”Säynätsalo ei ollut ahdasmielinen” oli otsikkona  opettaja Toini Gröndahlin haastattelussa Säynätsalon Sanomissa 11.8.2004.   Tämä juttu on kooste siitä ja parista muusta lehdessä julkaistusta.

Toini Gröndahl (1907-2008) eläkevuosien kuvassa 1990-luvulta. Opettajana saarilla 1939-1969.

Säynätsalossa 40-, 50- ja 60-luvuilla asuneille Toini Gröndahl oli käsite.

Aatteellisesti hän edusti sitä samaa isänmaallisuutta, jonka  synkempiinkin ilmiöihin   liitettiin johtajaopettajapariskunta Erkki ja Olga Lehtiö. Mutta Toini oli nykytermein konservatiivinen  ”sosiaaliliberaali”. Siinä missä Lehtiöt olivat ankaria, Gröndahl edusti ymmärtämystä ja moniarvoisuutta, toki silloisten yleisnormien puitteissa. Muuan oppilas sanoikin myöhemmin, että Toini toi ikään kuin ”tuulahduksen suuresta maailmasta”, mm huolitellulla pukeutumisella. Kuitenkaan todellisuudessa Toini ei käsittääkseni koskaan käynyt ulkomailla, ehkä Ruotsissa.

Toini Gröndahl  tuli saarelle alakoulun (silloiset luokat 1 ja 2) opettajaksi 1939. Jo kymmenen vuotta aiemmin oli aloittanut Aini Kivistö. Nämä kaksi käsitettä vastasivat säynätsalolaisten alkuopetuksesta vuosikymmeniä, Aini vuoteen 1963 ja Toini vuoteen 1969.

Aini oli urheilullinen. ”Hän oli reilu nainen, joka sanoi asiat halki. Hän oli myös saaren naisvoimistelun kantavia voimia”, kuvaili Toini. ”Sääli, että Aini pian eläkkeelle jäätyään menetti liikuntakykynsä. Että niin voikin käydä liikuntaharrastajalle”, Toini sanoi vakavoituen.

Keventäen Toini  kertoi, että Aini mielihyvin hoiti välituntivalvontaa, ja Toini sitten alakoulun kirjalliset työt. ”Ja näin pääsin itse välitunnilla kahville”, Toini lisäsi.

Vuoden 2004 haastattelussa Toini totesi, ettei Säynätsalossa ”tarvinnut olla suurennuslasin alla”. Toisin sanoen, vapaa-aikana opettaja saattoi hyvinkin irrottautua arjesta.   Edellinen työpaikka oli ollut Lapinlahdella. ”Se oli maaseutua, mutta Säynätsalo oli kulttuuria!”, tiivisti Toini.

Saarten poliittisessa jaossa   Toini Gröndahlin sijoittuminen ei ollut mitenkään epäselvää, mutta hänen välinsä saarten vasemmistoon eivät olleet erityisen rasittuneita.   Toini korosti pyrkineensä lasten tasapuoliseen kohteluun.   Eikä pokka ollut pettänyt, kun syksyllä 1944 rauhanteon jälkeen muuan oppilas – ja sittemmin tunnettu saaren perinteiden edistäjä – oli täräyttänyt, että olisi ollut parempi, jos Neuvostoliitto olisi ottanut koko Suomen…

Sotia seuranneita vuosikymmeniä leimasi Säynätsalossa vilkas   kulttuuriharrastus   etenkin yhtiön virkailija- ja toimihenkilökunnan perheiden piirissä.   Säynätsalolaiset kuorot kävivät Helsingissäkin laulamassa.   Yhtiö tuki merkittävästi harrasteita. Professori Ilmari Hannikainen oli luonut uudelleen yhteytensä Säynätsaloon ja vietti 50-luvulla muutamia kesäviikkojakin hänelle erityisesti sisustetussa talossa Tiilelän rantarinteellä (Karhuniemessä). Talo on sittemmin on purettu. Sinne kuljetettiin suurin vaivoin aina mm piano.

”Hannikainen oli tavattoman hieno mies”, kuvasi Toini haastattelussa 2005. Hän oli tavannut Hannikaisen mm kyläilemässä kanttori Erkki Niinistön kodissa. Hännikainen nautti olostaan Säynätsalossa.   Todettakoon tässä, että yhtiö ei kuluja tai vaivojaan  säästänyt Hannikaisen trahteerauksessa. Hannikaisen viimeisistä vuosista Säynätsalossa 50-luvulla on kirjoitettu erikseen.

Säynätsalon vanhin koulu. Tuhoutui tulipalossa 1953. Sen tilalle rakennettu koulu purettiin muutama vuosi sitten.

Palon jälkeen opetusta annettiin Kunnantalolla ja ruokalana oli Mäki-Makin ravintola. Kuvan uusi koulu valmistui 1956. Sen paikalle sijoittuvat lähivuosina Koulunrannan omakotirakennukset.

Eräs Toinin pitkäaikainen ystävä luonnehti häntä kerran henkilöksi, joka ”omalla ihastuttavalla tavallaan ei alistunut kenenkään lannistettavaksi”.

Tähän sopii tilannevälähdys kaukaa vanhan (puisen) koulun keskushallista.   Siellä johtivat alas kahdet portaat.   Kerran Toini oli laskeutumassa oikealla ja johtajaopettaja Erkki Lehtiö vasemmalla. Toini oli menossa soittamaan kelloa, välitunti oli lopuillaan.   Puolessa välissä Lehtiö pysähtyy ja katsoo kelloaan. ”Olet kaksi minuuttia myöhässä!” ”En ole minun kelloni mukaan”, vastaa Toini.   ”Sitten Sinun kellosi on väärässä”, vastaa Erkki Lehtiö.   ”Minä soitan oman kelloni mukaan”; jatkaa Toini. ”Ja jos kello on väärässä, ei ole minun vikani, koska en hoida kelloa itse”, päätti Toini.   – Kyse oli luokan seinäkellosta.

Johtajaopettaja Erkki Lehtiö ja vaimonsa opettaja Olga Lehtiö julkisuuskuvaansa leppeämmin ilmein. Kuva on 30-luvun lopulta.

Toinin puheissa eli sodanjälkeisen nousun vuosien Säynätsalo ja ”yhtiön aika”. Työnantaja oli muodollisesti kunta, mutta yhteys tehtaaseen ja sen johtooon oli tiivis.   Tehtaan 50-vuotisjuhlasssa 1947 Toini oli mukana suunnittelemassa juhlatilan koristelua, vanerin alakertaan.

Koululla hän toteutti satunäytelmiä, joissa esiintyi niin koululaisia kuin vanhempiakin. ”Kun jotain rekvisiittaa tarvittiin, sen sai tehtaalta”.

Keskeinen harrastus oli Lotta-järjestön jälkeen  Mannerheimin Lastensuojeluliiton Säynätsalon osasto.   Se keräsi rahaa, nykymitoissa arvoltaan suuriakin summia. Tässä on muistettava se, että saarella asui tuolloin myös   tehtaan ylintä johtoa ja silloiset verotuskäytännöt mahdollistivat anteliaisuuden.   Mannerheimliitto maksoi mm kunnan koululaisten hammashoitokuluja ja osallistui merkittävästi Lehtisaaren   lastentarhan   rakennuskustannuksiin. (En tiedä, missä tarha siellä sijaitsi).

Entiset oppilaat pitivät Toiniin yhteyttä vuosikymmeniä. Haastattelukesänä hän oli saanut kutsun 60-vuotispäiville, allekirjoittajana vain Maj-Lis.   Sukunimen puuttuminen oli ensin ongelma. Mutta osoitepalvelun kautta selvisi kyseessä olleen Maj-Lis Koponen.   Juhliin Toini ei enää 95-vuotiaana silloin lähtenyt, mutta lähetti onnittelut.

Säynätsalossa Toini Gröndahl oli julkisesti mukana koulun täyttäessä 75 vuotta 1989- Ja vielä 00-luvun alussa kävi yksityisesti kylässäkin veljentyttäriensä kanssa.   Toini Gröndahl kuoli Kuopiossa 2008.

Toini Gröndahl vanhalla koululla asuntonsa rappusilla kesällä 1952, seuranaan veljentyttärensä Tuula Kuopiosta ja säynätsalolainen kummipoikansa.

.