Laivarannantie ei vie Laivarantaan …

Päijänneristeilyt  Hildenin  tänä vuonna  uusituilla  sivuilla opastetaan matkustajia   Säynätsalon  laivalaiturille.   Valitettavasti  ohjeistus  vie  paikkaan, jossa  oli  laivalaituri  kesään 2005 saakka, muttei  sen jälkeen.   Oheisena kuva  seikkaperäisesti  väärään paikkaan  opastavasta   kartasta.

Kartta Hildenvarustamon sivuilla

Nykyinen laivalaituri  sijaitsee  Saunatien  päässä,  ns Pelastuslaitoksen  rannassa.   Laituri  on  betoninen  eikä  mitenkään huomiota  herättävä.   Jos  matkustaja  on erehtynyt  menemään   ohjeistuksen mukaisesti  Laivarannantien alapäähän, ei  uutta  siltaa ainakaan näköhavaintona ole  helppoa  tunnistaa.

Hildenin varustamo korjannee karttansa, kun ehtii.   Ihan toinen asia on juttu on  se, että  kadun nimi  Laivarannantie  on nyt  puhtaasti  historiallinen.  Samaan  sarjaan kuuluu tietenkin myös  Saunatie.   Toinen ei  vie  laivarantaan, toinen ei vie  ainakaan yleiselle  saunalle.   Kuvassa   Hildenin laiva  nykyisessä laiturissa  kesällä  2014.

2014-07-22-1217

Alkavana  kesäkautena  2015   Säynätsalossa käydään  aikataulun mukaan reittilaivalla vain neljä kertaa, joten  väärästä  ohjeesta  ei ole laajaa haittaa, mutta  laivaannousijan tai vastaanottajan  saapumisen olemattomalle  laiturille  ei  tulisi tapahtua  kertaakaan.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s