Raili Saarro oli johtajan puolisona Säynätsalon teollisuusyhteisön ”First Lady ”1968-1976. Enso-Gutzeit Parviaisen Tehtaitten paikallisjohtaja puolisoineen olivat Säynätsalon isäntäväki, kunnan rooli vähäisempi. Haastattelussa syksyllä 2021 Raili Saarro muisteli perinteisiä johtajan puolison yhteisötehtäviä. ”  Johtajaan ja puolisoon henkilöityi muodollinen kunnioitus työnantajaa kohtaan. ”Kun menimme jakamaan kunniamerkkejä, iäkkäät naiset niiasivat minulle,” Muodolliset käynnit ”varattoman lapsiperheen” luona jouluna loppuivat, mutta johtajan puoliso oli mm puurtarhakilpailun tuomari. SPR:n Säykin osaston puheenjohtajana Raili Saarro tuotti saaren musiikkihistoriallisen äänilevyn.

Ravintola Eliten (Runeberginkatu, Helsinki) vaneripaneloidut seinät veivät niin lähelle Säynätsalon konttorin ilmapiiriä kuin vielä 2021 oli mahdollista.  Ympäristö oli ehkä likimain paras mahdollinen jutunteolle ajasta, jolloin 34-vuotias Raili Saarro huomasi olevansa Johtajan puolison perinneroolissa Säynätsalon teollisuussaarella. Teksti perustuu parin tunnin äänitykseen syyskuussa 2021 Elitessä. Juttu oli Säynätsalon Sanomissa sitten marraskuussa.

Aloittaessaan Säynätsalon johdossa kolmekymppiset Pentti ja Raili Saarro tulivat heitä paljon iäkkäämpään konttorin työyhteisöön. Suuri osa keskijohdosta oli aloittanut saarella Hilmer Brommelsin johtakaudella ja siirtyi eläkkeelle Saarrojen aikana.  ”Mieheni alkoi sitten palkata kaksikymppisiä asiantuntijoita.”

Pentti ja Raili Saarro siirtyivät Säynätsaloon Kaukaalta. Pentti Saarro vaihtoi siis yhtiötä. 

Raili Saarrolle asema johtajan puolisona toi tehtäviä, joiden roolitus oli muodostunut jo vuosikymmeniä aiemmin Säynätsalon teollisuuden historiassa. Kohtaamisissa saarelaisten kanssa oli muodollisuuttakin. Vaikka johtaja ja ja puoliso olivat saaren ykkösjulkkiksia ja kaikki Säynätsalossa olivat nähneet heidät Säynätsalo-lehden kuvissa, heihin oli etäisyyttä, etenkin konttoriyhteisön ulkopuolella.  Monet tehtaalaiset olivat tavanneet johtajan, mutta puolisoa harvemmat, etenkään työntekijätasolta. 

Vielä vuosien jälkeenkin Raili Saarro tavoittaa sanoissaan tunnelman pitkäaikaisten työntekijöiden ansiomerkkien jakotilaisuuksissa.  Silloin oli vielä jopa 50 vuotta palveluksessa olleita, kun lapsena oli tehtaalle menty. Palvelusvuosimitalit jaettiin konttorilla, perustaja-Parviaisten kuvien alla, samoin kuin tehtaalaisille myönnetyt ritarikuntien ristit ja mitalit. 

”Viisikymmentäkin vuotta oli saatettu olla tehtaalla. Iäkkäät naiset olivat pukeutuneet juhlallisesti tummiin leninkeihin.”  Johtajaan ja puolisoon henkilöityi kunnioitus työnantajaa kohtaan. ”Kun menimme sinne alas (edustustila Kerholle), naiset niiasivat minulle..”

Saarrojen tullessa jatkui vielä jouluperinne ”yhtiön lahjasta varattomalle suurperheelle”.  Ensimmäisenä Säynätsalon joulunaan johtaja ja rouva kävivät joulun alla sen vuoden perhettä tervehtimässä ja autonkuljettaja kantoi lahjat.  Saajan oli valinnut yhtiön sosiaaliosasto.  ”Keskustelin perheen lasten kanssa”, muisteli Raili Saarro. 

Elettiin kuitenkin jo 1970-luvun alkua. Hyväntekeväisyyden tilalle oli nopeasti tulossa yhteiskunnan perusturva.  ”Tämän perinteen saimme lopetettua. Se ei ollut enää sitä aikaa”. Yhtiön lahjat vielä jatkuivat, mutta ne toimitettiin saajien koteihin.

Toisin kuin voisi kuvitella, jouluvierailu ei ollut Hanna Parviaisen ajan perinne, vaan sen oli aloittanut vasta Hilmer Brommels käynnillään vanerilajittelija Hjalmar Ojalan perheen luona 40-luvun lopulla. ”Saaren ensimmäiseltä perheeltä, saaren suurimmalle perheelle,” oli lahjakorttiin kirjoitettu.

Johtajien puolisoilla oli Säynätsalossa velvollisuuksia saarten järjestöissä.  He olivat mm Säynätsalon Mannerheimliiton osaston sekä Punaisen Ristin osaston puheenjohtajia. Vanha MLL:n osasto oli Saarrojen aloittaessa jo lopettamassa toimintansa, kun yhteiskunnan sosiaaliturva oli parantunut. (Se oli mm kustantanut oppikoululaisten hammashoitoa ja hankkinut kiinteistön lastentarhalle Lehtisaareen), mutta SPR oli vielä vauhdissa.  ”Veteraanienkin puheenjohtajaksi olisi pitänyt ryhtyä, mutta sanoin, että otan vain tämän SPR:n”, kertoi Raili Saarro.

SPR:n puheenjohtajan roolissa Raili Saarro organisoi Säynätsalon Säveliä -äänilevyn tuottamisen.  ”Levy oli minun ideani, aluksi siitä piti tulla vain pieni, mutta tulikin sitten LP.  Takakannen Säynätsalo-esittelyn kirjoitti Olavi Salonen. Levylle tallennettiin saarelaisten voimin mm Ilmari Hannikaisen teoksia, joita joko Hanna Parviainen ja yhtiö Brommelsin aikaan oli tilannut. 

Raili Saarro on nyt 2021 mielissään, että levyä on jälleen muistettu. 

”Kun niin suuri työ tehtiin… kaikki olivat vapaaehtoisesti mukana”.

”First Ladyn” tehtäviin kuului myös olla saarten puutarhakilpailun tuomarina. Enso-Gutzeit oli tuonut itä-Suomen tehtaillaan alkaneen puutarhakilpailukäytännön myös Säynätsaloon. Voittajat pääsivät palkintojenjakotilaisuuteen Kerholle.

”Kiersimme yhtiön johdon Ramblerilla pihoja katsomassa.  Minä ihan kauhistuin, kun enhän tiennyt pihanhoidosta mitään. Voittajapihoihin kiinnitettiin laatta. Ihmiset ottivat sen ihan tosissaan”.  Puutarhakilpailun voittajat pääsivät myös vastaanotolle Konttorin Kerholle, yhtiön edustustiloihin. Kilpailun luonteeseen kuului myös se, että talojen asukkaille ei kerrottu etukäteen, milloin tarkastajat saapuvat: Yhtäkkiä olikin talon edessä yhtiön auto ja sieltä nousee johtajan puoliso avustajineen.

Karhuniemi oli ”kielletty kaupunki”

Johtajan työsuhdeasunto oli Huvila, Kinkosalmen rannalla. Nykyisin se on yksityisomistuksessa. Tähän päivään verrattuna Huvila oli eristyksissä.  Huoltoasema oli kyllä perustettu pengertien reunaan jo 50-luvun lopulla, ja tien suunnassa oli vanha monen perheen asuintalo Koivula. Omakotitalojen rykelmä nousi alueelle vasta 1980-luvulla. Huvilalle vei metsän läpi suunnilleen nykyinen tie, ja toinen Sisälmyksen länsirantaa pitkin viereiseen Tiilelään.  Muita taloja ei ollut.

Huvilan tiellä oli ajokielto asiattomille.  Säynätsalolaiset myös kunnioittivat ykkösperheen yksityisyyttä. Koko ajalta Raili Saarro muisti vain yhden tapauksen, kun sivullinen tuli pihaan.  ”Romaaniseurue yritti myydä liinoja”. 

Johtajan puolison lähin arjen työympäristö olivat yhtiön johdon autonkuljettajat, mm Eino Stenberg ja Tauno Valkonen, edustusravintola Kerhon emäntä ja tarjoilijat sekä piharakennuksessa asunut Markku Salminen, joka huolehti sujuvasta arjesta. 

”Huvila tuntui niin valtavan suurelta aluksi, mutta kaikkeen tottuu. Keittiö oli alhaalla ja pieni ruokahuone sekä valtava koko talon pituinen salonki.  Mutta asuimme yläkerrassa.”

Säykin ravintola vastasi Jyväskylän parasta tasoa

Kun Huvilassa oli edustustilaisuuksia, Konttorin Kerhon keittiöhenkilökunta ja tarjoilijat tulivat Huvilaan.  ”He olivat todella hyviä. Sain kyllä itse vaikuttaa ruokalistoihin ja tarjoiluun”, kertoi Raili Saarro. Tarjoilijana työskennellyt Kerttu Saarela muisteli haastattelussa vuonna 2013 Raili Saarron asennetta palveluhenkilökuntaan sydämelliseksi.  Huvilan salongissa oli pitkä illallispöytä. Maton alle oli asennettu nappi. ”Sitä jalalla painamalla viestitin keittiöön, että seuraava vaihe tarjoilussa voidaan aloittaa”.  

Konttorin Kerhon keittiö ja palvelu vastasivat Jyväskylän seudun parasta ravintolatasoa. Raili Saarro mainitsee mm laajan viinivaraston, jossa ei ”juuri mitään puuttunut”.

Henkilöstön tilinpäätösillallisia ei pienen tilan takia järjestetty Kerholla, vaan mentiin Jyväshoviin tai Ukko-Metsoon. Ohjelma niissä oli välitöntä. Kerrotaan mm kilpailusta, jossa juotiin konjakkia lautaselta. 

Suurten muutosten vuodet: Rautatie valmistui, uusi talotehdas, vaneri uudistettiin, kuitu lopetti, Kerho suljettiin..

Saarten suuri tapahtuma Saarrojen aikana oli rautatien valmistuminen. Kuvassa Enso-Gutzeitin, VR:n ja ay-liikkeen vaikuttajia odottamassa avaisjunan lähtöä Säynätsaloon Jyväskylän asemalla. Oikealta metsäneuvos Mikko Kolehmainen, VR:n pääjohtaja Esko Rekola, Säynätsalon paikallisjohtaja Pentti Saarro, Enson levyteollisuuden johtaja Erkki Enervi (edellinen paikallisjohtaja täällä saarella), Rautatieläisten liiton puheenjohtaja Onni Koski ja Veturimiesliiton puheenjohtaja Pekka Oivio.

Pentti Saarron johtajakautena tehtaalla tapahtui paljon.  Uusi talotehdas valmistui. Sorvipäästä alkanut vanerin uusinta oli jo käynnissä hänen saapuessaan. Se oli vihdoin saatu päätöksenä läpi Enso-Gutzeitin johdossa 60-luvun puolivälissä ja jatkui Saarron aikana. Kuitutehdas (nykyinen Teollisuustalo) lopetettiin: Uusien ympäristömääräysten edellyttämä korjaaminen olisi tullut liian kalliiksi. 

Saarrojen aikaan osui rautatien valmistuminen Säynätsaloon, vuosikymmenten odotuksen jälkeen. Pitkälti toistatuhatta säynätsalolaista oli ottamassa vastaan juhlajunaa 7.1.1970, kuidun varaston kulmalla.

Suuri yhteiskunnallinen muutos saarilla oli se, että tehdas luopui maanomistuksestaan. Pääsaari oli siihen saakka ollut lähes täysin yhtiön maata. Peekorven toimihenkilötalot myytiin henkilökunnalle ja työväen asuntotalot pääasiassa kunnalle. 

Konttorin Kerho lopetti toimintansa keväällä 1975. Vanerin laajennusosan alakertaan oli valmistunut koko tehtaalle tarkoitettu henkilöstöruokala ja myös konttorilaisten oli tarkoitus käydä siellä syömässä. Aikalaisten kertomaan mukaan osalle pitkäaikaisista toimihenkilöistä muutos oli liikaa, eivätkä he halunneet sinne mennä sinne alas. Yhtiöllä ei sen jälkeen ollut omaa edustusravintolaa saarilla.

Yhteiskunnan päivähoidon alkaessa yhtiön lastentarha Marjala suljettiin sekin. 

”Äiti, mitä ne herrat on…”

Säynätsalon yhteisöllisyyttä sääteli vielä 1970-luvulla kunkin yksilön tai ryhmän asema tehdasyhtiössä.

Kuusivuotiaana Säynätsalon kouluun mennyt Jaana Saarro oli kotiin tullessaan kysynyt, ”Äiti, mitä ne herrat on?”. Koulussa oli joku puhunut herrojen kakaroista”.  ”Selitin, ettemme me mitään rikkaita ole, mutta työn takia asumme tässä suuressa talossa.”  

Jyrki meni Säynätsalossa kansakoulun neljännelle, ja sen jälkeen Norssiin.

Lasten koulutoverien vanhemmat olivat kieltäneet, etteivät kaverit saa mennä meille. ”Mutta sitten Jaana kutsui koko luokkansa meille, ja tarjottiin jotain ruokaakin.”

Verkostoja ihmisineen…

Niemenkärjen Tiilelässä asui vuoteen 1973 vanerin pitkäaikainen vientipäällikkö Olavi Salonen ja vaimonsa Eda. He olivat säynätsalolaisia jo 1920-luvulta.  Hetkeksi jäämme muistelemaan Edaa. ”Hän oli voimakastahtoinen ja poltti paljon tupakkaa”.  Mainitsen, kuinka sanavalmis Eda oli ja suorapuheinen. Lisään, että Mieskuoro Päijänteen kokoontuessa illanistujaisiin, konjakin muiden virvokkeiden merkeissä, Eda oli yleensä ainoa nainen mukana. 

Olavi ja Eda muuttivat Tiililelästä Lehtisaaren rantakalliolle valmistuneeseen taloon 1973. ”Tiilelässä asuivat sitten Ukkolat”, tietää Raili Saarro.

Keskustelussa nousee silloisen keskijohdon nimiä Aaltoset, Haavistot, Sundbladit.  Keskeinen henkilö oli Saarrojen mukana Kaukaalta saapunut dipl ins Raimo Pasanen, joka johti vaneritehdasta.

Säynätsalon tehtaan johto ja läheisen Kinkomaan parantolan lääkärit kuuluivat vuosikymmenet samaan kanssakäymisen piiriin.  ”Uuden ylilääkäri Kreussin puoliso, hänkin lääkäri, soitti, taustoitti perinteitä ja kutsui kylään”.  Parantolalaiset osallistuivat monella tapaa Säynätsalon harrasteisiin, mm kuorotoimintaan.

Veneenään Päijänteelle johtajaperheellä oli talon puolesta suurehko moottoriristeilijä.  Raili Saarro muistaa, että se oli kuitenkin varsin hidas.

Saarrot pitivät yhteyttä vuonna 1964 poistuneeseen johtaja Olavisen perheeseen.  Ola Olavinen oli kilpailijan, eli Schaumanin paikallisjohtajana Jyväskylässä. ”He asuivat siellä Schaumannin linnassa”. ”Kävimme usein yhdessä ulkona syömässä ja sitten lopuksi vielä saunomaan Huvilan rantaan”.

Säynätsalon aiempaan johtoon kuulunut yli-insinööri Väinö Huida vieraili.  Raili Saarro oli kysynyt kahdeksankymppiseltä hyvän voinnin taustaa ja Huida oli sanonut, että pitää juoda vain hyvää viskiä.

”Olisimme vielä jatkaneet saarilla…”

Säynätsalosta Saarrot siirtyivät Helsinkiin ja asuivat Tapiolassa 1977-1982.  Raili Saarro kertoo, että he olisivat mielellään vielä jatkaneet Säynätsalossa. ”Mutta Enso-Gutzeitin toimitusjohtaja Pentti Salmi katsoi toisin”.  Perheessä muutto Säynätsalosta oli ollut kova paikka etenkin Jaanalle, jonka kaverit jäivät Säynätsaloon. 

Pentti Saarro oli Säynätsalon jälkeen ensin pääkonttorissa, mutta vuonna 1982 siirtyi Heinolaan Enson paikallisjohtajaksi.  Säynätsalo pysyi edelleen hänen valvonnassaan.

”Heinolassa asuimme hienossa entisen tehtaanomistaja Zachariassenin talossa”. 

Heinolan jälkeen Pentti Saarro siirtyi Enso-Gutzeitin edustukseen Lontoossa, mutta jo vuoden kuluttua palasi Suomeen Kuitulevy-yhdistyksen toimitusjohtajaksi. 

Kun Pentti Saarro lähti Ensosta, Raili Saarro saattoi mennä työelämään.  ”Ensolla oli vanha sääntö silloin vielä, että johtoryhmän jäsenten puolisot eivät saaneet olla töissä. Eihän se haitannut, kun lapset olivat pieniä. Mutta sitten vuoden 1988 jälkeen aloimme järjestää Maria Melinin kanssa mm muotinäytöksiä ja kaikkea muuta hauskaa”. 

Teksti ja nykyajan kuvat Juhani Niinistö.

JN