Opettaja Marita Mäkelä (sittemmin Rinne) aloitti syksyllä 1957. ”Aini Kivistö oli ensimmäinen ystäväni saarella. Hän vei mukaan Saaren Naislaulajiinkin”.
Alkujaan helsinkiläinen Marita oli ollut Pohjanmaan maaseudulla opettajana. Siellä hän oli asunut vaatimattomasti ja siihen nähden Ainilta siirtynyt kaksio vaikutti hienolta. Koululla ei kuitenkaan ollut ihan aluksi asuntoa tarjolla, ja uusi opettaja sijoitettiin omakotitaloon Muuratsalossa. ”Muuten kiva, mutta siellä oli torakoita”, kertoi Marita 2005.
Vuodeksi 1968-1969 Marita Rinne muutti Antti Koskimäen koulusta Annikki Tuomisen kouluun Lehtisaareen. Ilmapiiri oli erilainen: Kun Säynätsalossa oli opetettu perinteistä kohteliaisuutta, mm avaamaan ovia opettajalle, Lehtisaaressa ei. ”Se oli kai ajan henkeä ja olihan Lehtisaaren koulu työväenhenkinen Säynätsaloon verrattuna”. Marita Rinne epäröi asian muotoilua, mutta noinhan tilanne oli.
Vielä juttu Ainista. Kun oppilas joutui nurkkaan, hän joutui mummon luo. Ainilla oli nurkassa mummon kuva. ”Siellä piti sitten miettiä, mitä oli tehnyt”. ”Ei sellaista enää, ” sanoi Marita Rinne 2005.
Julkaistu osana koostetta Säynätsalon koulusta 15.9.2005.

Säynätsalon opettajayhdistyksen kokouksesta 1963, mukana ovat myös jo vuosia eläkkeellä olleet Lehtiöt. Takarivissä vasemmalta Anja Ruohtula, Marita Rinne, Kaarina Koskimäki, Eila Minkkinen, Voitto Mäkelä, Sinikka Moijanen, Kyösti Moijanen, Kaarlo Kaltiala, Heikki Salama, kirkkoherra Teo Nuottamo, sekä Antti Koskimäki. Alarivissä Aini Kivistö, Olga Lehtiö, Erkki Lehtiö, Toini Gröndahl, Annikki Tuominen, Aune Salama ja Astrid Vuori. Kuvasta puuttuu kuusi opettajaa, ainakin Muuratsalon koulu kokonaan.
Kän
Kävin
Säynätsalon koulua ja muistan monia opettajia Tältäajalta 55-61
TykkääTykkää