Säynätsalo  sai  mainosta  kaupungin asuntoyhtiön  ilmoituksissa   seudun mediassa  juhannuksen (2015) jälkeen.   Kuvassa on  viihtyisää saaristomaisemaa, ilmeisesti  ihan  Säynätsalossa  kuvattuna,  vaikuttaa  aallonmurtajan  tienoolta  pohjoiseen.

Hyvä mainos  on ehkä saanut  jonkun ajattelemaan   pientä  sivuasuntoa  kauniissa  maisemassa, kun vuokratasokaan  ei ilmoituksessa  ollut  huimaava.   JVA:n nettisivuilta kuitenkin muualta   ilmenee, että  useimmissa  asunnoissa on  varallisuus- ja tulorajat  ja valinnassa otetaan huomioon  ”nykyiset korkeat asumiskulut”,  parisuhteen kriisit ja muut elämän  vaikeudet.

Vuokra-asuntoja  seuranneet  sanovat  JVA:lla  olevan  melko jatkuvasti  asuntoja  tyhjillään  Säynätsalossa.   Joko  saarille  ei haluta tulla  tai sitten  JVA:n  kriteereihin mahtuvia  asukkaita  ei  ole  tarjolla.

Jutun alussa visioitu   luonnonläheisen  kakkosasunnon   hankkija  voi  kyllä sitten  huomata, että  saaren   vieraanvaraisuuspalvelut  (yritin kääntää sanaa  hospitality industry)  ovat  suppeita.  Juurikkahan juuri  kertoi  Säykki-lehdessä, että  paikallisen kysynnän varaan  ei voi rakentaa.

Tarkempien kysymysten  tekeminen  olisi edellyttänyt  jonottamista  JVA:n puhelinpalveluun, soittoaikoina,  joten  en siihen ryhtynyt.

JVA:n  asunnot  ovat  myös   verraten kaukana  kauniista  rantamaisemasta,   pääsaaren  pohjoispään  tarjonta  kyllä  hyvinkin luonnon tuntumassa  –  ja  urheilukentän  mäen taloista on  hyviä näköaloja  kauaksikin  Päijänteelle.

Kaupungin asuntoyhtiön mainos  oli joka tapauksessa  kasvojenkohotusta  saarille, jotka  ovat enemmänkin  esiintyneet   hieman kielteisissä  uutisissa  viime  vuosina.

Toukokuussa  1947  muuttivat  vastavalmistuneeseen yhden perheen  toimihenkilötaloon  P-korvessa  Leo ja Salme Huuskonen  sekä tyttärensä  Marja.

Vuoden  1947 loppuun mennessä oli  valmiina   25 pientaloa  nykyisten Laivarannantien ja Kaivotien  halkomalla alueella.   Ne oli suunnitellut yhtiön arkkitehti  Karl-Gustav Stigzelius. Ensimmäiset  oli rakennettu 1946.

 

Taloilla  nimet  asukkaiden mukaan

Yhtiön silloisen  tavan mukaan  saaren teitä ei ollut nimetty, vaan  taloilla  oli  nimi  sekä  järjestysnumero.   Nimet  annettiin  pääasiassa  ensimmäisten asukkaiden  mukaan, joko sukunimestä johdettuna, tai joskus etunimistä.  Huuskosten talon nimeksi tuli yksinkertaisesti Huuskola.   Seuraava  talo ylöspäin oli  Ollilla, koska siellä asui ensimmäisenä Olli Sampion perhe. – Kun Olli  sitten pian kuoli,  Sirkka Sampio, poikiensa Vesan ja Sepon kanssa,  muuttivat ”Aravalle”, (As Oy Selkälahti)  muisteli Salme.

Ensimmäisen asukkaan muuttaessa valittu nimi jäi pysyväksi, vaikka talon käyttö olisi jäänyt lyhyeksikin.  Niinpä seuraava talo Huuskolasta  Laivarannantien risteykseen suuntaan (nyk Parviaisentie 24) jäi Heimolaksi,  kun talon ensimmäinen asukas oli Heimonen.  Talossa asuivat sittemmin pitkään Fagne  ”Japu” ja Helmi Södergård, sekä lapsensa Ella ja Kaius,  joten talon nimeksi olisi voitu vaihtaa ehkä Japula.

Leo oli koulutukseltaan teknikko ja toimessa suunnittelijana, eli saarten arkikielellä ”piirrustuskonttorissa”.  Ennen muuttoa Peekorpeen Huuskoset asuivat Hoppulassa, nykyisen Sorvaajantien varrella.  Samassa talossa toimi pitkään myös apteekkia edeltänyt lääkevarasto, Muuramen Apteekin alaisuudessa.

Huuskosilla oli ollut vaihtoehtona samalla kohtaa Kaivotien puolella ollut talo. – Leo kävi katsomassa ja kertoi, että se on ihan samanlainen, paitsi ettei ole kellaria. Minä tietenkin halusin sitten tämän, kertoi Salme.

– Kun tänne Huuskolaan  tultiin, niin tämähän oli  kuin  taivas  siihen nähden, muistelee  Salme.  Tilaa oli.  Iloa ei vähentänyt se, että  P-korven taloissa  ei  pitkään aikaan  ollut vesijohtoja, vaan käyttövesi  tuotiin  yhtiön tankkiautolla. – Saavi oli tuolla  portin pielessä  ja  Petteri Kuokkanen  ajoi  vesiautoksi  nimettyä tankillista  kuormuria.   Viemäri  oli, mutta  WC puuttui,  piharakennuksessa oli  ulkohuone.

Siihen vaihtoehtona olleeseen taloon (nyk Kaivotie 3) muuttivat sitten Salkkiot.  Heidät tunnettiin saarilla myös  Pellonpäässä sijainneen kahvila. Salonseuran (arkikielellä Saluuna) pitäjinä,  osa tilasta oli kioskina ja siinä toimi myös Säynätsalon Matkahuolto.  (Pellonpää sijaitsi nykyisen Kassatalon paikalla ja Saluuna päädyssä Perälän suuntaan)

Joskus talon nimi lyhennettiin sukunimestä.  Heimolaa vastapäätä Kaivotien puolella asui palopäällikkö Helakorpi ja talon nimi oli Korpela.  Sitä vastapäätä  asuneen työnjohtaja Kuuselan talo oli nimeltään yksinkertaisesti Kuusela, Salme Huuskonen muisteli.

Vesiauton ohella  yhtiön  palveluun kuuluivat myös  polttopuut.  Ne tuotiin pihaan ja  Emil Paananen kävi ne heittämässä liiteriin.   – Minä onneton en tiennyt, että Eemille  piti aina keittää kahvit, muistaa Salme.  – Kun hän oli ensimmäiset puut heittänyt  liiteriin, hän tuli sisälle istumaan.  En ymmärtänyt, miksi.  Sitten joku naapuri valisti, että kai tarjosit Eemille kahvit. No, enhän ollut tiennyt.   Myöhemmin sitten, kun huusin, että kahvi on valmista, Eemi jätti heti puiden heittämisen sikseen ja tuli kahville. – Jatkoi sitten kahviteltuaan.

Viimeisenä valmistui Pekka Laineen talo

Saapumisjärjestys on jäänyt  Salmen mieleen. – Kun me tulimme, tuo puoli oli jo kokonaan valmis, sanoo Salme  viitaten  pohjoispuolen aituuksiin.    Huuskolan jälkeen nousi   mäkeen etelän puolelle Ollila.   Viimeisenä  toimihenkilötaloista valmistui  jo alkujaan tumman punaiseksi maalattu talo Virilä (nyk Kaivotie 2), pitkään Pekka ja Aili Laineen perheen koti. – Hän oli suunnittelija samoin kuin Leo oli.  – Hieman ennen sijoittui siihen vastapäätä talo, jonne muuttivat aluksi Reino ja Hellä Laaksonen, myöhemmin pitkäksi ajaksi Hartikaiset.

 

P-korven käsitteisiin kuului sana  ”aituus”  eli tavallan kortteli.  Neljän tai viiden talon ryhmät oli aidattu, mutta  talojen ympärillä ei ollut aitoja.    Neljän  suurkorttelin ulkopuolelle  nousivat  vielä   Puustelli  sekä  siitä  pohjoiseen  messuesittelyissä käytetty vähän pienempi talomalli, jossa  asui  pitkään  teknikko Eimala.

Pohjoispuolen  läntisestä aituudesta  Salme  mainitsee   Pekka ja Katri Pasasen  Pasalasta. – Myöhemmin siinä asui sitten pitkään Rautavuoma.  Pohjoispuolen itäisen aituuden ensimmäisessä  talossa (nyk Kaivotie 12) – asui vuosikymmeniä P-korven talojen rakennuspiirustusten tekijä  Aarne Kemppainen.  Salme  kertoo, että talon nimi oli kuitenkin Arola, siinä ensin asuneen  ylimestari  Antti Aromaan mukaan.    Muutaman vuoden P-korvessa ollut Eero Levä  jätti hänkin  nimensä  alueelle.  Ihan alhaalla  sijaitsee nimittäin  Eerola. – Siellä sitten myöhemmin pitkään asuivat Toikkaset, muistaa  Salme.  Etunimensä talon nimeen Peekorvessa jätti myös sosiaalipäällikkö  Ake Kuosmanen, jonka mukaan nimettiin Akela (nyk Kaivotie 11). Talon pitkäaikaiset asukkaat yhtiön omistusaikana olivat Vilho ja Sirkka Teräväinen.

 

Omenapuita sai vain aluksi valmistunut pohjoispuoli

Talojen  rakentaminen  työsuhdekäyttöön oli  yhtiöltä  viisasta ja  alempaa keskijohtoa sitouttavaa henkilöstöpolitiikkaa.  Ihan aluksi  lahjoitettiin  (20-luvun Hanna Parviaisen perinteen mukaan kai)  myös pihoihin omenapuut. – Tuo pohjoispuoli sai vielä  omenapuun ja marjapensaita, mutta me emme enää saaneet sellaisia, muistaa  Salme.

Saarten luokkajaosta  on kirjoitettu aivan tarpeeksi, mutta todettakoon, että  P-korpi oli ”herrojen aluetta”, kun taas   Laivarannan rivitalot  työntekijöiden asuttamia.  Nykyisen Parviaisentien  länsipuolen rinteen  taloissa  asui sitten taas työntekijöitä.

Mutta ”herrojenkin piirissä” oli  sisäinen jako.  Toimihenkilötaloissa asui työnjohtajia tai asiantuntijoita, nykykielellä alempaa keskijohtoa. Ylempää keskijohtoa ja osastopäälliköitä oli sitten ns kiinalaistaloissa P-korven reunarinteellä.  Sieltä tapahtui muuttoliikettä  Virkalaan.  Ihan mäen päällä oli  nykyisen Kerhotien päässä  oli Notkoselkä, jossa asui  konttoristeja.

Yhtiön asutuspolitiikassa P-korvessa oli poikkeuksena  Jallu Ojalalle  rakennettu  Sopula.  Ojalan perhe oli 40-luvun lopulla  saaren suurimpia ja  johtaja Brommels  arvosti  häntä.  Ainakin kerran Brommels  oli ihan henkilökohtaisesti vienyt suuren joululahjapaketin  Ojaloille.  Tai sen oli tietenkin kantanut johtajan vanavedessä  autonkuljettaja Huttunen.  Hieman epävarman tiedon mukaan,  kortissa ilmaistiin lahjan olevan ”saaren ensimmäiseltä perheelta saaren suurimmalle perheelle”.

-Kyllähän luokkajako oli ankara.  Työntekijäperheissä  sanottiin usein, ettei ”herrojen kakaroiden kanssa”  saa leikkiä…Minä en pitänyt luokkajakoa,..meille sai tulla kuka vaan ja Marja  sai mennä mihin vain,  korosti Salme.

Marja Huuskonen  oli  paikalla  jutunteon aikana ja  kertoi käyneensä esimerkiksi Niemisen Annelin luona  laivarannassa usein. – Tosin niissä kodeissahan oli yleensä aina joku yövuorolainen nukkumassa, joten ei siellä paljon sisällä voinut olla, Marja lisäsi.

Kodin ja lasten parissa

Salme  Huuskonen  teki  perheenemännän  uran, jossa  keskeisiä  olivat koti ja  lapset.  Työssä  yhtiöllä hän ei  ollut.

P-korven päivää  rytmitti  se, että tehtaalta ja konttorilta  tultiin usein kotiin lounaalle.  Vaikka  konttorin kerholla  saattoi  lounastaa,  useimmat kävivät  kotona  syömässä.  Konttorilla  oli senkin takia poikkeuksellisen pitkä  puolentoista tunnin  lounastauko.  Suuri  osa  P-korven  talojen isännistä oli kuitenkin työnjohtajia, jotka olivat vuorotyössä ja ruoka-ajat  vaihtelevia.

Salme  oli  pitkään   saaren  Martoissa, mutta  ei  ollut  perustajajäsen. – Lapset  olivat  pieniä enkä  mennyt  heti  mukaan,  vaikka  mm silloin  lähellä  asunut  Berit Sundblad  kyllä  pyysi. – Sitten  kerran  kun  Laineen Aili oli liittynyt, menin.

Säynätsalossa  kotien  arvotaustaa heijasti  se, mitä lehteä  tilattiin.  Huuskolaan  tuli  Uusi  Suomi. – Keskisuomalainen  tilattiin vasta US:n lopetettua,  totesi  Salme.   Postiluukusta  tipahti myös  Kotiliesi.  – Lainasin  sitä  sitten  monille, joille  ei  tullut.

Kasvatuksessa  oli  varmaan senaikaisen Kotilieden henkeä.  Jos  nyt  kasvatusta  edes  tarvittiin.  Jotenkin  näytti (näin aikalaiskokemuksena tien toiselta puolen) siltä, että  Salmen ja Leon lapset  Marja, Erkki ja  Kaija  olivat  mallikelpoisten  kansalaisten  kasvulinjalla alusta saakka ilman muuta.

Salme  kertoi  saaneensa  tunnustusta  kirkkoherra  Nuottamolta (khra saarilla 1953-1964).  -Menin  hakemaan  virkatodistusta johonkin ja  Nuottamo  sanoi  ”Sinulla  on hyvin kasvatetut lapset”.   Todettakoon,  että tuollaisen tunnustuksen painoarvoa lisää, että  avoimesti  myönteisiä  lausuntoja  saarelaisista kyseinen kirkkoherra  antoi  yleensä vain tarkan, ja ehkä piinallisenkin,  harkinnan  jälkeen.  (Myönteiset lausunnot  ihan vain suhdetoimintana olisivat  sen  ajan arvomaailmassa olleet väärinkin.)

 

Olympiakylään meinattiin, muttei menty

P-korvesta ei paljon lähdetty, ei varsinkaan  tekemään omakotitaloja.   Poikkeus  oli  ns Olympia-kyläbuumi.    P-korpelaiset ostivat  tontteja  Kinkomaalta, kaupunkiin vievän  tien vasemmalle puolelle jäävältä alueelta. Myyjänä oli Ahvenlammen tilan  isäntä.

– Kemppainen oli sieltä ostanut ja Leokin innostui.   Molemmat ehtivät tekemään sinne  saunan, mutta taloa  ei tehty. – Myimme  sitten  sen tontin ja saunan 70-luvun alussa, ja saimme siten rahaa  tämän ostamiseen, kun yhtiö  myi.

Sinne  Olympiakylään taisi ainoana muuttaa  täältä lopulta vain rouva  Nordberg.  – Hän oli valoisa ihminen ja jutteli kaikkien kanssa.  Nordberg oli yhtiön johdon sihteerinä ja laajasti kielitaitoinen.  Hän sisusti talonsa Olympiakylässä  hieman alppimajan tapaan.

Asioimaan keskustaan tai Aravalle

P-korven perheenäitien arkeen kuului tietenkin käynti kaupassa. –  Minä kävin pääasiassa Perälässä, mutta  kyllä Mäki-Matissakin,  en siinä estettä nähnyt.  – Ruoka-Aitassa  vähemmän.   (Haastattelija yrittää palauttaa mieleen, mikä oli talon nimi ja  Salme  opastaa, että talo oli Pellonpää. Juuri niin.) Samassa talossa olivat myös elokuvateatteri Kino, Hokkasen kemikaali- ja makeiskauppa sekä mm aiemmin mainittu Matkahuolto.  Salme mainitsee myös vastapäätä sijainneen Itikan kaupan. Vuonna  1953 valmistuneen  Aravan alakerrassa toimi SOK:n  myymälä. – Kävin siellä myös.  Aravalla oli myös  hyvä pyykkitupa, suurine koneineen. – Ei tarvinnut enää mennä Isolle Saunalle pyykin kanssa.

Oinaan matkat

Huuskosilla oli  suurehko  hytillinen moottorivene.   – Vesikukka  tuosta  Seppälästä  oli jostain saanut  merikelpoisen  veneen  suunnitelmat.  Niitä  sitten vähän  muunneltiin – ja  molemmille perheille valmistuivat  lähes  samannäköiset  veneet 50-luvun lopulla.   Veneet  erotti ainakin siitä, että Huuskosten aluksessa  olivat Oinaan sarvet.  – Leo oli horoskoopissa  Oinas,  Salme taustoittaa.

Leo Huuskonen  kuului  saaren  urheilukalastajiin.  Syystä tai toisesta parhaat kalavedet olivat yleensä kaukana Vanhan selän  tuntumassa.  –  Sinne  jo menomatka kesti  pari tuntia.

Huuskola alkuperäisessä asussa

Huuskola  on  säilynyt  ulkoilmeltään  lähes  alkuperäisessä  asussa, ikkunat  on  uusittu.  Moniin P-korven  taloihin on tehty  esimerkiksi  suuria  kuisteja  tai laajempiakin  lisukkeita   eikä  kaikkia  taloja  enää  alkuperäisiksi  tunnista.   Salme kertoo, että  äskettäin  tehdyssä ”Huuskolan”  kattoremontissakin  hänen  lapsensa  valitsivat  tiilikaton Museoviraston  ohjeiden mukaan.

70-luvun  alussa  yhtiö möi  P-korven  talot  asukkaille.  Tuolloin myös  paljon  vaihdettiin  taloja.  Ei ostettu omaa vaan  toinen  lähistöltä.   Yhtiön  omistuksen  aikana  tyhjinä  olleisiin  korttelin  päätyihin  voitiin  rakentaa.

Juttu on ilmestynyt alun perin 11.8.2015 Säykki-lehdessä.   Nettiversiota varten  kävin  Huuskolassa 2.6.2015.  

Olimme viimeksi  keskustelleet pitempään  vuonna  2005 – ja silloin   Salme  kertoi, kuinka  hyvin  taloon  asennettu  alkuperäinen kamina  toimi.  – Nyt kamina  on joutunut käyttökieltoon,  ”nuohoojan toimesta”,  Salme  kertoi.

– Niin. Aika kulkee nopeasti,  sanoi Salme,  mutta lisäsi  perään valoisasti  ”täällä yhä  olevansa”.

Salme Huuskonen kuoli alkuvuodesta 2018.

 

 

 

Kuvat   Salme  Huuskosen  kansioista.