Laivaranta  oli
vuosikymmenet
avovesikauden
joukkoliikennekeskus

Mites olisi oheisen kuvan  Säykin laivaranta?  Hieman  kuntaliitoksen  jälkeen  90-luvun alussa  silloinen Jyväskylän kaupunginarkkitehti Liljeblad  teki  (lehtitiedon mukaan  omasta aloitteestaan)  suunnitelman  Säynätsalon laivarannasta. Siinä  laituri oli siirretty  perinteisestä paikastaan  Sillankorvan rivitalojen tuntumassa Ison Saunan  lahden  reunaan.   Visio  ei käsittänyt ainoastaan laituria  suurillekin aluksille, vaan myös  mm rantaravintolan ja  motellin.   Suunnitelma julkaistiin  Säynätsalon Sanomissa,  josta  oheinen kuva.  Eli  voisimme pistäytyä katselemaan Päijännettä ravintolan ikkunapöydistä, vuodenajoista ja säästä riippumatta. Kesällä ehkä kuohuviinin ja   sydäntalvella vaikkapa  rommitotin  kera.

Laivalaituri on visiokuvassa kerrassaan mahtava, nykyiseen kelluvaan laituriin nähden.  Lehden jutussa viitattiinkin  silloin vielä  suunnitteilla olleeseen  Päijänne-Saimaa  -kanavaan, tai  suoraan kanavaan  merelle.  Niiden kautta  Päijänteelle  pääsisivät pian suuretkin alukset.  Nykyisin hankkeesta  ei ole  enää  puhuttu.

Mutta  vanhalla  ”Isolla  Laivasillalla”   elämä jatkui vielä  toistakymmentä  vuotta  tuon suunnitelman  julkaisemisen  jälkeen.    Laiva  tuli   kesäkuun alusta  elokuun puoliväliin, aamuisin Jyväskylästä ja iltaisin Lahdesta.   Päivittäinen  yhteys oli palautunut  80-luvun alussa,  kun  Hildenin varustamo oli hankkinut  Suomen rinnalle  Suomettaren.  Sitä ennen oli päivittäinen  Suomen ja Jyväskylän  liikenne  lakannut 1963,  perinteisen Päijänteen Laivan  (siinä vaiheessa  toiminimi) tarun päättyessä pakkohuutokauppaan lokakuussa 1964.  Uusien omistajien  turvin Suomi  jatkoi sitten vuoropäiväliikennettä  kesästä 1965. Sunnuntai oli omistettu risteilylle Jyväskylästä lähivesille.

 

S/S Jyväskylä Säynätsalon Isolla Laivasillalla 20-luvun lopulla.  1923 valmistunut Jyväskylä ajoi Suomen vuoroparina kesään 1963.  Tällaisessa ulkoasussa laiva oli 1950-luvulle saakka. Silloin alakannen avoin perä suljettiin lähes kokonaan ja sinne laajennettiin ravintola. 

 

Nimitys  ”Iso Laivasilta”  johtuu  siitä, että  ”pieniä laivasiltoja”  oli saarella Niemelässä  ja  Koulun rannassa.  Niissä kävi  Kaima,  joka  maantiepenkeresillan valmistumiseen saakka  pystyi  ajamaan  reitillään (Korpilahdelta  Jyväskylään) Muuratsalon ja Muuramen-Kinkomaan välistä  salmireittiä.   Kaima lähti Korpilahdelta tavattoman aikaisin ja  palasi  samaa  reittiä  iltapäivällä  taas yöksi Korpilahdelle  tai Korospohjaan.

50- ja 60-lukujen  ”aamuin-illoin” laiva-aikataulu  Lahden ja Jyväskylän välillä  oli perua  vasta  vuodelta  1951.   Eli tuolloin aamulaiva  alkoi lähteä Jyväskylästä klo 9.30 ja poikkesi  Säynätsalossa  10.25.  Iltaisin  Lahden suunnasta  oltiin  aikataulun mukaan  Säynätsalossa klo 19.25, mutta useimmiten laiva oli paljonkin myöhässä.  Vuodesta  1962  Tehi pyyhki jopa neljästi päivässä  Säynätsalon ohi, mutta laiturissa kävi vain konerikkojen takia.

50-luvun alkuun saakka  laivat ajoivat Lahdesta pohjoiseen pääasiassa  öisin. Ne lähtivät  Lahdesta  Helsingin iltapikajunan saavuttua  Vesijärven asemalle,  kymmenen jälkeen.  Osa Lahteen päättyvistä junista jatkoi kaupungin asemalta  satamaan, eli junan pääteasema oli Vesijärvi.  Siellä matkustajat siirtyivät laivaan, joka lähti  useimmiten yötä myöten kohti Jyväskylää.   Paremman luokan matkustajat  asettautuivat  illallisen jälkeen hytteihin nukkumaan,  kansimatkustajat  torkkuivat  salongeissa.  Kaikkien unia häiritsivät kyllä poikkeamiset laitureissa ja meluinen lastaus. Laivoissa kuljetettiin paljon rahtia.

Säynätsalon laivat tavoittivat  aamupäivällä. Reitti kesti nykyistä pitempään, koska   useimmiten ajettiin  mantereen ja Virmailan välistä, Kellosalmen kautta ja poikettiin esimerkiksi  Padasjoella ja Kuhmoisissa sekä Korpilahden kirkolla.  Paluumatkalle  Lahteen  laivat lähtivät  yleensä iltapäivällä ja tuolloin tunnin kuluttua  poikettiin myös  Säynätsalossa.

Päiväliikenteeseen siirtymisen  jälkeen  laivat olivat säynätsalolaisille oiva mahdollisuus  mennä illansuussa kaupunkiin ainakin parin  oluen merkeissä.  Laiva poikkesi matkalla Jyväskylään päivittäin noin klo 19.30.  Saarella ei ollut kaikille avoimia anniskeluravintoloita, ennen keskiolutlakia, mutta laivalla täydet oikeudet. Tosin yhtenä  60-luvun kesänä Suomella ei jostain syystä ollut oikeuksia, mikä matkustajille  selvisi  vasta  laivaan jo noustua.  Tietenkin konttorilla oli  tehtaan Kerho, mutta sinne saivat mennä vain toimihenkilötasoiset  saarelaiset.

Laivaranta oli  vuosikymmenet  tärkeä joukkoliikenteen solmukohta.  50-luvun alkuun laivat ajoivat jäihin saakka,  sitten vain kesä-elokuussa.  Laivasillan läheisyydessä  toimi  kioski.

Tehtaan, eli maanomistajan, kaavailuihin  vielä 40-luvulla Peekorven valmistumisen aikoihin kuului myös  kävelyreitin tekeminen suoraan kirkonmäelle.  Suunnitteilla olivat  portaat (”Harjun portaiden Säykki-versio”)  nykyisestä Parviaisentien ja Laivarannan tien risteyksestä suoraan  kirkonmäelle.  Ylhäälle kirkonmäelle oli tehty järeät portinpylväät jo 20-luvulla.   Ne olivat jäljellä kirkon takapihan reunassa vielä viime vuosina.  Tiedossa ei ole, kuinka pitkälle suunnitelma 40-luvulla eteni, mutta kirkonmäen rinteen kiviin Puustellin ja Seppälän  tienoilla ehdittiin tehdä räjäytysreikiä.

 

Lahden reitin taantuminen
2000-luvulla poisti laivat  saarten arjesta

Lahden ja Jyväskylän välin reittiliikenteessä oli  jo 2000-luvun alussa  taannuttu  kahdesti viikossa -järjestelyyn.   Hildenin varustamo oli vetänyt  höyrylaiva Suomen  Lahden-reitiltä  risteilykäyttöön  Pohjois-Päijänteellä.  Lahden reitillä ja  Heinolan reitillä  vuorottelivat  Suometar ja  Suomen Neito.  Tuolloisen järjestelyn mukaan  Säynätsalossa käytiin kahdesti viikossa, molempiin suuntiin.

2010-luvulle  siirryttäessä  varustamo  rajoitti linjan  yhteen edestakaiseen  kerran  viikossa.  Muun ajan tuon matkan tekevä laiva oli  Lahden-Heinolan reitillä.   Lahdessa kävivät  kuitenkin vuorottelemassa niin  Suometar  kuin Suomen Neitokin. Varustamon edustaja  totesi  ensimmäisen ”kerran viikossa”  -kesän jälkeen, ettei matkustajamäärä ollut juurikaan laskenut, koska laivalle  halunneet löysivät  sen kerran viikossa ajettavan matkan yhtä lailla kuin kahdesti viikossa.

Mutta  Säynätsalon saaren  elämänrytmistä  ja kollektiivisesta tajunnasta  laivat olivat poistuneet.  Uudet  saarelaiset eivät  aina osanneet sinne  laiturille. Myös säynätsalolainen  ilmaisu  ”laivasilta”  aiheutti  sekaannusta. 

Ja  sitten  vanhan laivasillan  rakenteet alkoivat  pettää.

Vanhaan Isoon laivasiltaan  kuului  kaiketi  40-luvun  lopulla  viimeksi rakennettu uimahyppytorni.  Sen purkaminen  2000-luvun alussa  ilmeisesti muutti  koko sillan tasapainoa  ja   muutamassa  vuodessa  silta  alkoi kallistua pituussuunnassa.

Kesällä 2005  Säynätsalopäivien aikana    Suomi kävi ilmeisesti  viimeisen kerran vanhassa laiturissa.  Päivien ohjelmaan kuului  risteily.  Laituri  oli jo tuolloin  sivullisen mielestä jo lähes hengenvaarallisessa kulmassa, mutta laivan kannelle päästiin ja sieltä poiskin.

Mutta  lokakuussa  2005 laiturin kallistuskulma  nousi  yhä  ja  Jyväskylän kaupungin  toimenhaltijat  asetuttivat  puomin  sillan päähän.   Silloisessa  sivutehtävässäni  Säynätsalon Sanomien  tekijänä  otin kaupunkiin yhteyttä  ja  ihan innostunein mielin  sieltä lähetettiin  miehiä  laituria sulkemaan.  Puhelun jälkeen  tulin ajatelleeksi, että eipä ehkä  Säynätsalon  asioista ole  kovin usein noin innostuttukaan.

Lokakuun  2005 jälkeen sillalle  ei ollut enää kenelläkään asiaa.  Se purettiin 2006.

Ison laivasillan tuhoutumisen jälkeen  reittilaivat  käyttivät aluksi  Juurikan  laituria.  Tilausajoilla siellä on käyty  säännöllisestikin.  Nykyiselle  satama-alueelle  valmistui sittemmin kelluva laituri.

Kesä 2015  merkitsi  romahdusta  Säynätsalolle  poikkeamispaikkana reittiliikenteessä.  Tuolloin Hildenin  varustamo  jätti Suomettaren makaamaan Jyväskylän Haapaniemeen  ja  Lahden-Heinolan reittiä hoitanut  Suomen Neito  teki vain kaksi  koko Päijänteen matkaa, yhden kesäkuussa ja yhden  elokuussa.  Kesäkuussa  se ei käynyt saarella, mutta elokuussa poikkesi, ilmeisesti ainoan kerran sinä kesänä.

Varustamon toimitusjohtaja  kuvasi  Keskisuomalaiselle  Lahden reittiä ”raskasvetoiseksi”.  2016  edestakaisten matkojen määrä  nousi neljään.

Monien vuosikymmenten päivittäisten  tulojen ja lähtöjen  sijasta oli Säynätsalon osalta  päädytty  selkeästi  vain ennalta  tietoja hankkimalla  löydettävään tarjontaan. Ajo illansuussa laivalla   Jyväskylän keskustaan  ei ollut enää  ainakaan hetken mielijohteesta mahdollista.

Kun reittitarjontaa  on  vain vähän,  laivalaiturin tarve  näkyy lähinnä tilausliikenteessä.

Toisin kuin  muilla vielä  säilyneillä  Päijänteen laivalaitureilla,  Säykissa ei ole  ”pysäyttämisviittaa”.  Sellaista, joka rautalangalla vedetään vaakatasoon ja siten ilmoittaa laivalle  tarpeesta poiketa.   Eikä  laiturilla on  paikkakunnasta  kertovaa nimikylttiä.

Laivaan  Säykistä nousevien on käytännössä pitänyt  soittaa  varustamoon tai laivalle –  ellei sitten tieto ole välittynyt  lipunvarauksesta.

Laivaan aikovat ovat myös toisinaan erehtyneet  paikasta.  Laivarannantie  ei enää vie laivarantaan, vaan  laituri on Saunatien päässä.  Yhdelle  viime tingassa  rantaa etsineille   yritin toissa kesänä  antaa neuvoja, mutta vaikea on toispaikkakuntalaiselle selittää, että  Kunnantalon ohi alas ja sitten kauppa vastapäätä vasemmalle.. Siinä ajassa laiva ehti mennä.

Varustamon sivuilla https://www.paijanne-risteilythilden.fi/ on kyllä nykyisin  lähestymisohje, ja oikea laiturin sijainti.

Juna-laiva -risteilyt Säynätsaloon

1970-tai 80-luvuilla useina kesinä  punainen  ”porkkanajuna ” (DM-9)  ajoi Jyväskylästä Säynätsaloon  tehtaan alueelle ja  lautatarhan suuren  laivalaiturin tuntumaan.  Kiskot ulottuivat sinne.  Jyväskylästä risteilymatkustajia tuonut  Suomi kiinnittyi laituriin, joka oli  aikanaan palvellut  lautatarhaa.  Junalla tulleet matkustajat  vaihtoivat laivaan, ja päin vastoin.

Nykyisestä  näkökulmasta  moinen risteily voi tuntua käsittämättömältä. Onhan rautatiekin saarelle purettu jo aikaa  sitten.

Viime vuosina  ”Alvar Aallon Kunnantalo” -teemaiset  laiva-bussi -matkat Säynätsaloon toivat  ss Suomen lähes päivittäin Säynätsalon nykyiseen laituriin.

 

Ison Laivasillan loppuvaiheista tässä