Pääsiäisen alla 1965 Säynätsalosta jysähti. ”..Ainutlaatuiseksi Suomen kirkossa” hehkutti Säynätsalo-lehti tilaisuutta, jossa Säynätsalon työväen edustajat Yrjö Aho, Toivo Kupari, Frans Louhi ja Kauko Pietinen esittivät kysymyksiä Lapuan piispa Eero Lehtiselle.

Kirkon keskusteluyhteys Suomen vasemmistoon oli tuolloin vielä vaikea ja piispan suostumista julkiseen paneelikeskusteluun pidettiin rohkeanakin. Lehtinen korosti keskustelun alkaessa, että vastaa vain omasta puolestaan eikä esitä ”kirkon kantaa”.

Hankkeen toteutti Säynätsalon piispantarkastuksen yhteydessä kirkkoherra Armas Vuoristo. Pappina Helsingissä ennen Säynätsaloa toiminut Vuoristo oli saanut vasemmistolaisia mukaan seurakunnan toimintaan. Kun Vuoristo seuraavana sunnuntaina 5.4 asetettiin virkaansa, kirkko oli Säynätsalo-lehden mukaan ollut aivan täynnä, käytäviä myöten.

Lehtisaaren vastavalmistuneen uuden puolen salissa oikealta piispa Eero Lehtinen, Frans Louhi (SDP), kirkkoherra Armas Vuoristo, Toivo Kupari (SKDL), Yrjö Aho (SDP) ja Kauko Pietinen (SKDL). Kuva: Säynätsalo-lehti 1965

Vuoristo selitti aluksi, että piispa on sitoutunut vastaamaan välittömästi kaikkiin kysymyksiin. Kuitenkin yhteen Pietisen kysymykseen piispa ei halunnut vastata, koska se oli hänen mielestään mennyt ”suurpolitiikan puolelle”.

Piispalta selkeä kanta
koulu-uudistukseen

Lehtisaaren keskustelussa nousi voimakkaasti esille tuolloin vielä visiona ollut koulu-uudistus. Peruskoulusta ei ollut vielä 1965 säädetty mitään, ja koulutuksellisena toimintamallina olivat kansakoulut sekä erikseen neljänneltä luokalta pääsykokeen ja lähtöpisteiden kautta avautuvat oppikoulut.

Ajatus koko väestön yhteisestä koulusta sai vielä tuolloin kovaakin vastustusta oikealta: ”Alempia yhteiskuntaluokkia ei pitäisi kouluttaa julkisin varoin, kansakoulua pidemmälle” oli laajasti kokoomuksessa esiintynyt kanta. Yrjö Aho kysyikin piispan käsitystä SDP:n puolueohjelman koulukysymyksistä. Piispa osoittautui yhteisen koulun kannattajaksi.

Piispan vastaus oli varsin yksiselitteinen: ”En ole tutustunut yhtenäiskoulun koko ohjelmaan, mutta niihin perusteisiin, jotka minulle esitettiin, yhdyn täysin. Olen periaatteessa yhtenäiskoulun kannalla ja toivon, että se toteutetaan terveesti. Erityisesti ajattelen sitä, että kaikissa kodeissa ja kansalaispiireissä päästäisiin yhtäläisin edellytyksin opin tielle ja niin pitkälle kuin asianomaisen varat, voimat ja kyvyt riittävät”.

Myös toisella kierroksella Aho kysyi kommentteja SDP:n puolueohjelmasta. Piispan vastaus oli myötäsukainen. Hän kuitenkin korosti, ettei ole sosialidemokraatti.

Kauko Pietinen kysyi, katsoiko piispa partiojärjestön kuuluvan kirkon piiriin. Piispan seurakunnan valtaa korostava vastaus tuntuu nykyajasta käsin kovin etäiseltä.

Piispa Lehtisen mielestä seurakunnalla voi olla lippukunta, mutta seurakunnan tulee kokonaan saada määrätä sen hengestä ja toiminnasta. ”Seurakunta ei mielestäni voi ottaa omaksensa sellaista partioryhmää, joka on jossain suhteessa muiden määrättävissä. Sen tulee olla kokonaan seurakunnan hallittavissa, ts seurakunta saa yksin ratkaista johtajakysmyksen, hengen, jne. Yhteys yleiseen partiojärjestöön on sellainen, että se saa sieltä toiminta-apua, jos saa”

Säynätsalo-lehden uutisen ingressi numerossa 9.4.1965. Kommenteissaan yleensä erittäin varovainen päätoimittaja Uuno Lakkinen kuvasi keskustelutilannetta ”ainutlaatuiseksi” Suomen evl-kirkon vaiheissa.

Sodat, sosialismi ja punaisten haudat

Toivo Kupari kysyi kirkon suhteesta ”rauhan asiaan”, kun ”papit sodan aikana siunasivat aseita”.

Lehtinen sanoi, ettei papisto ollessaan mukana ”kansamme ahdistavissa kohtaloissa sentään ole tahtonut siunata aseita, vaan siunata ja vahvistaa niitä miehiä, jotka olivat ahdistuksessa.” ”Omasta puolestani voisin aivan vilpittömästi ja rehellisesti sanoa, että talvisodan ahdistuksessa jos missään minulle kävi niin, että vihollisen sotilas astui minun sydämeeni, sillä samat sodan kirot ja kauhut olivat siellä ja täällä”.

Lehtinen totesi myös, että jos kristillisyys on aitoa ja elävää, niin kristillisen seurakunnan rukous on aina, että kristillisen seurakunnan rukous on aina, että rauha maailmassa varjeltuisi ja että valtakunta saisi elää rauhassa.

Kysymys punaisten haudoista oli 60-luvulla noussut esille juuri vapautumassa olleessa keskusteluilmapiirissä. Kauko Pietinen sanoi ”yleisesti tunnettua olevan”, että punaisten puolella taistelleiden hautoja ei kirkon toimesta ole siunattu. ”Katsotteko, että asia kirkon puolesta on kunnossa?”

”Siunaaminen on aina omaisten asia, jota kirkko ei ilman muuta katso omaksi asiakseen. Mutta jos tarkoitatte sitä, että onko kysymänne asia kirkon puolesta kunnossa, niin vastaan, ettei ole”, sanoi piispa. ”Olipa joku silloin punainen tai valkoinen, niin minulle hän on tällä hetkellä ihminen, lähimmäinen, tämän kansan jäsen, jonka jälkeen ovat jääneet lähimmät kärsimään ja itkemään yhtä raskaasti kuin toiset ja jos ja kun on tapahtunut tällaisia asioita, joihin viitattiin, se on erittäin valitettavaa..”

Toivo Kupari kysyi piispan mielipidettä sosialismista ja sosialisoimisesta.

”Käsite ei ole yksiselitteinen. Sosialisointia pitäisin erittäin hyvänä asiana ja ohjelmana, ja kenties hyvin evankeliumin mukaisenakin, Minä epäilen sosialisoinnissa vain yhtä kohtaa, nimittäin ihmistä itseään. Sosialisoitu yhteiskunta edellyttää erittäin hyvää ryhtiä, ja valitettavasti minä en toistaiseksi usko, että se ryhti tulisi. Sosialisoidun laitoksen heikkous on siinä, että meidän hyvä ryhtimme ei kestä. Me emme yhtä ryhdikkäästi ponnistele valitettavasti sen eteenpäin viemiseksi kuin silloin, kun voitto tulee meille itsellemme. Kristittynä minulla ei taida olla yhtä suurta luottamusta ihmiseen.

Toivo Kupari kysyi, miksi eduskunnassa kirkosta eronneet kansanedustajat eivät saa käsitellä kirkkolakiasioita, mutta pappis-kansanedustajat kyllä kirkosta eronneihin liittyviä asioita. ”Toisessa siis noudatetaan demokratiaa, toisessa ei”, tiivisti Kupari.

Piispa kysyi, mitä ne eduskuntaan tulevat kirkosta eroamisia koskevat asiat olisivat. Hän totesi meillä olevan uskonnonvapauslaki ja siviilirekisteri, mutta ei ole mitään sellaista erikoislainsäädäntöä olemassa, joka koskisi vain ihmisiä, jotka eivät kuulu kirkkoon.

Lehtinen totesi, että ”meidän vanhan suomalaisen järjerstyksen mukaan kirkkolainsäädäntö viedään eduskuntaan. Lehtinen korosti, että vapaat kirkolliset yhdyskunnat ovat nimenomaan halunneet sellaisen kirkkojärjestyksen, jolla ei ole mitään yhteyttä valtiolliseen elämään.

”Perinteisiä uskonasioita” piispalta ei kysytty. Sellaista tuskin säynätsalolainen yleisö olisi odottanutkaan. Kirkon nykyinen jako liberaaleihin ja konservatiiveihin oli vielä kaukana tulevaisuudessa. Mutta pääsiäinen oli juuri edessä ja Frans Louhi nosti esille historiallisen pääsisäisen. Hän kysyi piispalta, oliko Jeesus valekuollut vai kuollut ristillä ollessaan?

”Lähtemättä syvällisiin teologisiin todisteluihin tahdon sanoa, että tämä asia on lähinnä uskon asia. Minulla ei ole muuta mahdollisuutta kuin uskoa”

Lehtinen oli Kekkosen valinta

Piispoja ei tuohon aikaan jaettu vapaamielisiin ja konservatiiveihin julkisuudessa. Koska kuitenkin presidentti nimitti 90-luvun alkuun saakka piispat, nimitysprosessi saattoi leimata. Kirkolla oli oikeus esittää kolmea piispaehdokasta, ja heistä presidentit valitsivat. Lehtisen kohdalla oli käynyt niin, että Kekkonen oli ohittanut ensimmäisenä olleen Olavi Kareksen ja nimittänyt Lehtisen.. Kun Lehtinen (1911-2007) sitten saapui Lapualle siellä tervetuliaistoimikunnan edustaja oli sanonut suoraan, ettei me teitä tänne haluttu, mutta tervetuloa kuitenkin. Kares (1903-1988) nimitettiin myöhemmin Kuopion piispaksi 1962, eikä siten jäänyt pysyvästi Kekkosen epäsuosioon.

Säynätsalo oli siirretty Tampereen hiippakunnasta uuteen Lapuan hiippakuntaan. Ennen Lehtistä Säykissä oli viimeksi pitänyt tarkastuksen piispa Eelis Gulin. Säynätsalon porvarisvoittoisissa seurakuntapiireissä (ennen Armas Vuoriston tuomaa uutta aikaa) Lehtisen nimitys Lapualle oli myös ollut ilmeinen pettymys, arkipäivän kommenttien perusteella. Ennen vuoden 1965 tarkastusta Lehtinen oli käynyt Säynätsaloa tarkastamassa myös vuosikymmenen vaihteessa.

Lehtisen roolia ei liene laajemmin tutkittu. Ville Jalovaara kirjoitti 2009 hänen olleen ”asevelipiispa”. 1995 Lehtinen oli valittu pitämään siunauspuhe kenraali Väinö Valven, viimeisen jääkärin, valtiollisissa hautajaisissa. Mieleeni jäi sieltä Lehtisen lause Jääkärien ohimarssi on päättynyt. JN

Kymykset ja vastaukset on poimittu Säynätsalo-lehden laajasta selostuksesta 9.4.1965. Vaikka Säynätsalon päätoimittaja Uuno Lakkinen kuvasi keskustelua liki historialliseksi avaukseksi, Lehtisen ja työväenjohtajien tapaaminen ei noussut valtakunnalliseksi uutiseksi. Kansan Uutiset lienee ollut paikalla ja tehnyt uutisen, varmasti myös Keskisuomalainen ja ehkä K-S Iltalehti.

Piispa Lehtinen teki myös perinteisen kiertokäynnin tehtaalla. Kuvassa korjauspajalta vasemmalta jyrsijjä Eino Hyvönen, insinööri Yrjö Peltomäki ja piispa Eero Lehtinen. Kuva: Säynätsalo-lehti, 1965

Takaisin sivuston saynatsalo.net  juttuhakemistoon. ”Pitkän linjan Säynätsalo” käsittää Juhani Niinistön juttuja, joista pääosa on julkaistu Säynätsalon Sanomissa 2005 ja 2021-2023, joitakin sillä välilläkin.