Kaarlo Kaltialan haastattelu (2018)

Kaarlo  Kaltiala  kuului siihen ryhmään  opettajia, jotka  kiinnitettiin  saarille  vastaamaan suurten ikäluokkien opetustarpeeseen.  Kaltiala saapui heistä ensimmäisenä 1954,  ja seuraavina vuosina  Kaarina ja Antti Koskimäki, Voitto Mäkelä,  Lea Salmi (myöhemmin Oksanen)  ja  Marita Mäkelä (myöhemmin Rinne).  

Kaltiala  jäi  eläkkeelle Säynätsalon koulutoimesta 1988  ja  Säynätsalon  Työväenopiston rehtorin sivutoimesta  kuntaliitoksen toteutuessa 1993.  

Kaarlo Kaltiala työ- ja arkistohuoneessaan Lehtisaaressa 2018. Kuva: JN

Peruskoulun myötä myötä kansakoulunopettajilta poistunut taakka päättää oppikouluun pyrkimisvaiheessa  de facto pienen ihmisen koko elämän tulevaisuudesta  nousi yhdeksi  puheenaiheeksi, kun kävimme Lehtisaaressa  tapaamassa  opettaja Kaarlo Kaltialaa 90-vuotispäivän alla 2018.

Oppikouluun mentiin neljänneltä. Jos ei tärpännyt, saattoi yrittää vielä ainakin viidenneltä. ”En unohda sitä, kuinka  eräällä tytöllä  oli jäänyt  yhdestä pisteestä  kiinni.  Tytön isä  tuli  sitten kysymään, eikö  sitä  yhtä pistettä olisi voinut  antaa”,  kertasi  Kaltiala.   Pisteytys perustui keskiarvoon, mutta opettajalla  oli kuitenkin valtaa päättää lopullisesta lukemasta.  Oppilas itse saattoi pääsykokeen menestyksellään vaikuttaa lopputulokseen.

Säynätsalolaisia yli 30 vuotta pisteyttänyt opettaja Kaltiala sanoi silloisen ratkaisun  ”vähän kaduttavan”, mutta oli aikanaan katsonut olleensa oikeassa.   Korostettakoon, että Kaltiala ei kertonut, kenestä oli kyse.  Yksityisyyden suoja toimi siis vielä vuosikymmenten jälkeenkin.

Oppikouluhanke olisi siirtänyt peruskoulun tuloa saarille

Peruskoulu  tuli  saarille  yhtenä  ensimmäisistä Suomen kunnista.  Sitä edelsi vaihe, jolloin kansakoulun jatkeena  toimi kokeilukeskikoulu.   Oli ollut myös hanke  perustaa  Säynätsaloon yksityinen oppikoulu.   ”Konttorin  virkailijoiden  suunnitelma  se oli.  Minä pistin hanttiin.  Siitä olisi tullut saaren eliitin koulu. Jos se olisi toteutunut, peruskouluun siirtyminen olisi  kunnassa varmaan lykkääntynyt. ”

Saarilta kuitenkin mentiin keskikoulun käynnistyttyäkin kaupunkiin oppikouluun, muutama Korpilahdellekin.  Silmin nähden Kaltialaa harmittaa vielä vuosien jälkeenkin saarten silloinen  ilmapiiri.  ”Niinhän sitä pidettiin, että kaupunkiin menee ne, jotka pärjää. Ja tänne jäävät ovat sitten  vähän niinkuin rupusakkia”

”Mutta tein sitten selvityksen kaupunkiin menneistä ja tänne jääneistä, heidän menestyksestään.

 Ei ollut mitään eroja, ja päinvastoin  täälläkin oli menestytty kaupunkia paremminkin”

Salamat ja Lehtiöt

Vielä  viime vuosikymmenen alussa  saarilla  puhuttiin paljon  Säynätsalon johtajaopettaja Erkki Lehtiöstä, työssä 50-luvun puoliväliin, ja opettajavaimostaan Olgasta  (sanottiin Olliksi).

Lehtisaareen sijoitettu Kaltiala ei joutunut kovin paljon tekemisiin Lehtiöitten kanssa  opettajaroolissaan.  Lehtiöiden muutettua Lehtisaareen hän oli vaimonsa Ellenin kanssa käynyt kylässä. Olga ei ollut jostain syystä paikalla  ja Erkki oli ollut ”ihan toisenlainen ihminen”.

”Sitä juttua on kasvatettu.  Se oli tietenkin hyvä puheenaihe ihmisille.  Tietenkin Lehtiöistä oli erilaista puhetta myös jo aikanaan, mutta se ei silloin ollut julkista”

Lehtisaaren johtajapariskunta  Heikki ja  Aune  Salama  asuivat samassa  opettajien asuntotalossa kuin Kaltialat.

”Vaikka asuttiin samassa talossa,  oltiin aika irrallaan.  Nehän piti omat ympyränsä, olivat kuin jonkin kuulan sisälle hitsattuja. Eivät  puhuneet omista  asioistaan. Yksi opettajista, Annikki Tuominen, oli Aunen sisar.  Hänen luonaan Aune kävi lähes joka ilta”.

Aune Salama kuitenkin säänteli opettajien yksityiselämää. ”Lähellä oli silloin S-osuuskaupan myymälä. Eräs  opettaja oli mennyt kesällä kauppaan siihen lähelle paljain jaloin ja saanut Aunelta kovat torut,  Ei mennä kylälle paljain jaloin.”

Lehtisaaren koululla  minulla oli  yleensä aina  luokat 5-6. Ne olivat yhdistettyjä,  yli 40 oppilasta pahimmillaan. ”Sen takia  Salamat minut sinne..”  Kaltiala  nyt  sanoo.  

Aune Salama nousi sosialidemokraattina  saarten ensimmäiseksi kansanedustajaksi 1966.

Kaltiala tunnisti käsityksen siitä, että  Säynätsalon kouluun verrattuna  Lehtisaaren koulu oli työväenhenkinen, mutta ei tarttunut  teemaan sen enempää.  ”Kyllä se varmaan oli.   Ei  se minulle  tullut selväksi, että oli niin selkeä jako, mutta  kyllähän se, kun Salamat olivat täällä.”

Tarkastajien käynnit olivat entisaikojen kouluissa pelottavia tapahtumia, etenkin opettajille.  

”Minähän tein sellaisen  jujutuksen,  että laitoin  opettajanhuoneen naulakkoon  Eden-hatun ja  tumman  palttoon sekä kalossit. Kun he havaittiin, kyllä oli välitunnin valvojia piha täynnä”, Kaltiala muistelee.  ”Sitten ruokatunnilla sanoin, että jos otankin nuo pois  tuosta..  Semmoinen temppu..”

Säynätsalon kunta oli hyvä työnantaja

Kaltiala  korostaa, että  Säynätsalon kunta  piti  varsin hyvää huolta  koululaitoksestaan. ”Täällä ei opettaja joutunut  vapaa-aikanaankaan silmätikuksi  siihen tapaan kuin  ehkä jossain ”puhtaasti maalaisliittolaisessa paikassa”. Siellähän kaikki pitivät silmällä,  täällä ei”.

”Ei tämä huono paikka ollut, vaikkakin on punainen”.

Kaltialan vaimo Ellen (os  Noronen)  oli syntyjään saarelainen. Kaltiala oli käynyt  täällä  usein. ”Mutta en tarkkaan tiennyt, millainen paikka  tämä oli”  Ennen Säynätsaloa  Kaltiala oli ehtinyt  olla  virassa  Suomussalmella  ja  vuoden Pieksämäellä.

Mitään ylimääräistä palkkausta  ei  Säynätsalon kunta kuitenkaan tarjonnut.  ”Ja oli se riita ruokailusta.  Opettajien olisi pitänyt maksaa, kun syövät  oppilaiden kanssa keittolassa. Se meni lopulta korkeimpaan hallinto-oikeuteen.  Eikä opettajien tarvinnut maksaa”.

Elämä  opettajien asuntorakennuksessa  ei ollut lainkaa vaikeaa, ”kunhan noudatti mitä Salamat sanoivat”, Kaltiala lisää.

Kaltialan lapset  Juha ja Elisa olivat mukana haastattelutilanteessa 2018  ja heillä oli opettajien asuntolasta  lähes vain auvoisaa kerrottavaa.  ”Oli puutarha ja tilava sauna  sekä rantalaituri, jossa ei juuri muita käynyt”.  Opettaja Astrid  Vuoren he muistavat  ulospäinsuuntautuneena.   Vuoren poika  Kari oli vähän vanhempi. Kyösti ja  Sinikka Moijasen poikien kanssa puuhattiin.

Työväenopistosta tuli 700 saarelaisen yhteisö

Kaarlo Kaltialan toinen ura  Säynäytsalossa  oli  toiminta kunnan  Työväenopiston  rehtorina.  Tehtävä alkoi  60-luvun alussa.  Edellinen rehtori, jota saarella kutsuttiin ”maisteri Mäkiseksi” oli hoitanut tehtävää päätoimisesti.

”Kun aloitin, oli viitisenkymmentä opiskelijaa.  Se oli niillä rajoilla, että  valtion avun kanssa olisi pian ollut vaikeuksia”, Kaltiala muistelee.

”Aloimme koota porukkaa  opiston ympärille.  Tehtiin matkoja ja niillä saatiin toverikuntapiiri laajenemaan.  Oli myös liikuntaa.”

Laajimmillaan työväenopistossa oli  noin 700 opiskelijaa,  runsaan 3000 asukkaan kunnassa.

”Mutta kyllä siinä illat myöhään menikin.  Monissa pienemmissä opistoissa oli täyspäiväinen rehtori ja kanslisti.”

Opettajien värvääminen  opistoon oli kuitenkin vaikeaa.  ”Kun vaimo oli työssä yliopistolla, opintoasioiden toimistossa, hän tiesi opiskelijoita ja heitä saatiin tuntiopettajiksi. Mitään valtakunnallisia  hinnastoja ei ollut ja palkkiot päätti opiston johtokunta.  He vertasivat palkkioita teollisuustyöväestön tuntipalkkoihin.”

Yhtiö  oli  perustamisvaiheessa ollut ihan osakas ja myös maksoi opistosta ja rehtori Mäkinen oli asunut  yhtiön asunnossa. Mutta kun minä aloitin yhtiö ei sitten enää ollut mukana.

70-luvulla  kunta yritti lakkauttaa työväenopiston, mutta Kaltiala onnistui  estämään hankkeen. ”

Puhuin kouluhallituksessa  vapaasta kansansivistystoimesta tuolloin vastanneen osastopäällikön kanssa. Hän vakuutti, ettei kunta voi lopettaa. En tiedä, miten hän sen olisi estänyt.”

Paikallishistorian tuntija

Kaarlo Kaltialalla oli talossaan suuret lehtileike- ja kuva-arkistot Säynätsalosta.

Sivuamme nyt vain lyhyesti  menneiden aikojen vaikeita  aiheita. Yksi niistä  on  ”mustan pörssin”  asema  saarilla sodan aikana. ”Säynätsalolaiset olisivat kuolleet nälkään muutoin.”

Kaltiala  sanoo, että  yhtiön laivoillaan  järjestämät  ”marjastusmatkat”  Haukan ja Muuramen puolella olivat myös mahdollisuus solmia suhteita  paikallisiin tuottajiin.  Tietenkin saaren kauppiaat  myös auttoivat.  

Ruokaa tarvitsivat myös  ”pakolaiset”.  Tätä nimitystä  Kaltiala käytti  reservin palvelukseen menemättä jättäneistä.  ”Siihen aikaan pidettiin saarilla lampaitakin, ja aina niitä sitten hävisi, pakolaisten ruoaksi.  ”Omaan käyttöön  sai myös teurastaa sian, jos  sen paino oli  alle  16 kiloa”.

Kirkonmiesten  asema  saarella on ollut vaihteleva.  He pitivät  yhteyttä opettajiin.  Pari vuotta ennen Kaltialaa  saarelle kirkkoherraksi tulleella  Teo Nuottamolla  oli vaikeuksia suhteessa suureen osaan saarta.  ”Sinä sitten tulit tänne  opettajan tehtäviin, mutta minä en kyllä olisi tullut”, Nuottamo oli sanonut, kun Kaltiala  tuli tiellä vastaan.   ”Hän ei sopeutunut tähän tehdasyhdyskuntaan”.  Kaltiala mainitsi myönteisesti  erityisesti  80-luvun kirkkoherran Jaakko Jaatisen.

”Yhtiön aika”  oli parempaa

Kaltialan ura  saarilla  ulottui  50-luvulta  90-luvulle.  Saaren vallankäyttö  muuttui tuona aikana perusteellisesti.  Yhtiö omisti vielä 50- ja 60-luvuilla pääsaarella kaiken maan,  hoiti asunnot, piti lastentarhaa ja tuki erilaista sosiaalista harrastetta. Kunta hoiti senaikaisia  lakisääteisiä tehtäviään, mutta  saari oli korostetusti  ”yhtiön”, joka oli (opettajia ja muutamia yrittäjiä ja postilaisia lukuunottamatta)  ainoa  työnantaja. Saarelta ei käyty töissä kaupungissa, kuten nykyisin.

Sitten 70-luvulta alkaen yhtiö aika nopeasti  vetäytyi  ”aitansa taakse” ja lakkasi olemasta aktiivinen  osa saaren yhteisöä.  

Kysyin Kaltialta, kumpi oli parempaa aikaa – ihan oikeasti toimivaltainen 1980-luvun kunta  vai  yhtiön aika. Kaltiala vastaa lähes heti – ”Kyllä se yhtiön aika. Minulla oli sinne paikalliseen ylempään johtoon hyvät suhteet. Ja kun jotain tarvitsi, sieltä  sai”

Kaltiala on ollut nykykielellä hyvä verkostoituja.  Mieskuoro Päijänne, jonka laulajista suuri osa oli yhtiön ylempää tai alempaa keskijohtoa,  oli  tässä mielessä varmaan keskeinen.   Mieskuoron toiminnasta  Kaltialalla on paljon juttuja.

.

Lehtisaaren koulun  opettajia  1987.  Kaarlo Kaltialan vieressä Keijo Meronen,  eturivissä vasemmalta Riitta Meronen, Pirkko Lundell ja Aula Tiiro.  

Tällä sivustolla toisaalla Riitta ja Keijo Merosen haastattelu (2005).

 

…