Kuntavaalien siirtyminen kesäkuulle antaa lisäaikaa keskustelulle tämän alueen teemoista.   

Säynätsalon julkisiin palveluihin kohdistuneet, tai niitä uhkaavat, supistukset ovat tänä talvena suunnanneet kysymyksenasettelun myös siihen, mikä on tällaisen reuna-alueen ihmisiltä lopulta järkevää vaatia. Kun palvelukeskustelu on aiemmin ryöpsähtänyt, teemana on ollut vielä se, ettei kaupunki yksinkertaisesti ””voi ottaa pois”.  Voihan se. 

Säynätsalo-Seuran puheenjohtaja Ilkka Pernu totesi tämän lehden haastattelussa (11.2.21), että kuntapäättäjän pysyvä haaste on ”säilyttää suhteellisuudentajunsa” harkitessaan oman asuinalueensa edun suhdetta koko kaupungin kehittämiseen.  ”Tämä tosiasia on päättäjän hyvä muistaa myös kuntavaaleja kampanjoidessaan”.  Pernu tavallaan varoitti paikallispopulismista täällä.

Säynätsalon palvelut kuuluvat suurempaan kysymykseen siitä, mitä kaupunki reuna-alueilleen tarjoaa ja mitä niiden asukkaiden toisaalta tulisi olla valmiita käymään hyödyntämässä suurissa aluekeskuksissa tai kaupungin keskustassa.  

Lupaisivat ehdolla olevat mitä tahansa, tulevaisuuden suunta riippuu valtuutettujen vaikuttavuudesta ryhmissään ja koko kaupungin linjauksista.  ”Säykki-puoluetta” valtuustossa ei ole, reuna-aluepuolue ehkä rajoitetusti.

Saarilla on paljon eläkeikäisiä, pääasiassa tänne entiselle työpaikkasaarelleen asumaan jääneitä. Terveyspalvelujen loitontuminen keskustaan tai muuten etäälle iskisi ehkä juuri ajankohtana, kun sosiaali- ja terveyspalvelujen kysyntä iän myötä kasvaisi.  Kaupunki voi ainakin tehdä laskemia ikärakenteen kehityksestä ja palvelutarpeista, jotta alasajo viivästyisi, olisi hallittua ja eikä asukkaille kovin traumaattista.  Yksityinen terveyspalvelusektori on laskenut puhtaasti kaupallisten terveyspalvelujen saavan lisää asiakkaita eläkeläisistä.  Mutta Säynätsaloon se visio ei ehkä sovi. 

Tänne nyt muuttavien on helpompi sisäistää ajatus, että Säynätsalo on erityisalue, jossa asukas saa esimerkiksi luonnonläheisyyttä, mutta joutuu sitten hyväksymään suppeat paikallispalvelut.   Eli Säynätsaloon sijoitutaan jo sillä mielellä, että ei olla aivan tavallisella alueella.  Matkailuteollisuus voi tarjota lisäviihtyvyyttä myös paikallisille. 

Katso muita pääkirjoituksia Säynätsalon Sanomissa.

Pääkirjoitus Säynätsalon Sanomissa 11.3.21

Kaupalliset palvelut ovat asukasmäärän ja palvelujen kysynnän hankala yhtälö.
Säynätsalon Sanomien 11.3.21 etusivulla kerrottiin Postin tilanteesta saarilla.

Säynätsalossa olisi varsin todennäköisesti täyden palvelun asiamiesposti, jos pääsaaren keskustassa olisi säykkiläisten rahoista vielä kilpailemassa kaksi tai kolme vähittäiskauppaa.

Asiamiesposti vähittäiskaupan yhteydessä on kilpailukeino,  varmaan tehossa kakkonen heti Alkon jälkeen.  Mutta kun minkäänlaista kilpailua ei ole, postipalvelu olisikin vain ylimääräinen kustannuserä. 

Asiamiesposti toimi Säynätsalon SIWA:ssa syksyyn 2010 ja SIWA:n suljettua vielä (silloisten mediatietojen mukaan) kahvila-ravintola Saariston Helmen yhteydessä.

Postin aluepäällikkö valistaa painetussa lehdessä Postin palvelumahdollisuuksista alueen 40900 lähiympäristössä. Lähin täyden palvelun posti on Muuramessa. Se on myös ainoa samalla joukkoliikenteen lippuvyöhykkeellä kuin Säynätsalo.

Katso muita pääkirjoituksia Säynätsalon Sanomissa.

Jyväskylän bussilinjauudistus ei ensimmäisessä versiossaan näytä lupaavan muutosta Säynätsalon hitaisiin bussiyhteyksiin. Ruuhka-aikana kaupungista tänne joutuu istumaan hyvinkin 35-40 minuuttia, kohdesaaresta riippuen. Ellei sitten joudu seisomaan. 

Oli kyse sitten joukkoliikenteestä tai yksityisautoilusta, Säynätsalon tieyhteydet eivät vastaa saarista tasokkaana asuinpaikkana annettua mielikuvaa. Yhteys Keljonkankaalle on taajamatietä, jossa on sen mukainen nopeusrajoitus, suojateitä ja pysäkkejä.  

Entäpä jos Säykin työmatkaliikennettä ohjattaisiin Muuramen kautta siten, että jotkin moottoritietä Muurameen tulevat bussit kääntyvätkin jo kauppakeskuksen kohdalla Säynätsaloon.  Aikaa säästyy hieman, mutta sitä enemmän matkustajien hermoja.  

Huonot bussiyhteydet lisäisivät oman auton käyttöä työmatkoilla. Tämä olisi vastoin Jyväskylän joukkoliikennestrategiaa.  

Osa Säynätsalon busseista alkaa myös ennemmin tai myöhemmin poiketa taas Kinkomaan entisellä sairaala-alueella. Aikoja sitten silloisesta K-S Parantolasta lähti ruuhka-aikoina oma linjansa: Se mahdollisti Säykistä tulevien autojen nopeamman matkan, kun hyvin aikataulutettu (taisi olla) linja 18 tyhjensi pysäkit. Mutta siihen aikaan se bussi täyttyi sairaalan työntekijöistä. Vaan Kinkomaan rannan nykyasukkaille tuskin hidas kyyti sopisi, taitaisivat vaatia pikayhteyttä, Muuramen kunnan täydellä tuella tietenkin.  

Lehtisaaren ja Muuratsalon joukkoliikennepalvelutaso heikkeni hieman 1990-luvun alkupuolella, kun Säynätsalon ”puolen autot” muuttuivat Muuramessa käyväksi linjaksi 21. Sitä ennen 16 oli ajanut Muuratsaloon, ja 17 kääntynyt takaisin Säynätsalosta. Mutta nykyistä useampi aamun ja illan auto ajoi silloiselle päättärille Haikkaan.  Äskettäin toteutunut muutaman loppuillan vuoron poikkeaminen Muuratsalossa oli konkreettinen parannus, pitkästä aikaa.  Haikan kierroksen pudottamisesta linjalta 16 voidaan ehkä tehdä uusi arvio. 

Säynätsalon kannalta tarpeellista olisi myös vaihdottomien yhteyksien saaminen Seppälän ostosalueelle. Nykyisin Säynätsalosta pääsee yhdellä istumisella sairaalaan sekä Palokan tai Tikkakosken suuntaan. Seppälään menevien on vaihdettava, ja usein rynnättävä pitkin Forumin ahdasta laituria. Mutta ehkä suunnitelmissa reittejä keskustan sisällä onkin parannettu tavalla, joka yllättää myönteisesti. 

Säynätsalon luonne enklaavina vaatisi kunnollisia, tai suorastaan houkuttelevia yhteyksiä. 

LOPPUKEVENNYS: Kärsimme huonoista maanteistä ihan kuten entinen Länsi-Berliini yhteyksissään Länsi-Saksaan. Mutta me emme saa länsiberliiniläisten etua päästä pysähtymättä DDR:n läpi.  Täällähän se tarkoittaisi aikatauluissa huomautusta ”Huom. Vuoro ei pysähdy Muuramen alueella.”    JN

Luontokohdematkailun suosio on antanut nostetta Muuratsalolle:  Jyväskylän kaupunki tekee pikavauhtia parkkitilaa ja ehkä kohentaa teitäkin.  Hankkeen yksityiskohdat selviävät myöhemmin keväällä. Mutta tämä on tietenkin vasta alkua. 

Asukkaiden kannalta tilanteella on useita puolia.  Matkailuinvestoinneista saarelle voivat hyötyä muutamat kiinteistön omistajat kulkureittien varrella, mm vuokraamalla  sijainteja palveluliiketoiminnalle, ellei ryhtymällä bisnekseen itse.  Mutta liikennehaitta sopivina viikonloppuina voi olla yhteinen riesa, ja kauttakulkuna koskea myös muita saaria.

Pidemmälle katsottaessa, sitten joskus, kunhan saarelle on kaavoitettu infraa,  sijoittajat ostavat uudisrakennusten tieltä pois vanhoja pientaloja,  joiden omistajilla on ollut kaavoituksessa onnea. Tuo  ”sitten joskus” voi olla yllättävän piankin. 

Kaavoitukset, kunhan niihin päästään, ovat tärkeitä paikalliselle edunvalvonnalle.   Vaikkapa mihin sijoittuu Muuratsalon uusi laivasilta? On selvää, että Säykin pääsaaren kautta laivamatkailijoiden kulku olisi hankalaa, ja sitä vaihtoehtoa kannattavat ehkä vain pikkubussifirmat.  Muuratsalon historiallinen laituripaikka, jossa ss Kaima poikkesi, on lähellä majakkaa Louhusalmen puolella.  Mutta nyt muu sijainti on parempi: Ja kävelyetäisyydelle  laiturista kaavoitetaan ravintola- ja majoitustiloja. 

Asukkaiden vaikutusmahdollisuudet ovat kohtuulliset niin kauan kuin Jyväskylän kaupunki toimii alueella itse. Mutta jossain vaiheessa kaupunki ehkä perustaa Muuratsalon kehitysyhtiön, joka onkin sitten jo julkisuuslakien ulkopuolella.  Lopulta kaupunki myy firman yksityisille sijoittajille. Mutta kaupungin omistusaikana tehdyt sopimukset ovat voimassa ainakin jonkin aikaa, riippuen mitä on pystytty sopimaan.

Tontinomistajat tekevät ehkä diilin uuden matkailujätin kanssa, että se kustantaa omakotialueiden muunnon aidatuiksi yhteisöiksi. Siis se amerikkalainen ”gated community” -malli, jossa kohtelias vartija hymyillen nostaa puomin.  Ja odottaa asukkailta sitten joulurahaa. 

Kaavoituksessa luodaan myös usein puitteet kilpailulle, tai sen puuttumiselle.   Hyvin kilpailtu matkailubisnes nostaa paikallisasukkaiden arjen tasoa, kun hinnat voivat olla lähellä normaalia.  Sivutuotteena alueelle voi syntyä jopa pieniä vähittäiskauppoja, sekä matkailijoiden että asukkaiden tarpeisiin. 

Lopuksi kevennys:  Ehkä joskus tulevaisuudessa toteutuu vielä ihan oikea luolasto, jossa asuu se Päijännematkailun lähihistorian suuren vaikuttajan, laivuri Hannu Hildénin, ideoima Satasarvisen merirosvo. Saarelaiset muistavat roolihahmon Säynätsalon ”juna-laiva-juna” -matkoilla  lautatarhan laiturista. Mutta menetettyä junaa matkailukaan tuskin pystyy tänne enää tuomaan. 

JN

Ennen nettikahvilailtaa

Ensi viikolla kaupungin edustajat tapaavat säynätsalolaisia nettikahvilassa. Edellinen vastaava tapahtuma oli vuoden 2019 alussa. Silloin tavattiin silmästä silmään.

Toivottavasti ne päättäjät, jotka eivät ole täältä kotoisin, ehtivät tekemään hieman kotiläksyä ennen tilaisuuteen osallistumista. Muutoin saarelaisten kokemus voi jäädä ”siirtomaaherrojen” puhuttelun kuuntelemiseksi.

Kaikille päättäjille varmaan löytyy ”kuiskaaja” omasta puolueesta. Eli vaikkapa taustoittamaan, mitä kaikkea Säynätsalosta on kuntaliitoksen jälkeisinä vuosikymmeninä ajettu alas ja poistettu. Tulevaisuushan on jatkumoa tähänastiselle kehitykselle Jyväskylän etäisenä kaupunginosana.

Erityinen ratkaisu oli Säynätsalon kunnantalo, jonka palvelut, kirjastoa lukuunottamatta, siirtyivät kaupallisen yrityksen hoitoon muutamia vuosia sitten. Sopimukset ovat liikesalaisuuksia, mutta kaupunki lienee neuvotellut tuottoa vuokrasta ja saa aikanaan yhteisöveroa. Saarelaisia kiinnostavat käyttö- ja vierailumahdollisuudet. Kaupungin operoidessa taloa verovaroin talo oli avoinna talvisin virka-aikana ja kesäisin päivittäin.

Kaupunkilaiset ja saarelaiset ilmaisut saattavat myös tarkoittaa vähän eri asioita. Hyvä historiallinen esimerkki on ”vaneri”. Säynätsalolaisille ”vaneri” oli vain yksi alueen tehtaista, kaupunkilaisille yleisnimitys koko teollisuudesta. Mutta kun Säykki ei ollut Lutakko, jossa tosiaan vaneri oli lähes ainoa. Täällä Säynätsalossa oli paljon muutakin, mm kuitulevy- ja puurakennetehtaat, sekä saha. Tosin nyt kaikki jo historiaamme.

Ja saarelaiset voivat puhua Laivarannasta, tarkoittaen Säynätsalon historiallista satama-aluetta ja laituria, jonka kaupunki purki toistakymmentä vuotta sitten. Kaupunkilaiset voivat ymmärtää kyseessä olevan nyt kaavoitushankkeen alaisena oleva satama-alue.

Nettikahvilasta julkaistiin laaja selostus 11.2.21 -lehdessä.

Tiet Säynätsaloon linjattiin pääpiirteissään aikana, jolloin Säynätsalo tehtaineen oli työpaikkaomavarainen kunta. Saarilta Jyväskylän kaupungissa päivittäin töissä käynyt joukko oli tuolloin hyvin pieni.

Vaikka Säynätsalo alkoi jo 80-luvulla muuttua asuinpaikaksi muualla Jyväskylän alueella työssä käyville, valitukset tieyhteyksistä ovat voimistuneet vasta paljon myöhemmin.  Ehkä syynä yksinkertaisesti se, että etenkin pääsaarelle on muuttanut entistä enemmän sellaista väkeä, joka arvostaa sujuvia työ- ja asiointimatkoja.  Lehtisaaren ja Muuratsalon asukkaille ”kolmen sillan” reitin varjopuolet kuuluivat jo alkuperäiseen muuttopäätökseen.  

On poliittinen kysymys, tarvitseeko Säynätsalon tyyppinen kaupungin etäisalue joustavammat ja turvallisemmatkin tieyhteydet.  Etenkään nyt kun ainakaan raskasta teollisuutta täällä ei enää ole. 

Kun saaren vielä suuresta vuokrakerrostalokannasta aika jättää, ”vaativa pientaloasutus” voi pääsaarella laajetakin, ja samalla kunnon tien tarve. Tiehankkeet ovat ”kymmenvuotisia”, joten nyt on aika ottaa huomioon tulevan asutuksen tarpeet.

Yhteys Keljonkankaalta tänne syntyi Kinkomaan K-S Parantolan rakennustyön sivutuotteena 1930-luvulla. Mäkiä on sittemmin tasoiteltu, mutta tielinja on alkuperäinen. Parviaisen tehtaat teetti sitten osuuden Kinkomaan Linnunlaulusta lossirantaan. Maantiepenger Säynätsaloon valmistui sotien jälkeen.  

Matka  Keljonkankaalta on nykyisin melkein yhtä taajamaa, nopeusrajoituksineen ja suojateineen.  Sujuvammat puitteet hyödyttäisivät sekä joukko- että yksittäisliikennettä.

Tieyhteys maantiepenkereen kulmasta Muurameen valmistui vasta 1980-luvulla. Se oli ensin Säynätsalon ja Muuramen kuntien yhteishanke. Valtio tuli mukaan Enso-Gutzeitin ilmoitettua sillä olevan merkitystä myös Säynätsalon tuote- ja raaka-ainekuljetuksille.  Mutta tie oli jo ehditty mitoittaa kuntatasoon, eli kuuden metrin levyiseksi.  Muuramen tien suuntaan on ryhdytty suunnittelemaan kevyen liikenteen väylää. Se lisää turvallisuutta, mutta ei sujuvoita autoliikennettä.

Rautatien sulkemisen jälkeen 90-luvun puolivälissä ahtaille teille siirtyivät sitten myös Suomen silloin suurimman vaneritehtaan kuljetukset. Suorastaan ihme, ettei suuria onnettomuuksia päässyt tapahtumaan.

Historian oikku on tavallaan se, että jos alkuperäinen rautatiehanke viime vuosisadan alussa olisi toteutunut, meillä olisi hyvä ja nopea tienpohja Päijänteen rantoja pitkin. Tietenkin rautatiepenger olisi pilannut rantamaisemat vuosikymmeniksi, mutta tilanne olisi aikaa sitten korjaantunut.  

Keljonlahden voimalan rakentaminen ilmeisesti tukki mahdollisuuden hieman etäämmällä rannasta kulkevasta oikotiestä, Kinkomaalta entisen sairaalan länsipuolitse pohjoiseen.  Muutoinhan alue ollut ollut syrjäistä rajavyöhykettä ja takamaata sekä Muuramelle että Jyväskylälle.

Mahdollisuudeksi jää jonkinlainen Kinkomaan ohittava oikaisu Keljoon siten, että myös Kinkomaan asutusalue siitä selkeästi hyötyisi.

On poliittinen kysymys, tarvitseeko Säynätsalon tyyppinen kaupungin etäisalue joustavammat ja turvallisemmatkin tieyhteydet.  Etenkin nyt kun ainakaan raskasta teollisuutta täällä ei enää ole. Kun saaren vuokrakerrostalokannasta aika jättää, ”vaativa pientaloasutus” voi pääsaarella laajetakin, ja samalla kunnon tien tarve. Tiehankkeet ovat ”kymmenvuotisia”, joten nyt on aika ottaa huomioon tulevan asutuksen tarpeet.

Päivittäisostosten verkkomyynti ja kotiinkuljetus on kasvattanut osuuttaan vähittäiskaupan liikevaihdosta.  Osittain sen ansiosta etenkin suurten ketjujen liikevaihto jopa kasvoi koronakriisin aikana.  

S-ryhmän ja K-ryhmän verkkokauppatavat ja toimitusmaksupolitiikka ovat muotoutuneet aika yhteneviksi.  Kotiinkuljetuksen hinta on paikkakunnittain kymmenen euron molemmin puolin. Jyväskylässä hinta vaikuttaa olevan aavistuksen verran Helsinkiä korkeampi.

Molempien ryhmien verkkokaupat ovat käyttäjän kannalta aika samanlaisia. Kun osaa käyttää toista, toinen ei vaadi juuri oppimista.  Lidl ei tarjoa verkkomyyntiä ja kotiinkuljetusta.

Kotiinkuljetuksen hallitseva ostosmuoto on verkkokauppa.  Jos asiakas ei syystä tai toisesta voi käyttää nettiä, puhelin on vaihtoehto, mutta kovin kallis.  Ketjut ovat perustaneet palvelukeskuksia,  joissa opastetaan asiakkaan osaamistilanteeseen sopeutuen.  Mutta puhelujen hinta, siis osa ostoksen hintaa, on korkea. Sen päälle tulevat kotiinkuljetus- tai keräilymaksut.

Tilanne on luonut pienille kaupoille markkinaraon, jota voidaan hyvinkin kuvata sosiaalisen mielenlaadun osoittamiseksi.  Yhtä hyvin voi tietenkin sanoa, että erilainen  ote kotiinkuljetukseen ja etämyyntiin voidaan nähdä kilpailuteknisenä vetona. 

Niin tai näin, Säynätsalon Sanomien tehdessä selvitystä säynätsalolaisille tarjolla olevista päivittäisostosten kotiinkuljetuksista ja etäostoista,  Kinkomaan K-Marketin myyntipolitiikka yllätti täysin.  Kaupan tilauspuhelimeen voi soittaa ihan tavallisella matkapuhelinhinnalla. Toisin sanoen, kulu on mukana puhelupaketeissa, eikä siis yrityshintainen tai vielä enemmän kustannuksia kattava.   Kinkomaalla on todennäköisesti tarkkaan harkittu, mikä luo kysyntää.  Pr-arvoa on ehkä harkittu, välttämättä ei.  Emme ole tehneet kaupan kanssa haastattelua. Tiedot hankimme asiakaskyselynä tekstiviestein. 

Nykyinen paikallinen Sale ei tarjoa kotiinkuljetusta, mutta S-ryhmän kotiinkuljetus joko Mestarin Herkusta tai Seppälän Prismasta on täällä käytettävissä kuutena päivänä viikossa. Muuramen K-Supermarketin kuljettajat ajavat tänne ainakin pari kertaa viikossa. Näiden lisäksi Kinkomaa, ilmeisesti kysynnän mukaan

Jyväskylä oli ruoan nettimyynnin uranuurtajia. Keskimaan Mestarin Herkussa myytiin ruokaa netissä hetken aikaa parikymmentä vuotta sitten, mutta aika oli liian varhainen. Myöhemmin Keljonkankaan M-kauppa oli sektorin aloittajia tällä alueella.

Monet lukijamme tietenkin muistavat, kuinka Säynätsalossa vielä 1970-luvulla ainakin kotiinkuljetus oli ilmeisesti kaikkien pääsaaren kauppojen palveluvalikoimassa.  Mutta sekään ei auttanut, kun saarelaisten ostokset alkoivat siirtyä kaupunkiin, tai ainakin Keljon Prismaan.  

Muuramen kammo synnytti Säynätsalon Sanomat 1990

Säynätsalon kunnassa käytiin 1990-luvun alussa ”lehtisota”, jonka sytykkeenä oli ”saarivaltakunnaksi” kutsutun alueen suhde naapurikunta Muurameen. Saarilla jo vuodesta 1926 ilmestynyt viikkolehti ”Säynätsalo” oli myyty syksyllä 1989 muuramelaiselle kustantajalle, joka oli alkanut pitää näkyvästi esillä käsitettä ”Muuratmaa” (Muurame, Säynätsalo, Keljonkangas). Se ärsytti sekä Säynätsalon kunnallispäättäjiä että maksavia tilaajia.

Siinä tilanteessa saarten pitkäaikainen viestintävaikuttaja Teuvo Lehtinen perusti Säynätsalon Sanomat. Lehtinen oli ollut Säynätsalon Virkailijakerhon julkaiseman vanhan Säynätsalon keskeisiä toimitusvoimia, ja saarten tunnetuin valokuvaaja. Säynätsalon myynnin jälkeen Lehtinen oli ollut hetken aikaa myös muuramelaisomisteisen lehden töissä. 

Säynätsalon kunta vaihtoi kunnan ilmoitukset uuteen lehteen, pois perinteisestä Säynätsalosta. Päätöksen perusteena oli ”lehden toimituksen siirtyminen pois kunnasta”. Vanha lehti hankki vielä toimitustilan saarelta, mutta ei kyennyt enää patoamaan Lehtisen ”paikallisen” lehden vetovoimaa. Vanhan Säynätsalon viimeinen numero ilmestyi  vuoden 1991 lopussa. 

Lehtinen myi perustamansa Säynätsalon Sanomat 1993 toimittaja Ulla Jylhjälle. Vuonna 1996 julkaisuoikeudet siirtyivät Keiskosken perheen yritykselle, joka on siitä saakka julkaissut lehteä.

Vanhan Säynätsalon viimeisten vuosikymmenten päätoimittajiin kuulunut Risto Sjöblom kertoi Säynätsalon Sanomille 2020, ettei Säynätsalo-lehden ”muuramelaistumista” osattu odottaa myynnistä huolimatta. Lehti oli ensimmäisen kerran historiansa aikana jopa palkannut ammattitoimittajan lehteä johtamaan. Sjöblom kertoi, että saarelaistaustaisen ammattitoimittajan panoksen ajateltiin takaavan lehden säynätsalolaisuuden, uudesta omistajasta huolimatta. Ensimmäinen muuramelaisomisteisesti julkaistu numero ilmesty 8.11.1989, mutta jo ennen joulua päätoimittaja vaihtui. 

Ainoana saarten markkinoille jäänyt Säynätsalon Sanomat otti kuntaliitoshankkeeseen Säynätsalo-Jyväskylä varauksellisen kannan, mutta ei kampanjoinut kuntaliitosta vastaan. Säynätsalon kunta liittyi Jyväskylään vuoden 1993 alussa. 

Jyväskyläläinen Ulla Jylhä tuli Säynätsalon Sanomien päätoimittajaksi ja kustantajaksi 1993. Muutamaa vuotta myöhemmin omistajaksi tuli Erkki Keiskosken painotalo Jyväskylästä. Ulla Jylhä jatkoi päätoimittajana vuoteen 2004.

Keiskosken perheen omistus Säynätsalon Sanomissa on siis jatkunut yli neljännesvuosisadan jo sekin. Nykyinen yhtiönimi on Monexmedia Oy. Yritys julkaisee myös Palokka-lehteä ja Vaajakosken alueen Wesmannia.

Säynätsalon paikallislehtiperinteen päävirta on pysynyt tilauspohjaisena, vaikkakin ilmaisjakeluun perustuvia yrityksiä on ollut. Esimerkiksi 1980-luvun alkupuolella sanomalehtitalo Keskisuomalainen oli taustavoimana ilmaislehtihankkeelle ”Muurahainen”. Lehti ilmestyi nelisen vuotta, lopuksi ”Muuramen ja Säynätsalon paikallisuutiset” -nimellä. Myös Lehtisen Säynätsalon Sanomat oli aivan aluksi ilmaisjakelulehti, mutta siirtyi pian tilauspohjaiseksi. 

Opetusala on ihmissuhdetyötä – ”Kertaakaan ei luovutettu yrittämästä viimeiseen saakka. Kyynisyys ei vallannut.”

Keijo ja Riitta Merosen 34 vuoden työurat Lehtisaaren koululla kuuluvat talon pisimpiin. Kun Meroset jäivät eläkkeelle keväällä 2005, he kertoivat Säynätsalon Sanomien Juhani Niinistölle työnsä periaatteista ja muistelivat saapumistaan saarille. Myös Säynätsalon viimeisen koulutoumenjohtajan taitavasti neuvottelemat Jyväskylään sopeutumisen puitteet nousivat keskustelussa esille. Tässä julkaistu teksti on aikanaan muokattu jutusta 7.4.2005.

Lehti kuvasi Merosten läksisäistilaisuutta hieman ylätyylisesti ”kouluyhteisön menestyksen juhlaksi ja säynätsalolaisen onnistumisen juhlaksi”. Aiheeseen liittyen numeron 14/2005 pääkirjoitus käsitteli työn arvoa. Lehti totesi, ettei uran päättyminen omanarvontuntoiseen eläkkeelle lähtöön ollut mitenkään itsestäänselvyys enää edes vuoden 2005 työelämässä.

Lehden haastattelu alkoi kysymyksillä opetuksen ja oppilaiden muuttumisesta, mutta aihe tiivistyi toimittajan tarttuessa oppilaiden viihtyvyyteen. Opettaja-oppilassuhde on ihmisen vastaisen elämän kannalta ylivoimaisen tärkeä. Oliko jäänyt mieleen tilannetta, joka on tuntunut epätoivoiselta?

Keijo Meronen huomautti, että 34 vuoteen mahtui monenlaisia tilanteita ja monenlaisia oppilaita, mutta myös monenlaisia vanhempia. Oli sellaisia tapauksia, joissa vaikeudet jatkuivat senkin jälkeen, kun oppialas on siirtynyt yläasteelle, eikä lopullista ratkaisua ole syntynyt. ”Mutta kertaakaan ei ole luovutettu yrittämästä viimeiseen saakka.”

Ihmissuhteita laidasta laitaan. Jotkut niistä ovat jättäneet lähtemättömän jäljen. ”Vaikka ihmisen muisti on armahtavainen, niin kyllä sellaisia ”huipputapauksiakin” on ollut, Keijo totesi, hieman sarkastisesti.

Opettajan työ on ihmissuhdetyötä: Voimakkaat vastoinkäymiset ovat kuin kiviä repussa, ja niitä kantaa pitkän matkaa mukanaan. Se on raskasta, mutta toisaalta kertoo siitä, että ihmisillä on herkkyyttä kokea toinen ihminen ja pyrkiä ratkaisemaan ongelmat.

”Ihan viime aikoihin saakka olemme kokeneet, että kyynisyys ei ole vallannut, vaan herkkyys on säilynyt. Siitä voi olla iloinen ja tyytyväinen.”

Riitta totesi, että kyllä lasten kanssa yleensä asiat selviävät, mutta saattavat jäädä hiertämään vanhempien kanssa. ”Jos opettajille ja vanhemmille tulee ristiriita, se on selvitettävä mahdollisimman pian, jotta lapsi ei kärsi siinä välikappaleena”.

Säynätsalosta Jyväskyläksi

Säynätsalon kunnanisät pitivät kouluista ja lapsista hyvää huolta, ja samalla opettajista. Kuntaliitoksen tapahtuessa 1993 Keijo Meronen oli jo koulunjohtaja: Enää ei sitten menty perjantaina koulutoimenjohtajan huoneeseen vapaamuotoiseen tapaamiseen. ”Kun liityttiin Jyväskylään, pelko oli suuri, mutta sitten aiheeton. Säynätsalolla oli aluksi sopimukset, jotka kunnan viimeinen koulutoimenjohtaja oli taitavasti neuvotellut. Niitä joku yritti testata, mutta sopimukset pitivät.”

Saarella on aina opettajia..

Säynätsalo on pieni alue ja opettajat tunnetaan. ”Täällä on opettajana ympärivuorokautisesti, jos asuu saarella.” Keijo Meronen sanoi kuitenkin, että jos oma elämä on normaalia, eli sellaista, joka ei anna aihetta suuriin tunteenpurkauksiin, ei täällä ole vaikea asua.

Riitta kertoi, että hänellä oli viimeisenä vuonna jo 6-7 sellaista oppilasta, hoiden vanhempia hän oli opettanut. ”Meidät täällä tuntevat kaikkia”, me emme tunne ihan kaikkia, tai emme muista. Joskus on sanottava, että kerro nyt, kuka olet”.

Entiset jaot olivat hävinneet

Siitä ajasta oltiin tultu kauas. Jako oli hävinnyt ja ”Säynätsalo kehittynyt valtavasti”.

Meroset tulivat Säynätsaloon, joka oli yhteiskunnallisesti jakautunut. Keijo kertoi 2005 sen näkyneen heti ensimmäisellä tunnilla. ”Kun kysyin, millaisia urheiluseuroja täällä on, mainittiin Riento, johon kuuluivat lähes kaikki, ja sitten Saarenpojat, johon kuului kaksi niistä neljästäkymmenestä.

Ja näin heistä tuli opettajia Lehtisaareen…

Merosten päätymiseen – tai pääsemiseen – Lehtisaaren kouluun kerrottiin Säynätsalon Sanomien 2005 jutussa kaunis tarina, jossa kaikki meni sattumalta nappiin. Ja keskeisessä roolissa ehkä se, että hakemuksia selanneet Moijaset ryhtyivät tehtävään parvekkeellaan kauniin kesäiltana.

Keijo Meronen ja Riitta Kauppi olivat vuonna 1968 vastavalmistuneita kansakoulunopettajia. Hakemukseensa Jyväskylän alueen kansakoulun tarkastajan toimistoon Meronen kirjasi toiveen päästä lähelle morsiantaan. Opettajista oli kuitenkin tuolloin ylitarjontaa ja rouva tarkastajan toimistossa oli viitannut pinoon pöydällään ja hymähtänyt, että hyvä kun jotain saatte.

Säynätsalossa opettaja Kyösti Moijanen, roolissaan kansakoululautakunnan sihteerinä, etsi kahta opettajaa. Kun sitten eräänä kesäisenä lauantai-iltana parvekkeellaan Kyösti ja Sinikka olivat kahlanneet hakemuksia, kohdalle olivat osuneet Keijo ja Riitta. Tarinan mukaan Moijaset olivat kuutamossa muistelleet nuoruuttaan ja suosittivat Merosta ja Kauppia. Vuonna 2005 Riitta luonnehti kertomusta ainakin ”hyväksi jutuksi”, mutta ”joka tapauksessa päästiin Säynätsaloon”, hän sanoi.

Riitta oli valittu oikeastaan Säynätsaloon, opettaja Toini Gröndahlin seuraajaksi (saarella 1940-1970), mutta kun Lehtisaareen tilapäisesti siirretty opettaja Marita Rinne halusi palata Säynätsalon kouluun, molemmat Meroset päätyivät heti Lehtisaareen.

Merosten tullessa Lehtisaareen, koulun alueella toimi itse asiassa kolme koulua. Kuusiluokkaista kansakoulua johti Annikki Tuominen, kansalaiskoulua Kyösti Moijanen ja kokeilukeskikoulua Kirsti Mikkola.

”Meidät otettiin hyvin vastaan. Annikki Tuominen tuli polvihousuissaan tapaamaan uusia opettajia ja toi kedon kukkia”.

Saapuminen Säynätsaloon palauttaa Merosille ilmeiesti vain kauniita muistoja. ”Oltiin hirvittävän onnellisia ja siitäkin, että saatiin asunto kauniilta paikalta, opettajien silloin uudesta asuntolasta”, Riitti tiivisti.

Omakotitaloon Niemelän alueelle Meroset muuttivat 1985.

Koulun henkilökunnan lauluesitys Merosten läksisäisjuhlassa maaliskuussa 2005.

Saarten ”toinen häämarssi”

Kuva jutusta Säynätsalon Sanomissa 23.6.2005. Huomattavasti tunnetumpi on Toivo Kuulan  Häämarssi, sekin Säynätsalossa sävelletty. Kuula kirjoitti teoksen Niemelän tuvassa, ja sävellys omistettiin Putkisen pariskunnalle.

Professori Ilmari Hannikainen (1892-1955) vietti 1950-luvulla useana kesänä viikkoja Säynätsalossa. Hänen 1920-luvun vilkas yhteytensä saarelle, Hanna Parviaisen ja Wivi Lönnin ystävänä, oli välillä jo laantunut, mutta yhtiö kutsui Hannikaisen takaisin, yhtiön  50-vuotisjuhliin 1947 ja sitten kirkon 25-vuotisjuhliin 1952.  Isäntinä olivat aluksi toimitusjohtaja Hilmer Brommels ja hänen jälkeensä yli-insinööri Väinö Huida. Kanttori Erkki Niinistöä Hannikainen kutsui ”adjutantiksi”.

Hannikainen oli siis tehtaan vieras.  Ja Huidan johdolla tehdas käynnisti koko vieraanvaraisuuskoneistonsa  Hannikaista varten: Mustat autot veivät ja toivat, pöydät notkuivat, eikä Hannikaiselle mieluisasta konjakista ollut puutetta.  Nykyisille saarelaisille tällainen asetelma on vieras, mutta silloin ”saari oli yhtiö”, ja yhtiö oli länsä koko saarella, ei ainoastaan tehtaan aidan sisällä.

Kesällä 1954 Hannikainen vietti ilmeisesti ainakin pari viikkoa saarella. Hänen käytössään oli Emäntälä -niminen rakennus, nyttemmin purettu, Tiilelän rinteessä.

Säynätsalossa syntyi tuolloin Häämarssi.  Sen ensiesitys oli Säynätsalon kirkossa 24.11.1954. Tuolloin vihittiin autonkuljettaja Ahti Sirppiniemi ja tarjoilija Aune Paananen.

Tarjoilija Paanen kuului siihen valikoituun joukkoon, joka Hannikaisen saarelle saapuessa hoiti palvelustehtäviä.  Aune Paananen oli aloittanut 1951 tarjoilijana saaren edustusravintolassa  Konttorin Kerholla.

Ollessaan saarella talvella, Hannikainen majoitettiin Työnjohtajakerhon vierashuoneisiin. Myös siellä Aune oli päässyt Hannikaista palvelemaan. ”Hän oli aika erikoinen vieras”, muisteli Aune haastattelussa 2005.  ”Illalla piti viedä lämpimät vesipullot jalkoja varten, ja aamulla kuumaa maitoa. Sen ikäiselle miehelle….” hymähti Aune.

Ahti Sirppiniemi oli joutunut Hannikaisen vierailujen kanssa sen verran tekemisiin, että oli ollut kantamassa pianoa. Tiilelän jyrkää mäkeä alas Emäntälään.

25.11.1954 sitten Hannikaisen sävelet tahdittivat nuorenparin kulkua kirkon käytävllä. ”Siinä ei kyllä tahtia ollut”, muisteli Aune.  Sirppiniemien häiden piti olla pienimuotoinen juttu, mutta tieto ensiesityksestä oli kulkeutunut saaren musiikkiväelle, ja kirkko oli likimain täynnä.

Hannikaisen häämarssi ei kuitenkaan tullut saarella suosituksi ja jäi unhoon varmaankin jo 60-luvun lopulla.  2005 Säykki-lehti toimitti nuotit Säynätsalon seurakunnan kanttori Arto Nurmiselle toivomuksin, että Nurminen hieman kommentoisi sävellystä.

Lausunnossaan Nurminen kuvasi teosta Kuulan  ja Melartinin häämarssien sävelkulkujen tyyliseksi. ”Siis taattua, romanttista, suomalaiskansallista laatua”.  Nurminen tiivisti.   ”Säynätsalolaiset saisivat uuden ylpeilemisen aiheen. Joka seurakunnalla ei sentään ole omaa kantaattia ja häämarssia”, hän lisäsi.  Nurmisen maininta  kantaatista viittasi niinikään Hannikaisen säveltämään Säynätsalon kirkon vihkiäiskantaattiin vuodelta. 1927.

Ahti ja Aune Sirppiniemi muistelivat 2005 häitään marraskuussa 1954. Kuva on julkaistu Säynätsalon Sanomien jutussa 23.6.2005

Ilmari Hannikainen Lehtisaaren koulun juhlasalissa pianon äärellä. Hannikainen viihtyi saarella, vaikka hänellä oli kesäasunto Tehillä, Kuhmoisissa.  Esimerkiksi mikään ei olisi edellyttänyt, että vieras olisi  esimerkiksi lähtenyt mukaan Mieskuoro Päijänteen hauskoille retkille Rappukalliolle tai Muuratmajalle.  Kuoro valitsi hänet kunniajäsenekseen.  Hannikainen sävelsi kuorolle Päijänteen Laulun, Heikki Jylhän sanoihin, lippulauluksi. ” Saaren Naislaulajat” -kuorolle. Hannikainen omisti teoksen Hanna In Memoriam, eli Talvikuutamolla.