Mikkelinpäivänä, 29.9.2024, otetaan uudelleen käyttöön Säynätsalon kirkko ja konsertissa iltapäivällä  kuullaan Ilmari Hannikaisen Säynätsalon kirkon vihkiäisiin vuonna 1927 säveltämä Kantaatti  ”Jos ei Herra huonettansa rakenna”.

Hannikaisen  suhde  saariin  perustui   ystävyyteen  Hanna Parviaisen ja tämän elämäntoverin Wivi Lönnin kanssa. Hanna  tilasi  Ilmarilta pääasiassa hengellistä musiikkia  ja myös maksoi hyvin. Kantaatin sanat teki  Wivi Lönnin veljentytär Kaarina Vaher.

Kantaatti kuului vuosikymmenet Säynätsalon teollisuussaaren juhlaohjelmistoon. Sitä esitettiin tasavuosina viiden vuoden välein ainakin 1980-luvulle, sitten harvemmin, Tätä ennen Kantaatti on kuultu Säynätsalon kirkon 90-vuotisjuhlassa 2017.

Vihkiäisjuhlassa ja muutaman kerran sen jälkeen Kantaatin solistina oli Alma Kuula.  Hänen suhteensa Säynätsaloon juontui siitä, että hänen sisarensa Emmi oli avioliitossa Säynätsalon tehtaan insinöörikuntaan kuuluneen Yrjö Putkisen kanssa. Toivo Kuula sävelsi tunnetun Häämarssinsa  Säynätsalossa Niemelän tuvassa.

Hannikainen kävi itse säestämässä esityksiä  30-luvun puoliväliin  ja sitten taas 40-luvun lopulta kuolemaansa saakka,  Päijänteeseen, Tehillä 1955.

Hanna Parviaisen menetettyä tehdasyhtiön pankeille 1936,   Ilmari Hannikaisen yhteys Säynätsaloon katkesi.  Sotien jälkeen tuolloin Suomen Pankin hallussa olleen  tehdasyhtiön johtaja  Hilmer Brommels  kutsui  Hannikaisen  jälleen saarelle.  Yhtiö  tilasi häneltä  tehtaiden 50-vuotisjuhliin  Työn Laulun, V.A.Koskenniemeltä tilattuihin sanoihin.    50-luvun alussa Hannikainen teki Päijänteen laulun,  Mieskuoro Päijänteen tunnusmusiikiksi. Saaren Naislaulajat -kuoron tunnusmusiikki oli niinikään Ilmarin  ”Hanna In Memoriam”. Aivan viimeisiä  sävellyksiä  oli  kesällä  1954 Emäntälässä  syntynyt  Häämarssi. Sen ensiesitys oli samana syksynä Aune Paanasen ja Ahti Sirppiniemen häissä.  Aune oli kuulunut Hannikaista saarilla palvelleeseen tarjoilijakuntaan Kerholla (kts alla).

Kirkkojuhlat olivat tehtaan julkisuutta

Säynätsalon kirkon  juhlat olivat  pitkään  käytännössä  tehtaan  suhdetoimintatilaisuuksia ja  tehtaan saarelle  luomaa  yhteisöllisyyttä.  Tämä jo siksikin, että seurakunnan talous oli täysin tehtaan  hoidossa 70-luvun alkuun. Vaikka juhlien isäntänä oli jo seurakunta, tehdas järjesesti ainakin vielä 1967 näyttävät illalliset Kerholla  kutsuvieraille.

Hieman huvittavakin on kuva  kirkon 25-vuotisjuhlien päiväjuhlasta Lehtisaaren  koululla, loppiaisena  1952.  Siinä eturivissä on yksin tehtaan teknillinen johtaja  Väinö Huida,  papisto ja  Hannikainen ovat  kaikki toisella  rivillä.

Huida  asui  tuolloin Karhuniemen Tiilelässä  ja mielihyvin  hyväksyi  kanttor Erkki  Niinistön idean  järjestää  alarinteen Emäntälä  Hannikaiselle   kesäisten käyntien majoitukseen.   40- ja 50-lukujen talvisilla käynneillään  Hannikainen asui  Työnjohtajakerhon ja Konttorin vierashuoneissa, kesäisin Eämäntälässä.   Missä hän asuikin,  yhtiön Kerho järjesti 24/7 -palvelun.   Siihen osallistuneet  ovat kertoneet Hannikaisen olleen melko vaativa vieras. Kylmässä Työnjohtajakerhon talossa oli toimitettava kuumavesipulloja vuoteeseen yölläkin. Hannikaisen  ylöspito ja  palvelut  olivat  yhtiölle  jonkinlainen kustannustekijäkin. Vierashuoneita ja  niiden palveluita pidettiin yllä kuitenkin pääasiassa esimerkiksi vientiasiakkaiden käynteihin,  joten Hannikainen  mahtui  yhtiön edustusbudjetteihin.

Ilmari Hannikainen vuoden 1952 päiväjuhlassa Lehtisaaren koululla. Vieressä ilmeisesti toinen  Girsenin sisaruksista ja seuraavana opettaja Olga Lehtiö.  Kuva suurempana alla.

Kerhon johtajan  o.t.o -tehtävää  hoitanut  Eero Levä  vastasi  90-luvulla kysymykseen, mikä Hannikaista  ”saarille  niin  veti”  yhdellä  sanalla  ”konjakki”.   Kuva on  kuitenkin laajempi,  mutta  toki  tuoltakin osalta tosi.

Hannikainen  oli  Mieskuoro Päijänteen kunniajäsen ja osallistui  jopa kuorolaisten  retkille  Muuratmajalle.  Kirjeissään Ilmari  mainitsee nimeltä mm yhtiön autonkuljettajia, jotka sitten tarjosivat kyydin takaisin Kerholle.  Hannikainen ei sentään mennyt  kuorolaisia kuljettaneeseen yhtiön koppiautoon  (matkustamo  kuorma-auton lavalla) vaan sai kuljetukset yhtiön edustusautoilla.

Kantaatin  soolo-osaa  varten  saarelle  tuotettiin Alma Kuulan jälkeen  vielä 50-luvulle saakka  maan  tunnettuja  taiteilijoita, tosin ”ei aivan ykkösketjua”, kuten Hannikainen sanoo jossain kirjeessään ”sentään aika pientä suoritusta varten”.    50-luvun alussa mm Antti Koskinen ja sittemmin jyväskyläläinen Vilho Kekkonen kävivät.  Saarella  asuneita  solisteja olivat  ainakin  Anni Nuottamo  ja  Maila Haavisto, 50- ja 60-luvuilla.

Ilmari Hannikainen  oli  Jyväskylän eliitissä  kasvaneena  Parviaisten sisarusten  ystävä.   20-luvulla   Sulkulan lähellä  Girsenin  sisarusten kodissa  usein  kokoontunut  kirjallinen  salonki (Girsenit, Hanna Parviainen, Wivi Lönn, Martti Korpilahti, Ilmari Hannikainen)  liittyy myös  suomalaiseen tasa-arvohistoriaan.   Toinen  Girseneistä  oli  vielä mukana  1967  konttorin  illallisilla.  Hän oli  siellä  ottanut  tasa-arvonäkökulman puheeksi  ja    herättänyt  osassa   seurueesta   hämmennystä.

Kantaatin esitys loppiaisena 1967. Kuoro koostui Mieskuoro Päijänteestä ja silloin jo lopettaneen Saaren Naislaulajien jäsenistä sekä muutamasta kirkkokuorolaisesta. Solistina Maila Haavisto, säestäjänä näkymättömisssä Timo Mäkinen, kuoroa johtaa Erkki Niinistö.  Laulajakunnasta suurin osa oli ollut mukana Kantaatin esityshistorian suurimmilla kerroilla  50-luvun alussa, jolloin lehterillä oli yli sata laulajaa.

Seurakunnan puitteissa  kirkkojuhlat jatkuivat.  Kerrotaan, että vuonna  1987  henkilöstövaihdosten takia  olivat jäädä väliin, mutta   juhlakuoron keskeisiin voimiin kuulunut vanerin varaston  päällikkö basso Esko Auvinen oli  Pikku-Matin edessä  esittänyt näytteen  Kantaatista  saarten uudelle  kanttorille, joka oli  asiaan tarttunut.   Kantaattia  laulettiin säynätsalolaisin  voimin vielä  ainakin  seurakunnan lopettamisjuhlassa  2005 ja kirkon 90-vuotisjuhlassa 2017.

Minulle  henkilökohtaisesti  Ilmari  oli  ”professori-setä”, joka kävi saarella ollessaan kylässä ja lähetti maailmalta postikortteja minunkin nimelläni.  Hannikaisen kuollessa olin kuuden.  Tarkkakorvaisena  lapsena  tietenkin kuuntelin keskusteluja.  Ilmari oli mm katkera siitä, että  Yleisradiossa Nils-Erik  Fougstedt oli poistatuttanut  Ilmarin  äänityksen (HKO:n kanssa)  Tshaikovskin  tunnetusta pianokonsertosta.  Vuosikymmeniä myöhemmin kuulin  Ylessä, että  Ilmarin  esityksiä oli poistettu paljonkin, koska  ”loppuvuosien  esitystaso  olisi vain pilannut  Hannikaisen mainetta”.   Ilmari kertoi myös  käyneensä ottamassa  sähköshokkeja  Lapinlahdessa.  Mitä niillä yritettiin hoitaa, en tiedä.    Menettely oli vielä  50-luvulla yleinen.

Viimeisinä vuosina  Säynätsalon  Emäntälä  lähes kilpaili  Ilmarin ”piilopirtikseen” kutsuman  Mustasaaren talon kanssa.  Mustasaari jää oikealle  laivan lähdettyä Tehin laiturista.   Kun Hannikainen oli  mökiltään kadonnut heinäkuussa  1955, aluksi Kuhmoisissa ajateltiin  hänen menneen  Säynätsaloon.  Täältä kuitenkin kerrottiin, ettei saarilla ollut näkynyt.   Ja naaraukset aloitettiin.

Useissa  yksityiskirjeissä  Hannikainen  sanoo, että  saarella  häntä ”ymmärretään”.  Siis tuolloin 50-luvun puolivälin lähetessä.  Viimeisenä joulunaan  1954  Hannikainen  oli yksin Yrjönkadun asunnollaan Helsingissä  ja kirjoitti  kirjeen  Säynätsaloon, lapsuutensa jouluista ja  tulevasta kesästä  Säynätsalossa. Vuodesta  1938  Hannikaisen kanssa naimisissa ollut ylilääkäri Göta Tingvald-Hannikainen oli joulunkin johtamassaan parantolassa  Rovaniemellä.

Toukokuussa  1955  Hannikainen toi saarelle Hautauslaulun nuotit.  Hän ja  Erkki Niinistö olivat sopineet siitä, että ”kumpi ensin kuolee”, toinen järjestää Hautauslaulun esityksen. Niinpä saaren  ”Kantaattikuoro”  kävi  Helsingissä  hautajaisissa, yhtiö maksoi kulut.  Myöhemmin Mieskuoro Päijänne  esiintyi Hannikaisen hautamuistomerkin paljastuksessa,  60-luvun puolella.

Kirkon 25-vuotisjuhlien päiväjuhlassa yhtiön teknillinen johtaja Väinö Huida on yksin etupenkissä.Toisella rivillä mm Hannikainen, silloinen väliaikainen pastori Lappalainen ja tuleva kirkkoherra Nuottamo vaimoineen.  Äärimmäisenä oikealla 20-luvun kirkkoherra Aapeli Jokipii. Hän saarnasi vielä kirkon 40-vuotisjuhlassa 1967.