Muuratsalon pohjoisrannan työväentalo syntyi kansandemokraattisen liikkeen kodiksi Säynätsalossa. Tänään siellä on hiljaista.
Syksyllä 2005 tapasin Airi Kuparin. Airi ja Toivo Kupari olivat 60- ja 70-lukujen Säynätsalon kansandemokraattinen voimapariskunta. Vältin 28.5.05 julkaistussa jutussa sanaa power couple, joka ei oikein sopinut paikkaan.
Salorinteen synty liittyy vasemmiston jakautumiseen sotien jälkeen. Juurikka jäi sosialidemokraateille ja kansandemokraattien oli etsittävä uusi paikka.
”Ensin tehtiin pirtti, joka on vielä siellä Salorinteen takana. Siellä pidettiin aluksi kokoukset. Sitten valmistui lava, taisi olla 1946 tai 1947. Juurikan lavan tapainen.”
1960-luvulle tultaessa Toivo Kupari oli edennyt SKDL:n Keski-Suomen piirisihteeriksi. Airi toimi Säynätsalon kunnan luottamustehtävissä ja järjestöissä. ”Meillä oli niin paljon toimintaa, ettet arvaakaan”, sanoi Airi Kupari tavatessamme hänen Valtterintien asunnossaan.
Salorinnettä rakennettiin talkoilla, päärakennuksen avajaiset olivat vihdoin pääsisäisenä 1952 Pääty järvelle päin jäi keskeneräiseksi vuosiksi. Alkuperäisten piirrustusten toteuttamista kannattivat mm Eino Toivola ja Kalle Kaski, mutta esimerkiksi Emil Kirces epäili taloudellisia mahdollisuuksia. Järven puoli siistittiin sitten myöhemmin. ”Silloinkin olin talkoissa. Kaupungista tuli muurareita”, muisteli Airi.
Salorinteen puolesta on otettu myös henkilökohtaisia riskejä: Pahimmillaan parikymmentä omakotitaloa oli pantattuna Salorinteen velkoihin. ”Meidänkin talomme kahdesti”, Airi totesi.
Katselimme kuvia vappumarsseista. ”Tuossa ollaan Paloaseman luona. Siihen marssi Muuratsalosta pysähtyi hetkeksi, kun mukaan tuli säynätsalolaisia ja jatkettiin Kunnantalolle. Siellä oli usein nimekkäitä kansallisen tason puhujia. Kun Säynätsalon juhlat alkoivat jo yhdeksältä, saimme usein Jyväskylässä sitten päivemmällä esiintyneitä. Samoin oli sos.dem puolella”.
Salorinteen rakentaminen on tässä kuvassa edennyt harjannostajaisiin. Nuorison edustajat puuttuvat kuvasta, he olivat silloin juuri jollain kilpailumatkalla. Oikealla alhaalla on kahvipannun kanssa Ida Oikari. Airi oli myös tuossa tilaisuudessa tarjoilemassa, mutta kuvanottohetkellä hakemassa lisää kahvia.
Airi Kupari kertailee Salorinteen erilaisia kulttuuriharrastuksia. Ryhmälaulua, kansantanhuja, joukkolausuntaa, kisällit ja kisällittäret. ”Nuorisoliitossa oli kansallisen kulttuurin buumi 40-luvun lopussa. Salorinteen avajaisisssa esitimme Arvo Turtiaisen runon Rakentajat, oikein joukolla, se oli upeaa!!”
”Onko tuo nyt enää tärkeää, mutta meille se oli, silloin – se oli hieno runo”, sanoo Airi niin vakuuttavasti, että voin kuvitella salin tunnelmia tuolloin.
”Kisällihomma oli sitten viihteellistä. Vähän vinoilua päivän aiheista. Samanlaistahan oli Juurikassa myös”, Airi huomauttaa. ”Onkohan niitä missään tallella…”
Sitten kun puolue jakaantui Säynätsalossa oltiin enemmistöläisiä. ”Me enemmistöläiset, ei me pidetty sitä Neuvostoliittoa minään ihmeenä…. Itse olin ihastunut Gorbatshovin toimintaan. Hän avasi ovia”.
Airi Kupari oli kahteenkin otteeseen myyjänä jyväskyläläisessä tekstiililiikkeessä Syvänorolla. ”Sieltä sitten järjestyi Salorinteelle edullisesti myös esirippukangasta. Alkuperäiset verhot oli lahjoittanut Lahtisen Anni ja haluttiin sitten samanväristä, ja sitä oli vaikeaa saada sellaista määrää…”
Airi Kupari puhuu vakuuttavasti ja innostuksella. Vuosikymmenten jälkeenkin keskustelusta heijastuu salorinteeläisten tekemisen ilo. ”Tänään (2005) Salorinteen toimintaa jatkavat lähinnä eläkeläiset. 40- ja 50-lukujen nuorisoliittolaiset. Myös vapun aattona järjestämme kyllä jotain, jäsenillemme”, sanoo Airi. ”Lauletaan työväenlauluja ja joku ehkä esittää runon”.
Muuratsalosta lähtenyt vappukulkuea teki joskus myös kierroksen Peekorven kautta. Tässä ollaan tulossa ylös nykyistä Parviaisentien mäkeä, Kuitulanj kohdalla. Vastapuolen talot on purettu, mutta edempänä näkyvät Seppälä ja Puustelli. Kuvassa vuodelta 1950 kantaa lippua ilmeisesti Yrjö Jansson.
