Säynätsalotaustainen Leila Toivola-Junttila (1931-2021) teki elämäntyönsä lausuntataiteilijana ja lehtorina Espoossa. Suuret ikäluokat muistavat hänet Kunnantalon tyylikkään kukkakaupan myyjänä. Eino ja Hilma Toivola pitivät puutarhaa Haikassa.
Oheinen henkilökuva julkaistiin Säynätsalon Sanomissa 15.12.2021 mustokirjoituksena.

Leila Toivola äitinsä Hilman kanssa kasvihuoneella 1950-luvun alussa. Kuva: Leila Toivola-Junttilan arkisto. Julkaistu Säynätsalon Sanomissa 2021.
Toivolat avasivat kukkakaupan 1952 Säynätsalon vastavalmistuneeseen Kunnantaloon. Kauppa oli tyylikkäästi sisustettu. Leila Toivola myyjänä osasi virittäytyä asiakkaiden ajatusmaailmaan, olipa kukkia ostamassa joku keskijohdon puoliso, eli ”Virkalan rouva”, tai tavallinen tehtaan työläinen. Kukkien hankkiminen Kunnantalolta oli enemmänkin esteettinen kokemus kuin arjen ostos.
Suurille ikäluokille on kukkakaupasta jäänyt mieleen etenkin ikkunan valkoinen porsliininorsu. Leila Toivola-Junttila kertoi lehdelle 2005, että se oli hankittu aika arkipäiväisesti rautakaupasta, Jyväskylän Orolta. Hän kuitenkin sanoi ostaneensa sen nimenomaan ”kaupan onnen norsuksi”. Norsun myöhemmistä vaiheista ei ainakaan 2005 ollut tietoa ja norsun arveltiin rikkoutuneen.

Kukkakaupan jouluikkuna 1952. Oikealla pässi, vasemmalla ”onnen norsu”. Kukkakauppa sijaitsi Kunnantalon koilliskulman toiseksi kauimmaisessa liiketilassa. Kuvalähde: Leila Toivola-Junttilan arkisto.
Joulun alla 1952 otetussa kuvassa ikkunassa on myös olkireki. Siinä istui tonttu ja rekeä veti kippurasarvinen pässi. Joulueläimen oli valmistanut Eino Toivola. Laila Toivola-Junttila kertoi EInon halunneen valmistaa nimeomaan pässin eikä pukkia, koska palleroinen poronjäkälä soveltui paremmin pässin turkiksi, ja lammashan on joulueläin. Kuvan vasemmassa alalaidassa näkyy myös ikkunaa ympärivuotisesti korstanut valkoinen norsu.
Elämäntyönsä Laila Toivola-Junttila teki lausuntataiteilijana ja lehtorina Espoossa. Hän oli ilmaisukasvatuksen uranuurtaja Suomessa.
Leila toimi pitkään Suomen draama- ja teatteriopetuksen liitossa Fideassa. Hän muisteli yhdistyksen 30-vuotisjulkaisussa mm tapahtumaa Muuratsalossa. ”1940-luvun loppu oli merkillistä aikaa. Ihmisillä oli suunnaton kulttuurin nälkä. Mieleeni muistuu tapaus vuonna 1947. Olin äitini kanssa kasvihuoneessa sitomassa kukkakimppuja. Sisään ryntäsi naapurimme peltiseppä Reino ja julisti: ”Nyt on kuulkaa Suomeen syntynyt runoilija”, Samassa hän esitti meille Lauri Viidan runon ”Betonimylläri”.
Leila Toivola muutti Säynätsalosta Helsinkiin 1957. Hän oli jo täällä opiskellut puhetaitoa ja lausuntaa Terttu Pajunen-Kivekkään oppilaanaja pitänyt ensi-lausuntaillan 18.5.1954 Jyväskylässä. Hän jatkoi töitä liikealalla ja vapaa-aikoina opiskeli laulua Jolanda di Maria Petrisin oppilaana ja lausuntaa Helina Svensson-Timarin ja Kaarlo Marjasen oppilaana. Äänenkäytön harjoituksia hän teki prof Antti Sovijärven kanssa.
Kerran kevättalvella 1959 tuli harjoitusten lomassa puheeksi opintoasiat. Leila sanoi, että aikoo syksyllä Suomen Puheopistoon, Siihen prof Sovijärvi vain totesi, että siitähän tulee syksyllä korkeakoulu ”Miten tässä nyt niin kävi. Onhan sinne tähän asti päässyt keskikoulutodistuksella” Leila oli käynyt keskikoulun Jyväskylän tyttölyseossa. Prof Sovijärvi tokaisi, että ”no pianhan te ylioppilastutkinnon suoritatte”. Leila kertoi kirjoituksessa pari päivää itkeä tuhistelleensa ja sitten äkkiä oppikouluun yksityisoppilaaksi”. ”Lukea paukutin lukioluokat 10 kuukaudessa ja kirhoitin 1960 laudaturit. Syksyllä aloitin Helsingin yliopistossa pääaineena suomen kieli ja sivuaineena mm fonetiikkka. Prof Sovijärvi nauroi ja sanoi: ”Olipa hyvä että yllytin”.
Leilasta tuli sekä äidinkielen opettaja että puheterapeutti. Vuodesta 1969 hän opetti ilmaisukasvatusta ja äidinkieltä Tapiola yhteiskoulussa. Eläkkeelle lähtöä hän muisteli näin: ”Viimeisellä työviikollani ostin viisi kiloa Fazerin Kiss Kiss -karkkeja, joita tarjosin kaikille koulussa. Oppilailleni sanoin: ”Ottakaa kummallekin silmälle, jotta silmänne ovat yhtä pyöreät kuin kissan silmät näkemään ja ihmettelemään elämää, ja jotta teistä tulee avarakatseisia ihmisiä”.
Avarakatseisuus oli Leila Toivola-Junttilalla jo Muuratsalon perua. Hilma ja Eino Toivola kuuluivat Säynätsalon vasemmistohenkisiin yrittäjiin ja Salorinteen perustajiin.

Leilan häät järjestettiin Muuratsalon työväentalo ”Salorinteellä”. Hilma ja Eino Toivola kuuluivat Salorinteen perustajapolvea.
Lehti kiitti Leila Toivola-Junttilan tyttäriä Ulla Kommosta ja Päivi Tiusasta aineistosta.