jokaisella talolla nimi ja sen lisäksi yhtiön rakennushallinnon järjestysnumero.   Teitten ja katujen nimet tulivat Säynätsaloon vasta 70-luvun lopulta.

Salme Huuskonen oli Peekorven alkuperäisiä asukkaita