Saarten historian kääntöpuolta

Huhtikuun lopulla  muuratsalolaisessa  ravintolassa  oli musiikin kautta teemana
poliittisten  vähemmistöjen  asema  etenkin viime  sotien  aikana.
Esityksessä  sivuttiin mm teloituksia  niskuroinnista.  Säynätsalo ei
ollut esillä.   Illasta oli selostus paikallislehdessä 4.5.17.  Aihetta  sivuten  oheinen ilmestyi saman lehden palstalla  ”Saarten  arvot”.

Täällä  Säynätsalossa    poliittis-yhteiskunnallinen  1941-44 sodan
kyseenalaistaminen oli  ilmeisen laajaa   etenkin jatkosodan  alussa.
Aikalaiset  ovat poistuneet.  Mahdollisesti aikanaan on haastatteluja
taltioitu.    Virallisen  Suomen  voimakkain  toimenpide  täällä
lienee  ollut palvelukseen menemättä  jääneen  nuoren miehen ampuminen
jatkosodan alussa.   Poliisi  olisi ilmeisesti voinut pidättääkin,
koska mies oli aseeton,  mutta   antoivat  enemmin konepistoolin
laulaa  Säynätsalon kesäyössä.
Minulle  kerrottu, että  ammutun omaiset aikanaan erityisesti
toivoivat, ettei  asiaa  pitemmän päälle  muisteltaisi.   Itse kuulin
koko tapahtumasta  vasta  80-luvulla.  Muu  sotavuosien aseenkäyttö
täällä  liittyi  pääasiassa  Lehtisaaren venäläisten sotavankien
kurinpitoon.  Saarten suullisessa perinnössä   sotavuosien vastarinnan
käsittely oli jo pian sodan jälkeen aika vapaata.
”Käpykaartilaisista”  puhuttiin  saarella  jo 50-luvulla  aika
leppoisasti, myös rintamalla olleiden piirissä.

Juhlarahasotkun  seurauksena  myös vuoden 1918  sisällissodan  muisto
noussut esille tavalla, joka  kielii  aiheen vaikeudesta vielä  sadan
vuoden jälkeenkin.   Iltapäivälehti  suositti tiistaina  Suomen
hallitusta muotoilemaan  jonkinlaisen kannan sisällisotaan  ja  myös
esimerkiksi Tarton rauhaan.    Hallituksen  toimia odotellessa,  voisi
täällä paikallistasolla  ehkä tehdä  jotain.

Molemmissa  aiheissa katse kääntyy  helposti  entiselle  Paloasemalle,
ja  siellä  toimivaan  Säynätsalo-seuraan.  Yhdistyksen
julkaisusarjaan sopisi  tasavuoden merkeissä vihkonen  vuodesta  1918
täällä  Säynätsalossa.    Uutta tutkimusta  tuskin  on  tarjolla,
mutta  eri  lähteiden muistelmia  ja  suullista perinnettä  voisi
koota  kansiin.

Aihepiirit ovat  vaikeita, mutta  Säynätsalo-seura  voisi niihin
kuitenkin  tarttua, semminkin kun jääkäreitä on jo hoidettu.

Pari vuotta sitten  seura – tai sen  puheenjohtaja  –  kunnioittivat
Säynätsaloon  haudattua  jääkäriä.    Hänen muistonsa  sopikin sikäli
hyvin  Säynätsaloon, että  henkilö  oli jo pian koulutusleirille
Lockstedtiin  saavuttuaan  todennut, ettei  homma oikein maistu – ja
kouluttajatkin olivat olleet samaa meiltä.  Mutta  oli  saanut jäädä
Saksaan siviilinä vuoteen 1918,  Suomessahan olisi käynyt  vielä
silloin  huonosti. Alkujaan ei ollut  säynätsalolainen, mutta  tuli
tänne  sitten töihin myöhemmin.

Saarella vaikutti toinenkin jääkäri,  joka oli  yhtiöllä
vahtimestarina  50-luvulle saakka  ja  asui  Kinkomaalla  yhtiön
miesten  asuntolassa, jota kutsuttiin Kinkohoviksi. Jätän tästä nyt
miesten nimet pois.

Vuoden 1918  tiimoilta  Säynätsalossa  tunnettiinlaajalti  Jallu
Ojalan  selviämistarina  vankileiriltä.   Tehtaan  omistaja oli
halunnut hyvän työntekijänsä  sieltä  ulos, ja yhteiskuntasuhteillaan
tietenkin siinä  onnistui.

Jossain kuntaliitoksen jälkeen julkaistussa teoksessa sanottiin mm,
että   saaren korkeimmalla  huipulla  järjestettiin   ”kapinan aikana”
tansseja. Siellä oli sopivaa  tasamaata.  Paikalle  rakennettiin
sitten  1920-luvulla kirkko.     Saarelaisille kerrottiin
vuosikymmeniä  Maria  Parviaisen  käyneen  siellä  rukoilemassa.
Kapinan aikuisista tansseista puhuttiin vasta paljon myöhemmin.
Nykypäivään palatakseni,  seurasin  vappupäivän  mielenosoitusta
Münchenissä.  Teemana oli mm  tavoite  saada  aikaan  kattava
yleissitovuus.   Suomessahan  sellainen säädettiin jo 60-luvun alussa.
Järjestelmä on  näinä aikoina  työantajapiirien  vastustuksen
kohteena.   Millaista on elämä ilman yleissitovuutta,  voi käydä
vaikka  Saksassa kuulostelemassa.

Siellä  tulin miettineeksi, kuinka taitavasti  Suomeen on viime
vuosina  osattu  markkinoida  mm  saksalaista oppisopimuskoulutusta,
ikäänkuin parempana vaihtoehtona Suomen ammattikoulujärjestelmälle.
Siihenhän liittyvät nykypäivän Saksassa myös  työnantajien
ammattikoulut.  Ennen ammattikoulujärjestelmää sellaisia oli
Suomessakin.  Täällä  Säynätsalossa  toimi  suunnilleen  S-marketin
kohdalla – tai hieman etelään siitä –  Yhtiön  ammattikoulu.   Se
lopetti toimintansa  yhteiskunnan kehityksen  myötä, kun 50-luvulla
Jyväskylään perustettiin julkisia  ammattikouluja.

Maaliskuun lopussa  osuin Berliinissä lentokentälle, matkalla Suomeen,
juuri sinä aamuna, kun  kentän asiakaspalvelijoiden lakon  tulokset
julkistettiin.  Korotus oli peräti  14 prosenttia.  Eli lakot olivat
kannattaneet.  Pitkät  ulkoistamisketjut  olivat saaneet aikaan  aika
järkyttävän palkkatason.   Asiakaspalveluhenkilö, jonka olen
matkustajana tavannut  varmaan satoja kertoja, sanoi  heidän olleen
”nykypäivän orjia”.  Sen aamun hyvät uutiset saivat aikaan avoimen
keskustelun.   Koskaan  aiemmin emme olleet vaihtaneet  muuta kuin joutavanpäiväisyyksiä  tai  matkustustietoja.

Kategoria(t): Uncategorized. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s