Luokkakuvassa ilmeisesti 60-luvulta opettajana Lyyli Koskinen.
Muuratsalon opettaja
Lyyli Koskinen ylitti aatteelliset rajat
Opettaja Lyyli Koskinen kommentoi uraansa kasvattajana ja mm harrastustaan kuorojen johtajana Säykki-lehden haastattelussa 15.12.2005. Oheisena julkaistavassa jutussa mainittiin mm lukuisia entisiä oppilaita ja Muuratsalon opettajia, mm sotavankeudessa ollut Antero Ikonen, hänen äitinsä ja koulun vahtimestaripariskunta Janssonit. Haastattelu liittyi Muuratsalon koulun tasavuosijuhliin. joista tehtiin muitakin juttuja.
(2005)
Menen tapaamaan Lyyli Koskista marraskuisena iltana. Kristinsenin ja Piin ohi. Lyylin punatiilinen talo löytyy Muuratsalon ”kulttuuririnteen” yläpäästä, Tiaista vastapäätä.
Jälleen kerran totean, että tämän toimittajahomman puitteissa pääsee tapamaan säynätsalolaisia, joita on ilo nähdä, mutta joita en siviiliroolissa kehtaisi häiritä.
Keskustelumme venyy neljään tuntiin, ihmisistä, Muuratsalosta ja vähän asian vierestäkin.
Suurten ikäluokkien maailmassa Muuratsalon koulu oli ”Koskisen ja Ikosen koulu”. Antero Ikonen tuli Lyylin työpariksi 1950.
Antero Ikosen tausta oli sotavankeus. Hän oli vapaaehtoisesti mennyt seminaarista rintamalle ja joutunut vangiksi. Ikonen itse puhui vähän vankeudestaan. Siitä kerrottiin aikanaan lähinnä taustoituksena, joka sanottiin hiljaa.
”Kauheinta oli punatauti”, kertoi Lyyli. Päästyään Suomeen rauhan tultua Antero oli painanut 50 kg.
Ikonen oli poikamies ja eli äitinsä kanssa. ”Oili -raukka… jos kävi nuoria neitejä..seuraavana päivänä tiesin, että käsketään kylään ja saan kuulla, kuinka kamalia olivat,..” asemoi Lyyli Koskinen sanojaan.
Kaikki sen aikanaan tiesivät, mutta ei tietenkään lehdessä lukenut: Ikosen voimakastahtoinen äiti tahtoi sotkeutua koulun asioihin. ”Mutta mä olin yhtä tiukka”, sanoo Lyyli.
Pitkään Muuratsalon koululla vaikutti vahtimestaripariskunta Jansson. He olivat kovia salorinteeläisiä. Jansson usein näyttävästi lipunkantajana vappumarsseilla. Ja Bertta Jansson puhui paljon, ja lujaa.
”Kyllähän ne yrittivät käännyttää, en välittänyt… jokainen saa ajatella niin kuin haluaa”.
Lyyli Koskinen haluaa korostaa ylittäneensä Muuratsalon aatteelliset aidat ”Kaikista parhaita ystäviä olivat Lukkariset.. käydään kylässä toisissamme”.
Pekka (synt 1944) oli pienenä poikana mennyt Pynnösen Pentin mukana marssille mukaan, ja palasi punaisen paperilipun kanssa. ”Siinä luki Vaasan höyrymyllyn näkkileipää…”
Lyyli korostaa myös sitä, että hänelle puhuttiin: ”Tämä oli sellainen paikka, että minulle kerrottiin…Sain luottamuksen..”
Oppilaista nousevat esiin eteläpäästä vaikeiden yhteyksien takaa tulleet. ”Revot asuivat Muuramen puolella, 12 lasta ja kaikki ollut mulla koulussa.. Ossi viimeisenä. Otin yhteyttä Repoon, että ”eiköhän panna oppikouluun”.
”Eräs toinen eteläpääläinen pelkäsi pimeätä. Järjestin niin, että hän lähti koulusta ajoissa, ja isompien seurassa”.
Säynätsalon Waltteri (2005) Raimo Nieminen on tietenkin myös ollut Lyylin koulussa. ”Hiljainen poika oli”.
Lyyli Koskinen haastattelukuvassa marraskuussa 2005.
Kuoroja yli rajojen
Lyyli Koskinen on tehnyt pitkän uran kuoronjohtajana saarilla. Saaren Naislaulajat oli sotien jälkeen perustettu laatukuoro. Erkki Niinistön luovuttua johtajuudesta 1954, kuoroa johti muutaman vuoden Tellervo Perälampi kaupungista, mutta sitten johtajaksi kutsuttiin Lyyli Koskinen.
”Ensimmäisessä harjoituksessani Seurantalolla istui takapenkissä rouvia, jotka eivät olleet kuorolaisia. Kyllä tuo tuntuu osaavan, oli arvio, ja rouvat lähtivät”.
Tehdas tuki kuoroa. Kuoronjohtaja Perälammen nouti Jyväskylästä aina yhtiön musta auto, ja vei takaisin.
”Tein myös sovituksia. Koulutustakin oli saatavilla”. Lyyli muistaa Klemetti-opiston kursseja hyödyllisinä.
Lyyli muistelee Naislaulajien esiintymisiä ja mainitsee konsertin Lehtisaaren koululla. Liisa Jalovaara säesti pianolla.. Tuonen lehto, öinen lehto.
Kertaamme kuorolaisten nimiä. ”Kirsti Ikävalko, Ella Salminen, Aini Kivistö, Marita Rinne, Meeri Peltomäki, Aini Halonen…”
Lyyli mainitsee erityisesti Eila Laitisen. Pienikokoinen Eila oli altto. Häntä sanottiin pikku-Eilaksi.
Kuoron jonkinlainen tunnuslaulu oli Hanna In Memoriam. ”Säynätsalon säveltäjän”, Ilmari Hannikaisen sävellys, toiselta nimeltään Talvikuutamolla. ”Hannikaisen hautajaisissa käytiin laulamassa”, kertoo Lyyli.
70-luvulla (johtaja Saarron aikana) tehdyllä LP-levyllä on mukana Hanna In Memoriam-laulu 60-luvun äänityksenä.
Saaren Naislaulajat lopetti 70-luvulle tultaessa. ”Emme pystyneet kilpailemaan television kanssa ja harjoituksissa kävi kato. Ben Casey voitti.”
”Virenin Hilkki esitti minulle, että perustetaan uusi kuoro. Se syntyi sitten Työväenopiston yhteyteen.. Kuorolla oli sidettä Juurikan suuntaan, ja jatkuu nykyisin (2005) Veteraanilaulajina. ”Kolmiäänisesti laulettiin”, kun minä johdin.
Myös Salorinteen Muijia Lyyli Koskinen johti pitkään. ”Minä olen aina kiinnittänyt enemmän huomiota sävelmään kuin sanoihin. Muijen ohjelmisto oli aluksi aika voimakasviestistä, mutta muuttui sitten myöhemmin”, Luuli kertoi.
Neljäntenä kuorona Lyyli Koskinen johti tyttökuoroa. Siinä kohtaa hän mainitsee ihaillen Seija Marttisen Haikasta. ”Hän vaihtoi ääntä noin vain, kun jostain äänestä puuttui laulaja.. Ihmeellistä”, muisteli Lyyli (2005).
Julkaistu Säynätsalon Sanomissa 15.12.2005 (numero 47/2005).
Lyyli Koskinen (vas) ja Kirsti Ikävalko Saaren Naislaulajien naamiaisissa.
Saaren Naislaulajat lähdössä laulujuhlille Hämeenlinnaan. Kuva on otettu Jyväskylän rautatieasemalla.
Pitkän linjan Säynätsalo 