Säynätsalon koulun johtajaopettajana toiminut Antti Koskimäki  ja vaimonsa, opettaja Kaarina  Koskimäki olivat Säykki-lehden haastattelussa syksyn 2005 numerossa 34.  Säynätsalo kuului peruskoulun kokeilukuntiin ja ”herroja kävi koko ajan”.  Koskimäet vahvistavat Säynätsalon kunnan toivoneen lapsille parasta, mutta kunnan työnantajalinjaukset joskus yllättivät. Koskimäet myös  kommentoivat tuolloin Juurikassa esitettyä Ulla Jylhän kirjoittamaa näytelmää opettajapariskunta Erkki ja Olga Lehtiöstä ja heidän ajastaan: ”Kyllä myös Salaman opettajapariskunnasta, Heikki ja  Aune,  olisi  riittänyt puhuttavaa ihan kuin Lehtiöistäkin,  mutta saarten poliittisessa  ilmapiirissä Lehtiöitä sopi jälkikäteen arvostella.”

Opettajat riitauttivat ruokamaksun

”Täällä oli opettajilla sikäli hyvä, että kunnan johto halusi lapsille parasta”, totesi Kaarina Koskimäki Säynätsalon Sanomissa 15.9.2005 julkaistussa  hänen ja Antti Koskimäen haastattelussa.

Luottamusmieselin oli koulun johtokunta. Koko kunnan kouluja hoiti sitten koululautakunta. Koskimäet eivät  muistaneet  erityisempiä vaikeuksia johtokuntien kanssa. – Erkki Lehtiöllä kyllä oli, lisäsi Kaarina.

Kunnan isät  halusivat lapsille parasta, mutta työnantajapolitiikka opettajien suuntaan yllätti Koskimäet. – Opettajien piti maksaa ruokailusta. Kun koko maassa  yleensä katsottiin, että opettajat ovat työssä  ruokalaissa, vaikka syövätkin ja heille kuuluu ateria korvauksetta. Mutta täällä ei

”Muistatko mitä Janssonin Bertta  sanoi, että jos  opettajat  saa  ilmaiseksi, niin sitten mennään me kaikki,” totesi Kaarina.  ”Me teimme sitten niin, että  Antti jäi ruokailemaan ja minä menin asunnon puolelle…  Toinihan (Gröndahl) ei syönyt koskaan.”

”En muista, millaisten valitusten kautta se meni, mutta lopulta todettiin, että  kunta oli  väärässä-  Mutta ei me mitään rahaa  takaisin saatu..”

Säynätsalo kokeilukenttänä

Koskimäen  johtaja-aikana  kansakoulusta siirryttiin peruskouluun. ”Koko se peruskoulun alku  oli näin jälkeenpäin ajatellen huvittavaa aikaa”, totesi Kaarina.  ”Jatkuasti kävi erilaista herraa. Täällä oli ns kokeilukeskikoulu. Vastaavia oli vain Hankasalmella ja Kaarinassa.”

”Meillä oli paljon kokouksia.. Kun se oli kolmivuotinen kokeilu, joka siis lähti siitä, että mennään yläasteelle kuudennelta, niinkuin nyt. Ajatus oli, että viides ja kuudes vastaisivat vähän oppikoulun ensimmäistä  ja toista. Meillä oli käytössä mm se kuuluisa  Kallion laskuoppi, siis oppikoulun kirja.  Ja kun kaikkia oppikoulun kirjoja  ei saatu siihen hätään, käytettiin monisteita, mm biologiassa oli moniste, mutta  monisteet olivat silloin paljon heikompia kuin nyt.. ”Meillä jopa kerättääiin kasveja ja viidennellä, ja kuudennella oli matematiikassa  oppikoulun asioita.

Kysyin (toimittaja) , eikö  tuo aika ollut aika raskasta? Kun viides ja kuudes kuitenkin olivat heitä, jotka eivät olleet ”päässeet” oppikouluun.  ”Oli. Nimenomaan. Oli siis enemmän heikosti menestyneitä”

Pisteyttäminen oppikouluun oli ikävä tehtävä

Kaikki, jotka kynnelle  kykenivät, menivät neljänneltä oppikouluun Jyväskylään, ja loput Korpilahdelle.. Viidenneltä oli uusi yritys.

Antti muistaa, kuinka  40 oppilaan luokasta  saattoi 15 häipyä. Menestyneempien varjoon jääneet pääsivät sitten  toisaalta  esiin.

Eräs  insinööri oli ollut  vihainen, kun ei pokansa ei ollut päässyt Antin luokalta oppikouluun.

”Voitto (Mäkelä) otti sitten viidennen. Sanottiin, että kyllä heti kun Mäkelä tuli, nousi meidän pojalla numerot..”

Pisteiden antaminen oppikoulun pääsykokeita varten oli kova paikka, sanoo Kaarina. ”Siinä helposti piti kauhean tarkkaan miettiä. Keskiarvosta ne tulivat, mutta  opettajalla  oli mahdollisuus  antaa  harkinnanvaraisia pari lisää.  Pisteet eivät olleet oikeudenmukaisia siten, että pienen luokan ykkösenä sai vähemmän kuin suuren.”

Säykki suuri  urheilukoulu

Antti Koskimäen aikana  Säynätsalon koulu nousi  urheilun menestyjäksi.  Koulu voitti  koko Suomen jalkapallotekniikkakilpailun.  Järjestäjänä oli  Viikkosanomat -lehti. ”Siihen kuului pompottelua jalalla ja päällä, ja paljon muuta”, kertoo Antti.  ”Meillä oli paljon näitä Suomen mestareita. Vaikkapa Viikin pekka  ja Kuparin Kale…”

Viikkosanomat (Sanoma Oy) kustansi palkinnot  ja mm matkat  Helsinkiin. ”Oltiin Pekan kanssa hyvässä hotellissa ja mm Åke  Lindmanin tapasimme.  Koulu ehti saada palkinnoksi  58 jalkapalloa”

”Sain aikaan sen, että pidettiin kuntien välisiä kilpailuja, sanoo Antti.  ”Mutta sitten jossain vaiheessa ne  loppuivat, kun säykkiläiset olivat niin ylivoimaisia.

Saarten välisiä

Lehtisaaren Heikki  Salama  piti urheilussa saarensa puolta. Tämä tapahtui aika konkreettisesti, luovalla otteella  ajanotossa ja mittauksissa.

”Kun hypättiin pituutta, Heikki oli siellä  toisessa päässä  ja joku muu lankulla.. Heikillä oli kädessä sitä mittanauhaa, varastossa, lehtisaarelaisia  varten. – Juoksussa  Heikki sai monta kertaa paremman  ajan kolmanneksi tulleelle kuin voittajalle.”

Saarten välinen kilpailuhenki oli oppilaiden piirissä  kova.  ”Muistan kun hiihdettiin Säynätsalossa, tuossa koulun mäessä lehtisaarelaiset kuusivat kuorossa ”Kaaju, kaaju”, kun säynätsalolaiset tulivat mäkeä alas  ”Se oli kovaa  kilpailua”, totesi Antti.

Miksi  Salamat  unohdettu?

Huomautan toimittajana, että  verrattuna  siihen julkisuuteen, jossa  Lehtiöt edelleen (2005) paistattelevat saarella,  Salamat  olivat häipyneet  kaapin päältä. ”Se on totta”, sanoo Kaarina. ”Mutta tässä äskettäin, kun Kaltialan Kalle poikkesi tässä, sanoi, että kyllähän heistäkin puhuttiin”

”Kyllä olisi juttua Salamoistakin”, sanoo Antti.

”Mutta työväenliike on täällä voimakas .. ja Aune oli sitten kansanedustajana”, toteaa  Kaarina.

Eli siinä se syy opettajapariskunta Salamoiden jälkimaineen painottumiseen.

JN