Säynätsalon Sanomien päätoimittajana juuri aloittanut Juhani Niinistö totesi kommentissa juhlajutun reunalla, että päättäjäisjuhlassa päästiin ”niin lähelle menneiden vuosien juhlien ohjelmaa kuin suinkin vielä 2004 oli mahdollista”.  Hannikaisen Kantaatin sävelet soivat talvisessa illassa, kirkko täynnä seurakuntasalia myöten, piispallinen edustus ja  ennen kaikkea  perinteensä tunteva  yleisö.

Menneestä  kaavasta puuttuivat vain saaren isännät eli ”yhtiön johto” etupenkeissä  ja  tasokkaat illalliset konttorin Kerholla.  Yhtiö on muuttunut eikä ole enää konttorin Kerhoakaan.

Päätoimittaja Niinistö totesi suuryhtiöiden  puhuvan paljon arvoistaan, mutta lähikosketus tai vuorovaikutus ympäröivien paikallisyhteisöjen kanssa ei niihin yleensä kuulu.

Monille kirkon penkissä keskiviikkona istuneille  lopettamisjuhlassa oli kommentin mukaan paljon muutakin kuin vain seurakunnan sulauttamisesta suurempaan yksikköön. ”Kunnan loputtua 1993  seurakunnasta oli tullut entistä keskeisempi”.

Lehden kommentissa todettiin Parviaisten henkisen perinnön olleen ja olevan perintbosa  säynätsalolaisuutta.  Tehtaan vetäydyttyä  yhteisöstä tämä säynätsalolainen perinne oli Säynätsalon Sanomien mukaan jäänyt lähinnä seurakunnan kannattavaksi.

Kesän 2004  Säynätsalon Waltteri, kirkkoherra Risto Krogerus oli lausunnoissaan nostanut Parviaisten henkisen perinnön  keskeiseksi yhteiseksi  arvoksi  Säynätsalossa.

Myös lopettamisjuhlassa Krogerus kertasi Parviaisten merkitystä saarille.   Seurakunnan päättäjäisjuhla muodostui siis myös Parviaisten juhlaksi.

”Miten vastaisuudessa Parviaisten arvot voidaan pitää esillä  Säynätsalossa ja Jyväskylässä, on miettimisen arvoista”, päättyi lehden kommentti.

”Ei enää Parviaisten seurakuntaa..”

Kahvilla lopettamisjuhlan jälkeen lehti haastatteli silloin tunnettuja säynätsalolaisia. Kauko Heino (s 1921) oli ollut kuusivuotiaana mukana kirkon vihkiäisjuhlassa. Hänen äitinsä oli laulanut kantaatti-kuorossa. Kauko muisti Ilmari Hannikaisen lehterillä säestäjänä ja Alma Kuulan solistina. Kauko Heino kuului Mieskuoro Päijänteen kantaviin voimiin ja nyt seurakunnan lopettamisjuhlassa 2004 hän oli vielä korkeassa iässä laulamassa Kantaattia lehterillä.

Kauko ”Kapo” Heino seurakuntatalon juhlassa 2004. Kuva: Säynätsalon Sanomat.

”Hyvät juhlat, mutta ikävää, että oma seurakunta häviää”, hän sanoi. ”Olisin halunnut vielä asua Parviaisten pitäjässä ja kuulua Parviaisten kirkkoon”.

”Se on sitä nykyaikaa. Pienet pois ja suuret suuremmiksi”, Kauko Heino huokaisi.

Eila Riekkinen nautti mukavasta juhlatunnelmasta ystävien keskellä. Olo oli kuitenkin myös haikea lopettamisen takia. Tulevaisuus ei aina positiivista Eilaa kuitenkaan huolettanut, päinvastoin.

”Eikö täällä jatku toiminta samoissa puitteissa edelleenkin”, Eila sanoi.

Aktiiviseurakuntalainen Eila Riekkinen palkittiin monen muun ohella juhlassa pronssisella ansiomerkillä. Eila Riekkinen oli ollut mukana Säynätsalon kirkkovaltuustossa ja kirkkoneuvostossa. Kantaattikuoroon Eila oli liittynyt kanttori Arto Nurmisen aikana.

”Henki on tärkein”

”Aihetta juhlaan on kyllä”, totesivat Kaarlo Kaltiala ja vaimonsa Ellen.

Tunnelma oli heistä mieluinen vaikka Kaltiala totesikin, ettei lopettamisjuhla vetänyt vertoja aikanaan kirkon vihkiäisjuhlalle.

”Tokko niin komeita juhlia enää missään, erikoisjunallinen kutsuvieraita Helsingistä”:

Erityisellä lämmöllä Kaltiala mainitsi kirkkoherra Risto Krogeruksen puheesta sen, että vaikka toiminta ja organisaatio muuttuvat, niin henki ja evankeliumin sanoma säilyy.

Eila Riekkinen (vas), Ellen Kaltiala ja Kaarlo Kaltiala. Kuva: Säynätsalon Sanomat.