Veteraaniopettajien keskustelu Kunnantalolla 13.8.22

Keijo Meronen oli opettajana saarilla 1969-2005  ja Jouko Rikkola1982-2010. Säynätsalo-päivillä 2022 he keskustelivat opetuksesta ja Säynätsalosta, Eila Tiaisen johdatellessa. 

Merosen ja Mikkolan työuriin liittyi vielä kokemus opetustoimestaan hyvää huolta pitäneistä Säykin kunnallispoliitikoista. Vaan pääosaan nyt 2022 nousi viivytystaistelu yläasteen puolesta, kuntaliitoksen jälkeen. Mutta myös tarinat kohtaamisista sellaisten oppilaiden kanssa, joilla ei silloin koulussa mennyt kovin hyvin.

Kunnantalolle myös saapunut  Sinikka Moijanen vei  kommenteissaan aikajänteen huikeasti 1950-luvulle saakka. 

Opetusalan ja kylän tapahtumia tiiviisti seuraavat opettajat kommentoivat myös äskeisiä ratkaisuja. Säynätsalon uutisseurantaan keskustelusta jäi Rikkolan ennustus, että Lehtisaaren urheilualueelle voi lopulta käydä huonosti, kun kouluja ei ole.  

Kuntaliitoksen 1993 jälkeen ala- ja yläkoulu olivat entistä enemmän yhtä, kun molemmat olivat pieniä.  ”Mehän taistelimme elintilastamme yläkouluna, ja kauanhan siinä meni kunnes yläkoulu täältä lähti”, Rikkola sanoi. 

”Se oli yhteinen ponnistus, että se pysyi täällä. Kaikki kaupungin rehtorit olivat sitä mieltä, että se voisi olla jossain muualla.  Pikku hiljaa keljonkankaaleisten määrä kasvoi, ja nyt mennyt ylitse.

Rikkola on selvästi pettynyt siihen, että Säynätsalossa päädyttiin säilyttämään 2021  Säynätsalon ja Muuratsalon koulut, mutta hävittämään Lehtisaari. 

”Minä luulin, ennen kuin tämän kuulin, että koko kylä on yhdessä. Mutta Lehtisaari jäi ikävä kyllä itsekseen.”

”Nyt Kuntotalon salit ja  luistelumahdollisuudet,  ne kaikki jäävät kehittämättä, kun se koulu ei ole siellä..”

”Vaikka ne yläasteen talot olisi hävitetty, mutta ala-asteen rakennus säästetty. – Mutta päätökset on tehty, ja siihen on tyytyminen. Vanhemmat ovat halunneet tällaisen vaihtoehdon”. 

Meronen kertoi vanhan puolen, eli ala-asteen, suuresta remontista parikymmentä vuotta sitten.

”Vuonna 2000 alakoulussa vain betonirunko vanhaa. Kaikki muu tehtiin sisältä ja ulkoa uusiksi.”

Nyt katsottuna sijoitus on menetetty. ”Yksityinen ihminen ei voi tuhlata niin paljon kuin julkinen valta”.

”Mitäs sitten kun Keljonkankaalla tilat käyvät ahtaaksi?

Ei voida mennä Lehtisaareen , talot on jo purettu ja siellä asuu onnellisia ihmisiä rivitaloissa..”

Rikkola sanoi, että olisi ollut parempi keskittää Lehtisaareen, etenkin ajatellen oppilasmäärän vähentymistä.  ”Pahimmillaan käy niin että on yksi koulu”

Ymmärrän kyllä vanhempia, jotka ajattelevat lähellä olevan päiväkoti-koulun olevan käytännöllinen.

”Yhdenmukaisuuden vaara”

Juontaja  Eila Tiainen kertoi  keskustelun teeman ”Koko kylä kasvattaa”  otetun Afrikasta.  Siellä puhuttiin kyläkasvattamisesta: Perheet olivat yhtä suurta joukkoa eikä ollut niin suurta eroa yhteisessä huolenpidossa, kenen lapsesta oli kyse. 

”Mitä se oikein tarkoittaa, koko kylä kasvattaa. Se on aika haastava juttu”, pohti Meronen.  ”Se on melkoinen verkosto, mikä siinä syntyy”.. 

”Ajatus koko kylästä kasvattajana on tietyllä tavalla pelottava”, sanoi Jouko Rikkola.  ”Siinä on niin suuri yhdenmukaisuuden vaara,”  Rikkola sanoi ja kertoi vastakkaisista yhdenmukaisuuksista saarilla.

Aikalaistietojen mukaan oli ennen 60-lukua yleistä, että jos oppilas kertoi kotona saaneensa koulussa rangaistuksen, kuritettiin vielä kotona. ”Kun koulu rankaisi, sai kotonakin piiskaa”.

”Mutta myöhemmin päästiin  vaiheeseen, jossa oli  jo täällä sitä ilmiötä, että jos ei koululla mene niin kuin me halutaan, tästä tulee isompi haloo..”

Teollisuusyhdyskunta arvosti koulujaan

Keijo Meronen kertoi, että hänen oli aika helppo sopeutua Säynätsaloon opettajaksi 1969: Lapsuuden ja nuoruuden kotipaikka oli ollut Jyskä, joka teollisuuspaikkana oli melko samanlainen kuin Säynätsalo. Kuitenkin Säynätsalo oli tiiviimpi ja politiikka vaikutti. ”Kun jotkut tuttavat kuulivat, että olimme Riitan kanssa päässeet Säynätsaloon, sanoivat kuinka te voitte mennä sellaiseen kommarien paikkaan.” 

Siihen minä sanoin, että ”kuulkaa te että tiedä, kuinka hyvä paikka Säynätsalo on olla opettajana.”. Kunnanisät pitävät hyvää huolta koulusta.

Keskisuomalaisilla  Säynätsalon ulkopuolella oli väärä käsitys olosuhteista Säynätsalossa. ”Tämä oli asia josta pääsin puhumaan, punaisen lipputangon ohella”.

Rikkola otti esille koulun täällä aikanaan nauttiman arvostuksen. ”Perheille koulu oli mahdollisuus tarjota lapselle sosiaalista nousua. Se näkyi täällä saarilla koulun kunnioittamisessa”.

”Sitä vähän kaipailee, kun seuraa nykykoulun keskustelua”. Oli yhteisöllisyys, kaikkien vanhempien yhteinen tuki.

Hyvät muistot vaikeista oppilaista

Rikkola tuli saarelle aluksi erityisopettajatehtäviin. ”Minulla on siitä työvaiheesta oikeastaan kaikista parhaat muistot. Ne oppilaat, joiden kanssa pääsi selvittelemään pienessä porukassa, tulevat vielä tänäkin päivänä juttelemaan. ..jos siis ovat tolkuissaan.”

Rikkola kertoi  puhelusta, jonka oli saanut Konnunsuolta, entiseltä oppilaalta.  Asiana oli päättötodistuksen kopion toimittaminen. Laitoksessa Konnunsuolla oli ollut samaan aikaan toinenkin entinen. Keskustelu oli mennyt leikkisästi kouluajan tilanteeseen. ”Ette te kai vaan polta tupakkaa siellä..”  ”No emme varmasti”. 

1980-luvun alussa muuramelaiset kävivät vielä koulua Säynätsalossa ja vastakkainasettelua syntyi. Porukka oli vähän kuritonta. Rikkola kertoo matematiikkaa Lehtisaaressa opettaneen, josta sittemmin tuli Joensuun lyseon rehtori, sanoneen, ettei ollut nähnyt vastaavaa missään. 

”Ei ne muuramelaiset kuitenkaan jääneet jälkeen muista, hain niitä autolla kouluun, ihan yksin” ”Odotettiin, että aamiainen oli syöty, ja sitten matkaan”.

Lehtisaaren koulu oli 1980-luvulla tavattoman täynnä.  Opetuskäyttöön oli otettu myös entinen Mäki-Matin kiinteistö ja opettajaien asuntolat. 

Yhteydet vanhempiin paranivat 

Kodin ja koulun yhteistyö kasvoi Merosen ja Rikkolan työvuosina. Meronen kertoi, että aloittaessaan 1969 hän ei oppinut tuntemaan vanhempia niin paljon kuin sitten myöhempinä aikoina.

”Yhteistyön kehittyessä tuli vanhempainneuvostoja ja monenlaista. Osa hoidettiin tapahtumien, leirikoulujen ym kautta.”

2000-luvun alussa olivat jo vanhempain ryhmät. Niitä oli joka luokalta. Se oli hyvä uudistus, aktiiviset ihmiset lähtevät sellaiseen.

Säynätsalossa koulujen tiiloja hyödynnettiin myös kunnan nuorisotoiminnassa. Se auttoi investoinneissa. ”Kunnan nuorisotyöpuoli tuli mukaan, ja saatiin mm videotykki.

Hienoihin muistoihin kuuluu myös musiikkistudio, joka hankittiin käytettynä. Opettajat mainitsevat sen asiantuntevan vastuuhenkilön, Teemu Partasen. Studiota käytti koulun ohella työväenopisto.

Kodin vaikutus oppilaan valintoihin

Säynätsalon aiemmat opettajat ovat haastatteluissa muistelleet, kuinka vaikeaa opettajalle oli ottaa kantaa oppilaan koko elämään vaikuttavaan oppikouluun pisteyttämiseen. Kaarlo Kaltiala kertoi, kuinka erään oppilaat huonot lähtöpisteet olivat jääneet hänen mieltään kalvamaan vuosikymmeniksi. Lyyli Koskinen kuvasi Säynätsalon Sanomien haastattelussa 2005, kuinka hän useaan kertaan kävi eräässä kodissa Muuratsalon eteläpäässä motivoimassa perheen tyttären lähettämistä oppikouluun, ja lopulta onnistui. Toisaalta äskettäin eräs 60-luvun alun oppilas muisteli, kuinka hänen isänsä ei pitänyt oppikoulua tarpeellisena. ”Kaikki lapseni ovat tehtaan portista menneet”, sanoi isä – eikä poika voinut pyrkiä oppikouluun.

Merosen ja Rikkilän aikana oltiin jo yhtenäiskoulussa, mutta oppilaan ja kodin asenteet vaikuttivat kuitenkin linjavalintoihin, oppilaan siirtyessä yläasteelle.

Meronen totesi, että kun kuudennella luokalla piti tehdä valinta, mukavuudenhaluiset pojat mielellään ottivat alimman kurssin.  ”Mutta se sulki pois lukion ja myöhemmin  ehkä huomattiin, että valinta olikin ollut väärä”. 

”Jos lukiossa olisi  ollut 70- ja 80-luvuilla näitä ammattilinjoja, sinne olisi mennyt enemmän nuorisoa”, sanoi Rikkala.  

”Kaikki eivät ole lukutyyppejä”, johdatteli Tiainen keskustelua.

”Kautta historian, jos joku on hyvin lahjakas, kyllä sitä on ohjattu. Mutta sen, joka meinaa jäädä veneen keikkuvalle puolella, ohjaaminen on ollut vaikeampaa”.

Aiemmin saatavilla olleita valinnaisaineita  opettajat pitivät monille pelastuksena. Saattoi ottaa paketin kotitaloutta tai teknistä työtä. ”Ihmettelen, mihin se on hävinnyt. On kai kallista…” sanoi Rikkola. 

”Tunnen entisiä oppilaita, jotka ovat erittäin hyviä ammattimiehiä,  kun ovat saaneet touhuta ..”

”Mutta nyt kouluissa ei ole pajoja, joissa tehtäisiin..”

Meronen huomautti, että nykyisin opettajat ja oppilaat ovat kovilla. Hän myös ihmetteli matematiikan keskeistä asemaa lukiossa. ”Matematiikan korostus on monille ahdistus. Jos matikka ei luista, sepä onkin stop..”

Juontaja kysyi merkittävistä oppilaista. Rikkola kertoi jonkun sanoneen hänelle, että nyt saat tärkeitä terveisiä: Kyse oli ollut Miika Nousiaisen myönteisestä lausunnosta.

Vuoden 1958 kansakoululaki rajasi luokkien kokoa

Yleisöstä keskusteluun osallistui opettaja  Sinikka Moijanen.   Hän ja myöhemmin rehtorin tehtäviin  noussut Kyösti  (”Köpi”) Moijanen olivat tulleet saarille jo 50-luvun puolivälissä. 

Kemijärvellä opettajina olleet Moijaset olivat nähneet Opettaja-lehdessä Säynätsalon ilmoituksen ja parhailla papereilla päässeet tänne.  

Ensimmäisenä syksynä Sinikalla oli opetattavinaan 180-senttisiä poikia, jotka olivat jo ehtineet jäädä kolmasti luokalle. Heidän kanssaan piti pärjätä 40 oppilaan luokassa. 

1958 tuli uusi kansakoululaki, jolla saatiin ryhmät pienemmiksi.

Sinikka Moijanen luetteli huikeita oppilasmääriä Lehtisaaren koulusta 1960-luvulta alkaen.  Kasvu johtui nimenomaan Muuramesta, joka alkoi nousun 2500 asukkaan kunnasta nykyiseen. 

Vertailu Korpilahteen

Keskustelua seuraamassa ollut  Jyväskylän kaupunkisuunnittelujohtaja Leena Rossi teki vertauksen Korpilahteen, toiseen kuntaliitosalueeseen.   ”Siellä oli aikanaan ollut 40 koulua, nyt siellä on yksi.”   Mitä kaikkea se koulu merkitsee toimijalle, Rossi pohti (Ilmeisesti kuitenkin on edelleen sekä keskustan että Tikkalan  koulut, toim huom)

.

Kun Muuratsalo otti avoimesti vastaan..

Ilkka Pernu kertoi omakohtaisen tarinan pienen koulun avoimuudesta. Keväällä 1991 Pernut olivat tulleet uutta kotipaikkaansa katsomaan, ostettuaan talon Muuratsalosta. Tuukka olisi menossa syksyllä kouluun,   Anna jatkamaan. He olivat ajaneet pihaan ja menneet sisään avoimesta ovesta. Yhden luokankin ovi oli auki. ”Pälvimäen Lasse siellä opetti. Hän kysyi, keitä olemme ja mitä haluamme.  Siltä seisomalta hän organisoi pari oppilasta: Petteri, mene näyttämään Tuukalle taloa, ja Minna Annalle.”

”Suuressa keskustakoulussa vahtimestari olisi käännyttänyt meidät ovelta.”  

Pernu kertoi myös kouluasioiden käsittelystä Säynätsalon aluevaltuustossa ja -lautakunnassa.  (Sellainen toimi vuoteen 2006) Liitossopimuksen sisältyi paikallisesti käytettävä määraha. Kouluilta tuli hakemuksia, ja mukisematta täällä istuva valtuustosalissa porukka teki päätökset

 

Äänitin keskustelun. Puheenvuorot olivat tässä laajuudessa painetussa lehdessä elokuussa 2022. JN

Sivuston sisältöluetteloon