Lehtipuut ja vihreys ovat Säynätsalon kesän ilmettä. Mutta annas kun syksy saa. Alkusyksyn keltaiset lehdet vielä varmaan tuovat nekin hyvää mieltä, mutta lopulta haravointivaiheessa lehdet ovat jo riesa. Ja etenkin jos omalla pihalla ei ole lehtipuita ja työtä teettävät puut ihan jossain muualla.
Tasaiset, hyvin hoidetut ja usein puuttomat nurmikkopihat tulivat saarille viimeistään yhtiön pihakilpailujen kautta. Jostain 50-luvulta lähtien yhtiö eli siis ”Enso-Gutzeit, Parviaisen Tehtaat” palkitsi hyvin hoidettuja ja omaperäisiä pihoja. Kilpailu kattoi sekä omakotitalot että yhtiön omistamien työsuhdetalojen pihat. Voittajat pääsivät palkintotilaisuuteen Konttorin Kerholle, jonne muutoin ei tehtaan puolen työntekijöillä asiaa ollut.
Kun puuttomilta nurmikoilta saa korjata säkkikaupalla muilta tonteilta tai kaupungin maalta kantautuneita lehtiä, voi toleranssiraja olla tietenkin lähellä.
Lehtien ajautuminen muille tonteille ei ole kuitenkaan peruste vaatia puiden kaatamista. Laki kuulema kyllä oikeuttaa katkaisemaan juuret, jotka tulevat rajan takaa ja haittaavat esimerkiksi kasvimaan pitoa. Mutta lehtihaitta tontin ulkopuolella ei ole kaatamisperuste. Oksat eivät sentään saa mennä naapurin puolelle.

Rajantakaisia haittoja voi vähentää puiden hoidolla. Kuva ammattimiehestä puussa oksia katkomassa saarella 2013.
Tuulen tuomat syksyn lehdet kuuluvat ehkä luokkaan ”collateral damage”, suomeksi kai ”sivuhaitta”. Termi nousi kansainväliseen jakeluun amerikkalaisten pahoitellessa ”ihan hyvää tarkoittaneiden” pommitustensa sivullisille aiheuttamia ongelmia. Mahdollisesti kuntatalouden kiristyessä keksitään lehtipuuvero, vaikkapa kiinteistöveron lisukkeeksi.
Tai ehkä voisimme suhtautua lehtihaittoihin kuten yhteiskunnallisiin tulonsiirtoihin. Niistä kaikki nautimme (ja ainakin kuvittelemme yhteiskuntarauhan säilyvän niiden ansiosta). Tosin rasite kesän vihreydestä kohdistuu sattumanvaraisesti.