Käsivälitteisten puhelujen aikana Säynätsalon puhelinkeskus oli Säynätsalon käyntikortti, ja senkin jälkeen yhtiön.

Kun soitti Säynätsaloon  käsivälitteisten keskusten aikana,  saarelta vastattiin  Parviaisen Tehtaat, vielä Enso-Gutzeitin aikanakin.  Keskus yhdisti sitten saarten tai tehtaan numeroihin. 

Johtava puhelinkeskus Mirjam Stolt (1919–1982) oli Säynätsalon keskeinen äänivaikutelma maahan ja maailmalle 30-luvun lopulta jouluun 1976.

Äänikuvassa välittynyt  ”Stoltin Säynätsalo” oli sopivasti hienostunut, oikeakielisyyttä kunnioittava eikä missään tapauksessa jotenkin murteellisen ”keskisuomalainen”. Tarmokkaalla puhetavallaan Stolt ehkä myös viestitti, että saarilla ”työmoraali on korkea, eikä väsyneitä olla koskaan”.

Mirkku Stolz keskuksessa viimeisinä työvuosinaan. Kuva on julkaistu Säynätsalo-lehdessä.

Mirjam ”Mirkku” Stolt jäi eläkkeelle Parviaisen Tehtaiden puhelinkeskuksen tehtävästä sattumoisin samana päivänä kuin Yleisradiosta pääkuuluttaja Carl-Erik Creutz, 31.12.1976. 

Säynätsalo-lehden päätoimittaja Sirkka Sampio nosti tuon yhteensattuman uutiskärjeksi, ja rinnasti ihan kauniilla tavalla ”Säynätsalon äänen” ja kansallisen radiokuuluttajan elämäntyöt.

Puhelunvälittäjä loi mielikuvaa yhtiöstä, ja koko paikkakunnasta ihmisille, jotka eivät ehkä koskaan tai vain harvoin kävivät saarilla. 

Säynätsalon äänikuva viestitti tasokkuutta ja laatua

Kuntamuodostaan huolimatta, Säynätsalo ei tosiaan ollut mikään maalaiskunta. Eikä Säynätsalon johtavassa puhelinäänessä ollut minkäänlaista kotikutoisuutta. Stoltin äänenkäyttö olisi sopinut vaikkapa hienon hotellin vastaanottoon Helsingin keskustaan.

Kunnes yleinen verkko automatisoitiin 1958, Säynätsaloon soittava päätyi keskukseen, joka aloitti ”Parviaisen Tehtaat”. Säynätsaloa välittäjät eivät maininneet. Saarilta tulleisiin puheluihin vastattiin ”keskus”. Säynätsalon puhelimien siirryttyä Keski-Suomen Puhelimen automaattiverkkoon, keskus jatkoi yhtiön puhelinkeskuksena.

Millainen sitten oli tuo ääni, ja Säynätsaloon soittajan kuulema avauslau-se ”Parviaisen Tehtaat”? Tallenteita ei liene, mutta yritän kuvailla. Ja jokunen lukija tietenkin muistaa äänen.

Mirkku Stoltin roolipuhe keskuksena oli tavattoman huoliteltua: Vokaalit kapeita ja konsonantit hieman korostettuja. Stoltin vastatessa saarelle tulevaan puheluun sanoilla ”Parviaisen Tehtaat”, molemmissa sanoissa oli paino ensimmäisellä tavulla, mutta ”TEHtaat”-sanan alku oli yhdistelmän voimakkain.

Sävelkorkeus oli jo ensimmäisessä sanassa arkisuomea korkeampi, ja ”tehtaissa” vielä selvemmin. 

Puhe oli tarmokasta, mutta samalla selvästi hallittua. Stolt ei kiekaissut. Sävelkulku laski molemmissa sanoissa loppuun, kuten suomen kie-lessä ainakin silloin oli normina.

Sanomattakin lienee selvää, että Mirkku Stolt ei millään tavalla vastaa juttuja ”sentraali-santroista”.

Säynätsaloon soittajien kohtaamisessa puhelimessa Stolt piti korrektia etäisyyttä, jonka soittaja saattoi kokea myös kohteliaisuudeksi. Opettaessaan työtä seuraajalleen Eeva Hänniselle, Mirkku oli huomauttanut, ettei ”niille sitten turhan kohtelias tarvitse olla”. ”Puheluitahan tässä vaan välitämme”. 

Toki Stolt noudatti etikettiä, ja otti huomioo ihmisten nokkimisjärjestyksen.

Jos langalla olikin joku tuttava, puhetyyli muuttui avaus­repliikin jälkeen arkipuheeksi. Mieleeni on jäänyt, kun jo saarelta muutettuani itse soitin jossain asiassa konttorille, Stolt sanoi suorastaan lämpimästi ”Mutta voi, onko se Jussi…”

Vaikka Säynätsalo-lehti vertasikin Mirkkua kreivi Creutziin, osuvampi verrokki kyllä on Creutzin aikalainen, radiokuuluttaja Maija Rankama, jonka hyvin kurinalainen, ja tiukan huoliteltu, puheenparsi toi ainakin minulle mieleen Stoltin.

Mirkku Stoltin ääntä ei liene tallella, mutta Ylen elävästä arkistosta löytyvät Maija Rankaman viimeisen työvuoron kuulutukset vuodelta 1980. On melkein kuin Mirkku Stolt.

Mirkku Stolt asui pisimpään Notkoselässä, yhtiön naispuolisten konttoristien talossa. Se on nykyisen Kerhotien päässä oikealla, entisen Työnjohtajakerhon talosta seuraavana.

Viimeisen työvuosikymmenen aikana Stoltilla oli lemmikkikoira ”Bella”,onka piirteissä koiran nähneet sanovat olleen ainakin labradorinnoutajaa. Kun sitä ei oikein voinut jättää yksin päiväksi Notkoselkään, koira seurasi aamuisin mäkeä alas konttorille. Sen olo keskuksessa ei konttorilla vastustettu, olihan Stolt vuoden 1958 jälkeen aina yksin vuorossaan.Tosin siivoojia joskus harmitti, ja niin Stolt saikin lopulta siivota keskuksen itse, kertovat aikalaiset. 

Linnut olivat myös tärkeitä. Keskuksen lintulaudalle Mirkku toi talvisin syötävää myös viikonloppuisin.

Harrasteena oli ainakin laulu. Stolt oli eturivin sopraano sekä Saaren Naislaulajissa että tarpeen mukaan kootussa Kantaatti-kuorossa, joka esitti  Ilmari Hannikaisen  Säynätsalo-ohjelmistoa  saarella ja muutaman kerran Helsingissäkin.

Konttorin pitkäaikaisia voimia tauolla 1943. Mirjam Stolt on kolmas oikealta. Kuvassa (vas.) Lahja Inkalahti, Aino Luhtala, Aino Laine, Helmi ja Fagne ”Japu” Södergård, Mirjam Stolt, tuntematon, laitimmaisena Aune Kortteinen. Kuva: Ella Virkajärven arkisto.

Mirkku Stolt lauloi sopraanoa Saaren Naislaulajissa ja Kantaatti-kuorossa. Kuvan konsertissa Lehtisaaren koululla 50-luvulla Stolt on eturivissä valkoisin kauluksin, hänestä oikealle sittemmin myös Säynätsalo-lehden päätoimittajana toiminut Sirkka Sampio. ja vasemmalle kuoroa johtanut Erkki Niinistö. Puhuja on tehtaan teknillinen johtaja yli-insinööri Väinö Huida, Yleensä puheissa oli viestinä yhtiön kiitokset ja rahallinen tuki edustuskuoroille. Kuva: Erkki Niinistön arkisto.

Vuoteen 1958 konttorin keskus toimi 24/7. Silloin Stoltin kollegoihin kuului mm Annikki Kurkela (oik). Sittemmin hän siirtyi liikennekonttoriin. Kun liikennepäällikkö Uke Lakkinen oli Säynätsalo-lehden päätoimittaja vuoteen 1975, Kurkela oli käytännössä myös päätoimittajan sihteeri. Kuvassa vasemmalla Fagne Södergård. Kuva: Ella Virkajärven arkisto.

Juttu on julkaistu Säynätsalon Sanomissa 2021. Toimittaja Juhani Niinistö.

Tästä sivuston sisällysluetteloon.