Valkoisen norsun ja pässin joulu Kunnantalolla 1952

Kukkakauppa2953001

Näyteikkunoita toteutettiin saarilla  aikanaan huolella  ja yksilöllisesti, etenkin joulun aikaan.

Kunnantalon itäsivun takimmaisessa   liikehuoneistossa  toimi  50-luvulla  Toivolan kukkakauppa. Suurille ikäluokille  on siitä jäänyt mieleen ainakin  ikkunan valkoinen norsu.  Joulun alla  1952 otetussa kuvassa ikkunassa on myös olkireki. Siinä istui tonttu  ja rekeä veti kippurasarvinen pässi.

Joulueläimen oli valmistanut  Eino Toivola.  Leila Toivola-Junttila  kertoi 2005 Einon halunneen tehdä nimenomaan pässin eikä pukkia, koska palleroinen poronjäkälä soveltui paremmin pässin turkiksi, ja lammashan on joulueläin.

Kuvan vasemmassa  alalaidassa näkyy   ikkunaa  ympärivuotisesti koristanut valkoinen norsu.  Norsu  oli hankittu aika  arkipäiväisesti  Jyväskylän Orolta.  Leila  Junttila-Toivola  kuitenkin sanoi ostaneensa  sen nimenomaan  ”kaupan onnen norsuksi”.  Norsun myöhemmistä vaiheista ei ainakaan 2005 ollut tietoja  ja  norsun arveltiin  rikkoutuneen.

Kukkakaupassa  oli  vaikeasti  selitettävää  ”tasoa”.   Kauppa oli huolitellusti  sisustettu  ja  asiakaspalvelun Leila Toivolalla   tilannesilmää  ja asiakkaiden ajatusmaailmaan tarpeen mukaan  virittäytyvää  keskustelutaitoa.

Silloisessa  luokkajakoisessa  yhteisössä  Konttorilta kotiin  Virkalaan, Peekorpeen tai  Selkälahteen  viiden jälkeen  taivaltavien oli  luontevaa  poiketa  kukkaostoksilla.   Pihoihin käytiin ostamassa  istutettavia kyllä etenkin Parantolan puutarhasta (joka möi sivullisillekin), mutta leikkokukat  ja hienot asetelmakorit   haettiin Kunnantalolta.   Lehtisaaren ja Muuratsalon asukkaita lähellä oli  tietenkin sitten Toivolan puutarha  Muuratsalossa.

( Säykki-lehdessä 48/05 julkaistun perusteella)

 

 

 

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s