Auviset olivat saarten

monipuolisia vaikuttajia

 

Säynätsaloon saapumisista on monta  tarinaa. Tehtaalle  työnjohtajaksi tulossa ollut Jukka Auvinen (1901-1981) ei sentään uinut yli Kinkosalmen, mutta ylitti jo hauraat kevätjäät  Rannantorpasta  Koulunrantaan 9.5.1927.   Auvisten perheestä  riitti sitten  vaikuttavuutta  saarilla  yli sukupolvirajojen.  Tämä juttu on julkaistu Säynätsalon Sanomissa  2.2.2006.   Juttu tehtiin joulun alla 2005  Esko Auvisen  Lehtisaaren kodissa, jonne  saapui myös Ulla-Maija Auvinen.  

Jukan asetuttua  saarelle  1927  muu perhe  saapui Joh Parviainen laivalla  Niemelän laituriin. Auviset muuttivat Pihlavasta, Porin tuntumasta.  Tulijat olivat Rauha  Auvinen (1900-1978)  ja pojat  Esko (s 1924) ja Timo (s 1927). Säynätsalossa  syntyi 1933  Ulla-Maija 1933.

Auvisen perhe ehti vaikuttaa  saarilla monella  tavalla.  Jukka Auvinen ja  Esko Auvinen olivat vuorollaan pitkään kunnanvaltuustossa. Ulla-Maija Auvinen  mm kirkkovaltuuston puheenjohtajana Säynätsalon seurakunnassa.  Jutuntekoaikaan 2006 oli Säynätsalon aluelautakunnassa Marketta Auvinen, Eskon pojan Jukka-Pekka Auvisen vaimo.

 

Esko kuvasi valtuustovuosiaan ehkä vähän kyynisesti.  Porvariryhmän valta  perustui seen vaankieliasemaan tilanteissa, joissa  vasemmisto ei ollut yksimielinen.  ”Meillä oli mahdollisuus kannattaa joko kommunistien tai demarien esityksiä”.  Säynätsalon valtuustossa oli yleensä  kolme porvaria, suurten vasemmistoryhmien välissä.

Esko Auvisen jo lapsuudesta saakka tuntenut Teuvo Lehtinen  kuvasi 2006 Eskoa  ”johtajatyypiksi”.  ”Meillä oli lapsena Kipinä-niminen salaseura. Esko oli seuran itseoikeutettu johtaja.

Esko tai Ulla-Maija  eivät haastattelutilanteessa  innostuneet antamaan voimakkaita lausuntoja saaren ilmapiiristä tai ryhmien suhteista.  Ehkä jo suvun kirjakauppatoimintannan ja asiakassuhteiden kautta  Auvisilla  oli laajempi käytännön kontaktipinta ihmisiin  tehtaan aidan ulkopuolellakin.  Kaikilla muilla tehtaan ”herroilla”  tätä ei välttämättä ollut.

”Kotona  ei tuputettu politiikkaa ja korostettiin avointa suhtautumista kaikkiin”, sanoi Ulla-Maija. ”Kävin kyllä Salorinteellä tanssimassa  vaikeuksitta”, kertoi Ulla-Maija.  Hän oli myös nuorisolautakunnassa. ”Kyllä siellä toimeen tultiin. Riento tietenkin sai aina osansa, mutta muillekin riitti”.  ( Lisäys 2017. Taustaksi todettava, että Salorinteeltä kyllä myös pyydettiin porvaripuolen nuoria, etenkin miehiä, kohteliaasti poistumaankin, jos olivat sinne tansseihin menneet.)

Auvisen kirjakauppa

Auvisilla oli pitkään  kulttuurirooli kirjasto- ja kirjanmyyntialalla Säynätsalossa.  Jukka Auvinen hoiti alkuvuosina  saarella  kunnan kirjastoa, joka silloin sijaitsi Seurantalolla (nykyisen terveyskeskusrakennuksen paikalla).  Vuonna  1936  Auviset perustivat Kirjakaupan, aluksi Pellonpäähän (nykyisen osuuspankkitalon paikalla).  Vuonna  1951 kirjakauppa muutti Kunnantalolle ja sitten vuosikymmenen puolivälissä vastavalmistuneeseen Säästölään  ja lopulta Osuuskaupan taloon.

Myyjänä kirjakaupassa ollut Ulla-Maija  Auvinen kertoo, että  kirjojen myynti perustui valtaosin ns kotikirjastojen luomiseen, kauppaan kuului kirjahylly ja sen täydentäminen keskeisillä teoksilla  varojen mukaan.   Kirjoja  myytiin usein osamaksulla.  Paikkakunnalla kävi myös kiertäviä kirjakauppiaita, mutta laskutus hoitui kuitenkin Auvisten kautta.  Kannattavuus alkoi heiketä, kun muutkin kaupat alkoivat myydä paperia.  Auviset möivät  sitten kirjakauppansa Säynätsalon Osuuskaupalle.

Libristiksi pätevöitynyt Ulla-Maija  teki kuitenkin elääntyönsä  säynätsalolaisten verottajana, Muuramen verotoimistossa. Rekrytointi oli tapahtunut kunnansihteeri Reino Malisen välityksellä.  Ura  alkoi  1960 ja eläkkeelle  Ulla-Maija jäi Jyväskylän verotoimistosta 1996.

Marraskuisin Ulla-Maija  Auvinen ilmestyi pitämään veronäyttelyä Kunnantalolla.  Verotus vaati tuolloin paljon käsityötä, verokirjat tehtiin käsin. Kun maatalousyrittäjät saivat kirjanpitovelvollisuuden, verotoimistoon tuli  kenkälaatikollisia  kuitteja.

 

Eskon Enso-uran pisin vaihe oli työ  vanerin varastonhoitajana. Kun Eero Levä siirtyi kotimaan myyntipäälliköksi 1949, Eskosta tuli varastonhoitaja.  Varasto sijaitsi silloin ns sorvipään ja rannan välissä. Proomut ajettiin ”räystään alle” ja vaneri laskettiin proomuihin Vesijärvelle laivausta varten.  Rautatien valmistuttua  1973  varasto siirtyi tehtaan toiselle puolelle.   Esko siirtyi 1970-luvun lopulla  tuotantosuunnittelijaksi.

Amerikan tuntijat

”Vuonna 1983  tuli insinööri  Pasanen kysymään, kumpi tulee ensin täyteen, 60-vuotta vai 40 vuotta yhtiössä”, kertoo Esko  ”Eläkettäkö tässä meinataan”, oli Esko kysynyt ja saanut myönteisen vastauksen. ”Helpottavaa oli samalla kuulla, että yhtiö oli myymässä asuntojaan ja perhe  saattoi jäädä Virkalaan”,  Esko Auvisen perheen talona tunnettiin ehkä pisimpään Nisselä, kirkonmäen alla.  Siinä Auviset asuivat parikymmentä vuotta  50-luvun puolivälistä, sittemmin myös Kuitulassa.

Jukka Auvinen oli rakentanut  omakotitalon Lehtisaareen 1951. Nykyisin talon omistaa  Erkki Ikonen.

Eskon veli  Timo Auinen  oli työnjohtajana  tehtaalla, mutta muutti perheineen Yhdysvaltoihin 1960-luvun alussa.  Myös  kolme  Eskon lapsista  asettui sittemmin  Yhdysvaltoihin  ja eläkepäivien alettua  pitkät  oleskelut Chicossa, Kaliforniassa, tulivat Eskon ja vaimonsa Liisan vuosiohjelmaan.

Amerikka oli tullut tutuksi myös kielteisine puolineen.  Esko kertoi kerran joutuneensa  sairaalaan siellä. Yö olisi maksanut kymmenen tuhatta dollaria, mutta onneksi Eskolla oli vakuutus eikä sitten lopulta yöksi tarvinnut jäädä.

Vahva  basso

Esko Auvinen oli  yksi  säynätsalolaisen  mieskuorolaulun tukipylväistä. ”Asevelikuorossa  olin toinen tenori, mutta Päijänteessä sitten toinen basso”,  Esko Auvinen oli mukana  mieskuorossa, kunnes Amerikan oleskelut tekivät osallistumisesta vaikean.  Esko muistetaan yhtenä kuoron solisteista, vaikkapa laulusta  ”Pappani maja oli matala ja pieni”.  Myös Kantaattikuoroon Esko osallistui  vuosikymmenet.

Kun saarelle oli  saapunut uusi kirkonmies, jolle perinne oli tuntematon, Esko antoi laulunäytteen Kantaatista  Pikku-Matin edessä.  Muuta  ei tarvittu. Ja niin oli turvattu Kantaatin esitys  sinäkin vuonna, taisi olla  1987.

Lehdessä julkaistiin jutun yhteydessä tietoja  Eskon ja Liisan lapsista.   Esa 1947,  Tuula  1949, Jukka-Pekka 1950, Jorma 1951,  Olli-Matti 1955,  Sirpa 1964.  Timon ja Kertun lapset  Juha 1953 ja Matti 1958.