Rautatien uskottiin saarella
tulleen  jäädäkseen

Rautatie oli  Säynätsalon unelma vuosikymmenet. ”Sitten kun on junayhteys, niin…”  Tammikuun alussa 1970 juna vihdoin ajoi kuidun varaston kulmalle.

Mutta 90-luvulla VR hinnoitteli itsensä ulos liikennöinnistä, puuteollisuuden suosiollisella avustuksella  ja ilman julkista keskustelua. 

Rautatie vaihtui  yhä suurempiin rekkoihin  Muuramen ja Keljon suunnan teillä. Nykytilannetta  ei olisi voinut kuvitellakaan sinä  kirkkaana pakkaspäivänä 8.1.70, kun  ”porkkajanajuna” (tyyppiä DM-9) oli juhlakäytössä  ja toi saarelle arvovaltaisia kutsuvieraita.

Enso-Gutzeitin  henkilöstölehden kansi  talvelta 1970 hehkutti  junan tuloa Säynätsaloon. Nykyisessä maisemassa  juna olisi Teollisuustalon päädyssä. Kuvassa vasemalla takana näkyvät Niemelän rakennukset. Niemelässä sijaitsivat mm yhtiön autotallit ja päärakennus oli asuntokäytössä.  Oikealla ihmisten takana näkyy yksi vuoren reunan asuinrakennuksista.

Silloin  vihkiäispäivänä  kyllä kummasteltiin, kuinka oli  sitä ennen yleensäkään tultu toimeen ilman rautatietä.  Aiempi Säynätsalon paikallisjohtaja ja silloin Enso-Gutzeitin puuteollisuuden johtajana toiminut  Erkki Enervi ihmetteli puheessaan, miten ”Parviaisen tehtaiden kokonainen teollisuus olisi yleensä voinut kehittyä ja toimia, ellei sitä vihdoin viimeinen olisi kytketty valtakunnan rautatieverkkoon”.  Edelleen puhuja korosti Säynätsalon liittämisen rataverkkoon mahdollistaneen ”tasapäisen kilpailuaseman alueen muitten teollisuuslaitosten kanssa”.

Vuoteen 1970  saakka tavara oli tullut ja mennyt saarille  joko autoilla (aiemmin hevosilla) tai  kesäisin vesiteitse.  60-luvulle tultaessa autoliikenteen osuus oli jo suuri. Vaneria, kuitua, sahatavaraa ja talonosia kuljetettiin  sekä yhtiön omilla että yksityisillä autoilla. Yhtiön autot olivat pääasiassa ”tumppeja”, mutta yksityisillä oli jo suurempiakin autoja, Dahlberg ja Halinen olivat tunnettuja autoyrittäjiä.

Laki  Jyväskylän-Jämsänkosken rautatiestä annettiin 13.1.61. Säynätsaloon saakka  rata saatiin valmiiksi siis yhdeksässä vuodessa. Osuuden pituus oli 14.3 km, siitä tunnelia peräti 26 prosenttia.

Sunnuntaimatkoja  DM-9 -junalla  80-luvulla

Juhlajunaa oli  tullut katsomaan ”puoli saarta”. Mutta silloin junaan 1970 nousi vain Säynätsalon päättäjiä ja tehtaan johtoa,  sekä viihtyvyydestä huolehtimaan kolme Säynätsalon Kerhon (tehtaan edustusravintola ja valikoidun joukon työpaikkaruokala ) tarjoilijaa virvokkeineen.

Mutta  myöhemmin ”porkkanarunko”  kuljetti ihan ketä tahansa  Säynätsaloon, tai täältä kaupunkiin, kesäsunnuntaisin 1980-luvulla.  Kyse oli  juna-laiva -matkoista Säynätsaloon. Idearikkaan laivuri Hannu Hildenin  ja  VR:n yhteistyönä matkustajajuna ajoi lautatarhan laiturin tuntumaan. Siellä matkustajat vaihtoivat laivasta junaan tai päinvastoin. 

Nykyistä Ison Saunan rannan laituria ei tuolloin ollut. Varsinainen laivalaituri sijaitsi vielä Laivarannantienä tunnetun kadun päässä.  Siellä laivat poikkesivat päivittäin, mutta juna-laiva -matkoilla laivat ajoivat  tehdasalueen itäreunan pitkään laituriin,  joka  oli tunnettu lautatarhan laiturina.    Junasta laivaan ei siis tarvinnut kävellä pitkää matkaa.

Lopettamishanke pysyi pitkään  poissa julkisuudesta

Radan valmistumista  oli seurattu Säynätsalo-lehdessä  tiiviisti. Liikenteen loppuminen  sensijaan ei saanut juurikaan julkisuutta  ennen viranomaisvaihetta radan lopettamisesta.  Säynätsalon Sanomissa mainittiin jonkin muun asian yhteydessä   ”junaliikenteen loppuneen”.  Kun rataa lopetettiin, VR ei ollut enää virasto, vaan valtion liikelaitos. UPM:n ja VR:n hintaneuvottelut olivat  jo 90-luvulla kai liikesalaisuuksia eikä mitään julkisuusvelvoitetta ollut. Ainakin aihe pysyi  julkisuudelta piilossa. Ratayhteyden purkaminen oli sitten jo julkisuusasiaa, mutta vain muodollisuus.

Liki tuhat säynätsalolaista  oli pakkassäässä kerääntynyt 8.1.70 puolen päivän jälkeen todistamaan  junan saapumista. Kuva on otettu  junan ikkunasta. Juhlajuna viipyi  kuidun varaston kulmalla nelisen tuntia ja palasi Jyväskylään viiden maissa.

Juhlajuna lähdössä saarelta  8.1.70. Junanlähettäjän roolissa saaren kunnallispolitiikassa tunnettu Kauko Lehtonen.  Kuva on julkaistu Säykki-lehdessä.

Ensimmäinen tavarajuna  Säynätsalosta lähti sitten seuraavan viikon alussa 12.1.70. Kuvassa vasemmalla rautatieläisiä kaupungista, oikealla  Säynätsalon varastonhoitajat, Esko Auvinen vanerilta ja Teuvo Lehtinen kuidulta. Molemmat olivat saaren vaikuttajia, Esko mukana kunnallispolitiikassa ja Mieskuoro Päijänteen edustusbasso.  Teuvo oli vanhan Säynätsalo-lehden keskeinen avustaja valokuvaajana ja toimittajana, ja 90-luvun alussa perusti nykyisen Säynätsalon Sanomat -lehden.

Enson ja VR:n vaikuttajia odottamassa Säynätsaloon lähtöä  Jyväskylän asemalla. Oikealta metsäneuvos  Mikko Kolehmainen, VR:n  pääjohtaja Esko Rekola, Säynätsalon paikallisjohtaja  Pentti Saarro, Enson puuteollisuuden johtaja Erkki Enervi (aiempi paikallisjohtaja täällä saarella),   Rautatieläisten liiton puheenjohtaja Onni Koski ja Veturimiesliiton puheenjohtaja Pekka Oivio.

Säynätsalon tehtailla oli  oma veturi, joka hoiti järjestelytehtäviä  Säynätsalon ratapihalla ja tehtaan pistoraiteilla. Kuvassa oikealla  veturimies  Ahti Sirppiniemi.  Toisen henkilön nimi ei ole selvillä.