Loppiaisena 2017 esitettiin Säynätsalon kirkon 90-vuotisjuhlassa Ilmari Hannikaisen säveltämä kirkon vihkiäiskantaatti. Se oli vuosikymmenet saaren taidemusiikkiharrastuksen keskiössä ja esitettiin joka viides vuosi. Paria poikkeusta lukuunottamatta solistit olivat muualta. Hannikainen kävi itse säestämässä esityksiä 30-luvun puoliväliin ja sitten taas 40-luvun lopulta kuolemaansa saakka, Päijänteeseen, Tehillä 1955.
Hannikaisen suhde saariin perustui aluksi ystävyyteen Hanna Parviaisen ja tämän elämäntoverin Wivi Lönnin kanssa. Hanna tilasi Ilmarilta pääasiassa hengellistä musiikkia ja myös maksoi hyvin. Hannan kuoltua Ilmari Hannikaisen yhteys Säynätsaloon katkesi. Sotien jälkeen tuolloin vielä pankkien hallussa olleen tehdasyhtiön johtaja Hilmer Brommels kutsui Hannikaisen jälleen saarelle. Yhtiö tilasi häneltä tehtaiden 50-vuotisjuhliin Työn Laulun. 50-luvun alussa Hannikainen teki Päijänteen laulun, Mieskuoro Päijänteen tunnusmusiikiksi. Saaren Naislaulajat -kuoron tunnusmusiikki oli niinikään Ilmarin ”Hanna In Memoriam”. Aivan viimeisiä sävellyksiä oli kesällä 1954 Emäntälässä syntynyt Häämarssi. Sen ensiesitys oli samana syksynä Aune ja Ahti Sirppiniemen häissä. Aune oli kuulunut Hannikaista saarilla palvelleeseen tarjoilijakuntaan Kerholla (kts alla).
Säynätsalon kirkon juhlat olivat pitkään käytännössä tehtaan suhdetoimintatilaisuuksia ja tehtaan saarelle luomaa yhteisöllisyyttä. Tämä jo siksikin, että seurakunnan talous oli täysin tehtaan hoidossa 70-luvun alkuun. Hieman huvittavakin on kuva kirkon 25-vuotisjuhlien päiväjuhlasta Lehtisaaren koululla, loppiaisena 1952. Siinä eturivissä on yksin tehtaan teknillinen johtaja Väinö Huida, papisto ja Hannikainen ovat kaikki toisella rivillä. Huida asui tuolloin Tiilelässä ja mielihyvin hyväksyi kanttori Niinistön idean järjestää alarinteen Emäntälä Hannikaiselle kesäisten käyntien majoitukseen. 40- ja 50-lukujen talvisilla käynneillään Hannikainen asui Työnjohtajakerhon ja konttorin vierashuoneissa. Missä hän asuikin, yhtiön Kerho järjesti 24/7 -palvelun. Siihen osallistuneet ovat kertoneet Hannikaisen olleen melko vaativa vieras. Kylmässä Työnjohtajakerhon talossa oli toimitettava kuumavesipulloja vuoteeseen yölläkin. Hannikaisen ylöspito ja palvelut olivat yhtiölle jonkinlainen kustannustekijäkin. Vierashuoneita ja niiden palveluita pidettiin yllä kuitenkin pääasiassa esimerkiksi vientiasiakkaiden käynteihin, joten Hannikainen mahtui yhtiön edustusbudjetteihin.
Loppiaisen jatkuessa kirkon vuosipäiväjuhlana yhtiö tarjosi ainakin vielä 1967 näyttävän ja runsaan kutsuvierasillallisen Kerholla.
Ilmari Hannikainen vuoden 1952 päiväjuhlassa Lehtisaaren koululla. Vieressä ilmeisesti toinen Girsenin sisaruksista ja seuraavana opettaja Olga Lehtiö. Kuva suurempana alla.
Kerhon johtajan o.t.o -tehtävää hoitanut Eero Levä vastasi 90-luvulla kysymykseen, mikä Hannikaista ”saarille niin veti” yhdellä sanalla ”konjakki”. Kuva on kuitenkin laajempi, mutta toki tuoltakin osalta tosi.
Hannikainen oli Mieskuoro Päijänteen kunniajäsen ja osallistui jopa kuorolaisten retkille Muuratmajalle. Kirjeissään Ilmari mainitsee nimeltä mm yhtiön autonkuljettajia, jotka sitten tarjosivat kyydin takaisin Kerholle. Hannikainen ei sentään mennyt kuorolaisia kuljettaneeseen yhtiön koppiautoon (matkustamo kuorma-auton lavalla).
Kantaatin soolo-osaa varten saarelle tuotettiin vielä 50-luvulle saakka maan tunnettuja ääniä, tosin ei aivan ykkösketjua, kuten Hannikainen sanoo jossain kirjeessään ”sentään aika pientä suoritusta varten”. 1927 ja muutaman kerran sen jälkeen solistina oli Alma Kuula, jolla oli muutoinkin yhteyttä saarille, 50-luvun alussa mm Antti Koskinen. Saarella asuneita solisteja olivat ainakin Anni Nuottamo ja Maila Haavisto, 50- ja 60-luvuilla.
Ilmari Hannikainen oli Jyväskylän eliitissä kasvaneena Parviaisten sisarusten ystävä. 20-luvulla Sulkulan lähellä Girsenin sisarusten kodissa usein kokoontunut kirjallinen salonki (Girsenit, Hanna Parviainen, Wivi Lönn, Martti Korpilahti, Ilmari Hannikainen) liittyy myös suomalaiseen tasa-arvohistoriaan. Toinen Girseneistä oli vielä mukana 1967 konttorin illallisilla. Hän oli siellä ottanut tasa-arvonäkökulman puheeksi ja herättänyt osassa seurueesta hieman hämmennystä.
Kantaatin esitys loppiaisena 1967. Kuoro koostui Mieskuoro Päijänteestä ja silloin jo lopettaneen Saaren Naislaulajien jäsenistä sekä muutamasta kirkkokuorolaisesta. Solistina Maila Haavisto, säestäjänä näkymättömisssä Timo Mäkinen, kuoroa johtaa Erkki Niinistö. Laulajakunnasta suurin osa oli ollut mukana Kantaatin esityshistorian suurimmilla kerroilla 50-luvun alussa, jolloin lehterillä oli yli sata laulajaa.
Seurakunnan puitteissa kirkkojuhlat jatkuivat. Kerrotaan, että vuonna 1987 henkilöstövaihdosten takia olivat jäädä väliin, mutta juhlakuoron keskeisiin voimiin kuulunut vanerin varaston päällikkö Esko Auvinen oli Pikku-Matin edessä esittänyt näytteen Kantaatista saarten uudelle kanttorille, joka oli asiaan tarttunut. Kantaattia laulettiin säynätsalolaisin voimin vielä ainakin seurakunnan lopettamisjuhlassa 2005. Kirkon 90-vuotisjuhlan ennakkotietojen mukaan se esitetään kirkolla 6.1.2017.
Minulle henkilökohtaisesti Ilmari oli ”professori-setä”, joka kävi saarella ollessaan kylässä ja lähetti maailmalta postikortteja minunkin nimelläni. Hannikaisen kuollessa olin kuuden. Tarkkakorvaisena lapsena tietenkin kuuntelin keskusteluja. Ilmari oli mm katkera siitä, että Yleisradiossa Nils-Erik Fougstedt oli poistatuttanut Ilmarin äänityksen (HKO:n kanssa) Tshaikovskin tunnetusta pianokonsertosta. Vuosikymmeniä myöhemmin kuulin Ylessä, että Ilmarin esityksiä oli poistettu paljonkin, koska loppuvuosien esitystaso olisi vain pilannut Hannikaisen mainetta. Ilmari kertoi myös käyneensä ottamassa sähköshokkeja Lapinlahdessa. Mitä niillä yritettiin hoitaa, en tiedä. Menettely oli vielä 50-luvulla yleinen.
Viimeisinä vuosina Säynätsalon Emäntälä lähes kilpaili Ilmarin ”piilopirtikseen” kutsuman Mustasaaren talon kanssa. Mustasaari jää oikealle laivan lähdettyä Tehin laiturista. Kun Hannikainen oli mökiltään kadonnut heinäkuussa 1955, aluksi Kuhmoisissa ajateltiin hänen menneen Säynätsaloon. Täältä kuitenkin kerrottiin, ettei saarilla ollut näkynyt. Ja naaraukset aloitettiin.
Useissa yksityiskirjeissä Hannikainen sanoo, että saarella häntä ”ymmärretään”. Siis tuolloin 50-luvun puolivälin lähetessä. Viimeisenä joulunaan 1954 Hannikainen oli yksin Yrjönkadun asunnollaan ja kirjoitti kirjeen Säynätsaloon, lapsuutensa jouluista ja tulevasta kesästä Säynätsalossa. Vuodesta 1938 Hannikaisen kanssa naimisissa ollut ylilääkäri Göta Tingvald-Hannikainen oli joulunkin johtamassaan parantolassa Rovaniemellä.
Toukokuussa 1955 Hannikainen toi saarelle Hautauslaulun nuotit. Hän ja Erkki Niinistö olivat sopineet siitä, että ”kumpi ensin kuolee”, toinen järjestää Hautauslaulun esityksen. Niinpä saaren ”Kantaattikuoro” kävi Helsingissä hautajaisissa, yhtiö maksoi kulut. Myöhemmin Mieskuoro Päijänne esiintyi Hannikaisen hautamuistomerkin paljastuksessa, taisi olla 60-luvun puolella.
Kirkon 25-vuotisjuhlien päiväjuhlassa yhtiön teknillinen johtaja Väinö Huida on yksin etupenkissä.Toisella rivillä mm Hannikainen, silloinen väliaikainen pastori Lappalainen ja tuleva kirkkoherra Nuottamo vaimoineen. Äärimmäisenä oikealla 20-luvun kirkkoherra Aapeli Jokipii. Hän saarnasi vielä kirkon 40-vuotisjuhlassa 1967.
