Kesän ihanuus, mutta syksyn riesa ..

Lehtipuut ja vihreys ovat Säynätsalon kesän ilmettä. Mutta  annas kun syksy saa. Alkusyksyn  keltaiset  lehdet  vielä varmaan  tuovat  nekin  hyvää mieltä, mutta lopulta haravointivaiheessa  lehdet ovat jo  riesa.  Ja  etenkin  jos  omalla pihalla  ei ole lehtipuita ja työtä teettävät puut ihan jossain muualla.

SYKSY 5

Tasaiset, hyvin hoidetut ja usein puuttomat nurmikkopihat  tulivat saarille viimeistään  yhtiön pihakilpailujen  kautta.   Jostain 50-luvulta  lähtien  yhtiö  eli  siis  ”Enso-Gutzeit, Parviaisen  Tehtaat”  palkitsi  hyvin hoidettuja  ja  omaperäisiä  pihoja.  Kilpailu  kattoi sekä  omakotitalot  että  yhtiön  omistamien  työsuhdetalojen  pihat. Voittajat pääsivät palkintotilaisuuteen Konttorin Kerholle, jonne muutoin ei tehtaan puolen työntekijöillä asiaa ollut.

Mallipiha  1950-luvulla. Kuva ei liity  jutun aiheeseen.

Palkittu mallipiha 1960-luvulla. Kuva ei liity jutun aiheeseen.

Kun  puuttomilta  nurmikoilta saa  korjata  säkkikaupalla   muilta  tonteilta tai kaupungin maalta kantautuneita  lehtiä,  voi   toleranssiraja  olla  tietenkin   lähellä.

Lehtien  ajautuminen  muille  tonteille ei  ole kuitenkaan peruste  vaatia  puiden kaatamista. Laki  kuulema  kyllä  oikeuttaa   katkaisemaan  juuret,  jotka  tulevat  rajan  takaa  ja haittaavat  esimerkiksi  kasvimaan  pitoa.  Mutta  lehtihaitta   tontin ulkopuolella   ei  ole   kaatamisperuste. Oksat eivät sentään saa mennä naapurin puolelle.

Rajantakaisia haittoja voi vähentää puiden hoidolla. Kuva  ammattimiehestä puussa oksia katkomassa 2013.

Rajantakaisia haittoja voi vähentää puiden hoidolla. Kuva ammattimiehestä puussa oksia katkomassa saarella 2013.

Tuulen tuomat syksyn lehdet kuuluvat ehkä luokkaan ”collateral damage”, suomeksi kai ”sivuhaitta”. Termi nousi kansainväliseen jakeluun amerikkalaisten pahoitellessa ”ihan hyvää tarkoittaneiden” pommitustensa sivullisille aiheuttamia ongelmia. Mahdollisesti kuntatalouden kiristyessä keksitään lehtipuuvero, vaikkapa kiinteistöveron lisukkeeksi.

Tai ehkä voisimme suhtautua lehtihaittoihin kuten yhteiskunnallisiin tulonsiirtoihin. Niistä kaikki nautimme (ja ainakin kuvittelemme yhteiskuntarauhan säilyvän niiden ansiosta). Tosin rasite kesän vihreydestä kohdistuu sattumanvaraisesti.

Kaupungin omistamaa lehtimetsää  eli puistoaluetta Säynätsalossa.

Kaupungin omistamaa lehtimetsää eli puistoaluetta Säynätsalossa.

Kun saarten arjessa puhuttiin myös ruotsia

Monien  sisä-Suomen  teollisuuspaikkakuntien  tapaan  myös  Säynätsalossa   ruotsin kieli   oli arkikäytössä   tehtaan  keskijohdossa  vielä  muutama  vuosikymmen  sitten.   Ruotsin  voimistuminen  saarilla liittyi  etenkin Hilmer  Brommelsin  tuloon  saaren isännäksi  1936.  Hän  käytti kyllä  suomea  tarpeen  vaatiessa,  mutta  hoiti  asiat  ruotsiksi, jos  voi.   

Kaukana  suomenruotsalaisista  ydinalueista   toisen kotimaisen puhujat olivat  menneinä  vuosikymmeninä  Säynätsalossa uskomattoman eristyksissä. Nykyaikaa vasten tilanne vaikuttaa lähes käsittämättömältä.  Tämä koskee  etenkin mediapalveluita.  Sanomalehtiä saattoi tilata, mutta  vielä  50-luvun lopulle esimerkiksi HBL  saapui saarille eilispäiväisenä, Västra Nyland parinkin päivän vanhana.    Jokunen tunti  ruotsinkielistä  radiota   kuului  Säynätsaloon saakka  Lahden kautta kohtuullisesti  vuoteen  1951,  mutta  kun Lahti yksikielistettiin  ruotsinkielistä  ohjelmaa piti etsiä joko  Tapiolan  tai Vaasan  keskiaaltotaajuuksilta.  Osan vuorokautta  ne kuuluivat  jotenkuten,  mutta  esimerkiksi talven pimeillä  Sveitsin Beromuenster  tuppasi kantaa Tapiolan taajuuden (557 kHz)  päälle.  Jyväskylään  tuli  ULA (FM) jo 50-luvulla, mutta  ruotsinkielinen taajuus  vasta  80-luvulla.  Television  tulo auttoi tilannetta. Ylen television tiistai-illat  alkoivat näkyä  Keski-Suomessa  60-luvun  alkuvuosina. Tesvision ruotsi ei koskaan yltänyt Tamperetta edemmäksi.

Saarten  ruotsinkielisten  omatoimista  viestintää  edusti  kirjapiiri.  Yhteisesti  tai  ehkä hieman yhtiön avustuksella  hankittiin  kirjoja, jotka sitten  kiertivät  perheestä  toiseen  listan mukaan.    Oheinen  lukupiirilista  on  vuodelta  1954.

Lukuaikaa kullekin kirjalle oli peräti kuukausi. Pääasiassa hankittiin kaunokirjallisuutta, myös muista kielistä lähinnä Ruotsissa käännettyä.

Lukuaikaa kullekin kirjalle oli peräti kuukausi. Pääasiassa hankittiin kaunokirjallisuutta, myös muista kielistä lähinnä Ruotsissa käännettyä.

Ruotsinkielistä kouluopetusta saarilla ei järjestetty. Kuitenkin poikkeuksena oli se, että johtaja Brommelsin lapsille palkattiin – yhtiön toimesta, ei kunnan – kuukausipalkkainen kansakoulunopettaja pitämään kotikoulua. Saarella palveli siinä roolissa ainakin kaksi opettajaa. Jälkimmäisenä aloitti syksyllä 1938 Tammisaaren seminaarista valmistunut Aune Sivén (sittemmin Niinistö).

Nykyisten säädösten mukaan Säynätsalon silloiselle ruotsinkielisten lasten lukumäärälle olisi kunnallisen koululaitoksen pitänyt tarjota opetusta. Olga Lehtiö oli kyllä äidinkieleltään ruotsinkielinen, mutta tiedossani ei ole, oliko hän jotenkin avuksi ruotsinkielitaustaisille. Ilmeisesti saaren eliitin tiedossa ollut Olgan tiukka opetuslinja ei ehkä sekään miellyttänyt. 

Saarilla ei ollut minkäänlaista ”kielikysymystä”´. Korkeintaan keskijohdon sisäpiirissä esiintyi hieman kateutta siinä, että ruotsia osaavat saivat helpommin kutsuja Huvilaan (johtajan asunnolle) etenkin vuosittaisvastaanottojen ulkopuolella. Jonkun kuulin hieman närkästyneenä muistelevan, kuinka lastentarhaopettaja Ester Larkama (”Essu-täti”) kyllä aina kutsuttiin tohtorinnan kanssa seurustelemaan, ”kun se osasi ruotsia”.

Ruotsia käyttivät lähinnä konttorilaiset. Tehtaan aidan sisällä tunnetuin ruotsinkielinen taisi olla insinööri Georg Malmström. Hänen suomensa ei ollut kaikissa tilanteissa kovin vahvaa ja herätti joskus ymmärtäväistä hilpeyttä vanerilla.

Kun ruotsinkielinen keskijohto eläköityi, se muutti järjestelmällisesti saarilta pois – mm Tammisaareen. Kesäasuntoja kai jäi joksikin aikaa.